Kaikkien hitti-iskelmiä sisältävien kiva-kiva-musikaalien jälkeen on hyvä palata siihen mistä teatterissa parhaimmillaan on kysymys. Tennesee Williamsin klassikko Kissa kuumalla katolla on pullollaan loistavaa, elämänmakuista ja raadollistakin dialogia. Tuntuu, että jokaisella repliikillä on oma paikkansa ja oma tarkoituksensa.
Näytelmä ottaa tylysti esiin ihmisenä olemisen ikiaikaiset ydinteemat: vanhempien ja lasten suhteet (Kuinka olla tasapuolinen ja tarviiko edes olla tasapuolinen?), avioliitto, rakkaus ja seksi sekä rikkaus, köyhyys ja ahneus.
Williamsin omasta elämästä kumpuavat teemat vaikeista ihmissuhteista, vallan ja intohimon kuvioista sekä alkoholismista loistavat kirkkaina tässä klassikkonäytelmässä.
Itse tarinan juoni lienee useimmille tuttu niin teatterin lavalta kuin loistavasta elokuvaversiostakin. Pollittien suku viettää Isopapan (Mikko Jurkka) syntymäpäiväjuhlia. Vanhimmalta pojalta, entiseltä urheilusankarilta Brickiltä (Tapani Kalliomäki) puuttuvat vieläkin lapset ja mies tuntuukin tarttuvan mielummin pulloon kuin villikissamaiseen vaimoonsa Maggieen (Elsa Saisio). Heidän suhdettaan kaivertaa Brickin hyvän ystävän, Skipperin kuolema.
Pikkuveli Gooper (Jarkko Miettinen) vaimoineen (Liisa Loponen) ovat mielestään hoitaneet oman elämänsä paremmin, onhan perheessä jo kolme lasta ja neljäs tulollaan. Gooper onkin enemmän kuin halukas otttamaan tilan haltuunsa, mutta rakastaako Isopappa enemmän Brickiä?
Kuolemansairas Isopappa vaatii juopuneen Brickin tilille ja perheen salaisuudet ja valheet alkavat pulppuamaan pintaan.
Mikä on Brickin juomisen perimmäinen syy? Miksi Brick ja Maggie eivät ole saaneet lasta? Mikä oli Brickin ja Skipperin suhteen todellinen laatu? Kuka saa tilan haltuunsa isopapan kuoleman jälkeen?
Williamsin alkuperäinen teksti on niin vahva, ettei näytelmässä yksinkertaisesti ole epäonnistumisen vaaraa. Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen on onnistunut sovituksessaan isolle Juhani-näyttämölle varsin hyvin ja erityisesti täytyy mainita Sami Järvisen äänisuunnittelu, joka antaa näytelmälle unenomaisen vaikutelman siitä, että oikeasti olemme Tenneseen kuumassa illassa.
Näytelmä tapahtuu pääosin yhdessä tilassa, neljän seinän sisällä, joten lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Näyttelijäsuoritukset kautta linjan ovat vakuuttavia, johtotähtinään ilmeikäs Tapani Kalliomäki ja ihan oikeasti roolinsa mukaisesti kissamainen Elsa Saisio päärooleissa. Myös Mikko Jurkka tekee uskottavan työn Isopapan roolissa.
Lahden kaupunginteatteria voi moittia ainoastaan varmuuden ja kassaeurojen maksimoimisesta, kun se on ottanut tämän klassikkonäytelmän ohjelmistoonsa. Toisaalta kyseessä on merkittävä kulttuuriteko, sillä Kissa kuumalla katolla on näytelmä, joka jokaisen meistä pitäisi edes kerran elämässään nähdä. Näytelmän ikiaikaiset teemat nimittäin jatkavat elämäänsä meidän kaikkien arjessa, halusimme sitä tai emme.
Petri Salomaa