Kärkevistä teksteistään tunnetuksi tullut ja näyttelijänäkin kunnostautunut Kaarina Hazard kommentoi tuoreeltaan kirjailijan ja entisen vihreiden kansanedustajan, Rosa Meriläisen kolumnia Hesarissa, jossa kirjoitusvirheitä toisten teksteistä suurennuslasilla etsivät saivat kuulla kunniansa. Meriläisen mukaan sanoihin ja niiden kirjoitusasuun takertuminen on tahallista väärinymmärtämistä, jolla vain halutaan pilkata toista tai vaientaa hänet kokonaan. ”Yhtään keskustelua ei vie eteenpäin se, että osoitetaan keskustelukumppanin viestistä yhdyssanavirheet, joita erityisesti lukihäiriöiset tekevät paljon”, Meriläinen antaa esimerkin.
Hazard ei sellaisenaan niele kaikkia Meriläisen ajatuksia. Hän korostaakin, että jo sata vuotta sitten tiedettiin luku- ja kirjoitustaidon olevan elämän ja kuoleman kysymys; keskeinen keino tulla suomalaisiksi. ”Luku- ja kirjoitustaito oli yhtä kuin vapauden alkeet. Opetteleminen sattui päähän ja sen oli määräkin sattua päähän. Ovatko työ, vaivannäkö ja ponnistelu nykyään hyveitä vain kuntosalilla”, hän kysyy.
Hazard muistuttaa, että demokratia toimii kirjaimilla ja sanoilla: ”Ilman niiden hallintaa joutuu yhteisten asioiden ulkopuolelle. Ilman luku- ja kirjoitustaitoa ihminen on se, jota hallitaan, eikä hänestä koskaan voi tulla sitä, joka hallitsee edes omia asioitaan. Vain sortavat voimat halusivat pitää väen tietämättömyydessä ja sokeassa riippuvaisuudessa, ruokkia epäluuloja ja taikauskoa.”
Sosiaalisen median mukaan eräs nimeltä mainitsematon suomen kielen opettaja olisi saanut tarpeekseen oppilaidensa toistuvista kielioppivirheistä ja laatinut siksi modernit perusohjeet, miten sanat suomen kielessä käyttäytyvät. Niistä saattaa olla arvaamatonta apua myös monelle aikuiselle ja jopa suomea ammatikseen käyttävälle, kuten meille toimittajille. Pyydän etukäteen anteeksi, että muistisäännöt saattavat sisältää tavoistani poiketen joitakin lukijoita ärsyttäviä, alatyylisiä ilmaisuja. Ne ovat kuitenkin jo arkipäivää tämän päivän kouluissa. Kielioppisäännöt on kopioitu tuntemattomaksi jättäytyneen nuoren tytön muistiinpanoista.
”Substantiivi on se sana, jonka jälkeen voi lisätä ”perkele”, kuten äijänperkele, autonperkele.
Adjektiivi on sana, jonka eteen lisätään ”paskan”, kuten paskantärkeä, paskanhailee.
Verbi on sana, jonka jälkeen lisätään sanat ”ihan sikana”.
Nyt voi pennunperkeleet päntätä ihan sikana paskanhaileeta kielioppiperkelettä.
Yhdyssana on sellanen, jonka väliin EI voi laittaa vittu. Niinku yhdysvittusana ei käy. Kuormavittuauto. Ei käy. Aivan vitun ihana. Käy.”
Ilkka Isosaari