Vastaava kirjastonhoitaja Terhi Lehti: Esteettisesti kaunis kirjasto houkuttelee varmasti lisää asiakkaita

Vastaava kirjastonhoitaja Terhi Lehti on erittäin tyytyväinen Renkomäen kirjaston uusiin tiloihin.
– Täällä on nyt tilaa olla ja viettää aikaa.


Renkomäen kirjasto avattiin uudessa monitoimitalo Aurassa keskiviikkona. Uusi kirjasto on tilava sekä valoisa. Sen tiloja on mahdollista käyttää myös omatoimiaikoina. Kirjastossa otetaan omatoimiaika käyttöön heti, kun kaikki tekniset ratkaisut on asennettu. asiakaspysäköinti on Lakkitehtaankadulla, mutta kirjaston edustalla on kaksi esteetöntä pysäköintipaikkaa.

Etätyötä tekeville aikuisille kirjastossa on äänieristetty työtila. Sen lisäksi rakennuksessa on erilaisia tuoliryhmiä, joissa voi keskittyä lukemiseen tai muuhun mahdolliseen hiljaiseen kirjastossa tapahtuvaan ajanviettoon. Lapsille on sisustettu esteettisesti kaunis lukusali. Aikuisille kirjastossa on oma lukuhuone.

– Uudet kalusteet ovat ihania ja monikäyttöisiä, vastaava kirjastonhoitaja Terhi Lehti kertoo.

Vastaava kirjastohoitaja uskoo, että peruskoululaisten ja varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyö vain monipuolistuu tulevaisuudessa.
– Varhaiskasvatuksessa olevat lapset ja koululaiset voivat kävellä nyt sisäkautta kirjastoon.

Renkomäen kirjaston työntekijöillä on työkokemusta Lahden kaupungin uusista monitoimitaloihin sijoitetuista kirjastoista.
– Ideoitamme ja kokemustamme on hyödynnetty monessa tämän projektin eri vaiheessa.

Aineistot ovat muutakin kuin kirjoja

Lahden kaupungin kirjastoista on mahdollista lainata muun muassa elokuvia, kirjoja, liikuntavälineitä ja lautapelejä.
– Järjestämme tulevaisuudessa esimerkiksi lautapelitapahtumia, mutta emme välttämättä vielä tämän kevään aikana.

Vastaava kirjastonhoitaja toivoo, että he onnistuvat houkuttelemaan erityisesti poikia lukuharrastuksen pariin.
– Nyt Renkomäessä on lapsille ja nuorille paikka, jossa voi viettää vapaa-aikaa monella eri tavalla. Tietenkin toivomme, että asiakkaat löytävät kirjastosta helposti mielekästä luettavaa monipuolisesta tarjonnastamme.

Kirjaston muutto oli iso operaatio ja se kesti kymmenisen päivää.
– Kirjojen muutto on helppoa, koska ne pakataan järjestyksessä ja puretaan sen jälkeen suoraan hyllyihin. Kirjastotilojen viimeistely vei myös kaikkien työntekijöiden aikaa paljon vuodenvaihteessa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
ARKISTO