Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun eräs saunaparlamenttimme jäsenistä oli saanut tarpeekseen koripalloilija Lauri Markkaseen liittyvästä hetkellisestä hehkutuksesta. Markkanen oli rikkonut heti avausottelussaan NBA:ssa, eli maailman arvostetuimmassa koripallosarjassa, suomalaisten piste-ennätyksen. Uutista oli latistamassa ainoastaan se tosiseikka, että Markkasella ei ollut tässä tilastossa muita vertailukohteita kuin Hanno Möttölä, joka on ollut Markkasen lisäksi ainoa toinen Suomessa juniorioppinsa saanut pelaaja kyseisessä sarjassa.
No, urheilujournalisteillahan on tapana puristaa heti kaikki mehut uusista maailmanluokan tähdistämme. Viimeksi toimittajat olivat yhtä hullaantuneita jääkiekkoilija Patrik Laineesta. Toimittajista varsinkin urheilujournalisteihin pätee edelleenkin osuvasti presidentti Mauno Koiviston vertaus sopuleista, jotka seuraavat aina laumansa kulloistakin mielipidejohtajaa.
Onneksi Markkanen pääsi ennätystilastoihin varsin pian uudestaan, joten hehkuttelu ei jäänyt täysin vaille katetta. Tosiasia on kuitenkin, että juuri urheiluselostuksissa liioitellaan enemmän kuin kotitarpeiksi. Etenkin jääkiekon puolelle on pesiytynyt ikävä tapa puhua jo voittoputkesta, jos joukkue on voittanut kaksi ottelua peräkkäin. Samaan tapaan ruvettiin vuonna 2011 puhumaan talviklassikosta, kun HIFK ja Jokerit kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa ulkokaukalossa, Helsingin olympiastadionilla. Nimitys tuli siitä, että aikaisemmin samalla paikalla oli pelattu lätkää välirauhan aikana 1941. Klassikon veroinen, yhtä lailla inflaation kärsinyt termi, on legenda, jonka ryöstöviljely johtuu siitä, ettei uransa päättäneille menestysurheilijoille ole löydetty muuta titteliä.
Siinä missä urheiluväki vetää överiksi, poliitikot taas pyrkivät usein vähättelemään asioita, etupäässä tekemiään virheitä. Uutisissa on jälleen nostettu esiin Suomen asevienti, jonka osuus Lähi-itään on viime vuosina moninkertaistunut. Maalaisjärjellä ajateltuna olisi aika loogista, että jos lisäämme asekauppaa, meidän tulisi valmistautua myös ottamaan vastaan entistä suurempi määrä pakolaisia. Tästä yhteydestä ei juurikaan keskustella, vaan esimerkiksi aiheen tiimoilta haastateltu kansanedustaja, ulkoministerinäkin toiminut kokoomuksen Ilkka Kanerva totesi äskettäin kylmän rauhallisesti, että Suomen asevienti edustaa vain murto-osaa maailmanlaajuisesta kaupasta. ”Suomi ei ole aseviennin julmurimaa”, hän luonnehti jo kerran aikaisemminkin.
Television ajankohtaisissa viihdeohjelmissa poliitikot pääsevät nykyään sitä helpommalla, mitä enemmän niissä liioitellaan tai vedetään urheiluentusiastien tavoin överiksi. Niinpä esimerkiksi löysäksi vesittynyttä ja jokaisen miehistönvaihdoksen jälkeen latistunutta Uutisvuotoa ei koeta enää minkäänlaisena piikkinä valtaapitävien lihassa. Sen sijaan Noin viikon uutiset jatkaa ja petraa viiltävällä linjallaan. Terävässä satiirissa ei tarvitse millään lailla värittää, mitä viikon aikana on tapahtunut, sillä ainakin tällä hetkellä Suomen nykyhallitus ja eduskunta tekevät itse monin verroin parempaa komiikkaa kuin maamme parhaat käsikirjoittajat. Pelkkä töppäilyjen referointi ja alleviivaus riittävät. ”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse”, Paavo Haavikko kirjoitti jo vuonna 1966 julkaistussa runossaan.
Noin viikon uutisten hengessä lainaan lopuksi Iltalehden entisen rikostoimittaja Jari Pekkasen tuoreinta vitsiä tasavaltamme pääministeristä:
Sipilä pyristeli taas eduskuntaan ja lopetti Kempeleessä vaalipuheensa. Isäntämies uskaltautui puheille.
”Olen lukenut paljon pääministeristä vuosien varrella”, sanoi pienviljelijä.
”Ai, jaa. Mutta mitään ei voida todistaa.”
Ilkka Isosaari