Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Silja Kostia: Kyläjuhla houkutteli kaupunkilaiset Anttilanmäelle

Ensimmäinen Anttilanmäen kyläjuhla onnistui Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksenpuheenjohtajan Silja Kostian mukaan yli odotusten.
– Palaute kyläjuhlista on ollut positiivista.

Sää oli myös suosiollinen kyläjuhlille.
– Sen vuoksi Anttilanmäellä vieraili lähes 3000 ihmistä.

Puheenjohtaja muistuttaa, että kukaan ei laskenut väkimäärää vaan se on päätelty jaettujen karttojen perusteella.
– Toki monille ruokapisteille muodostui jonoja, mutta niihinkin suhtauduttiin ymmärtäväisesti.

Kumpulan kyläjuhlat esimerkkinä

Kumpulan kyläjuhlat Helsingissä ovat olleet esimerkkitapaus Anttilanmäen uudelle tapahtumalle.
– Toinen innoituksen lähde oli onnistunut kesäteatterikokemus viime kesältä, jonka seurauksena asukasyhdistys kartutti hieman kassavarojaan.

Asukasyhdistyksessä on puheenjohtajan mukaan tällä hetkellä innostunutta porukkaa ja sen vuoksi haluttiin kokeilla, miten kyläjuhla toimisi myös Lahdessa.
– Uskoimme toki, että ihmiset lähtevät mukaan hyvän mielen tapahtumaan.
Oli ilo nähdä entisiä anttilanmäkeläisiä kyläjuhlassa. Moni myös vieraili uudistetussa koulurakennuksessa, jossa toimintansa aloittaa Lahden ruotsinkielinen koulu sekä päiväkoti.

Kyläjuhlia varten valmistui myös kartta Anttilanmäestä.
– Siihen oli sijoitettu kaikki kyläjuhlien tapahtuma pisteet ja muut historialliset merkittävät kohteen alueelta.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO