– Yhtään työtöntä päivää minulla ei ole ollut. Aina on jotain tekemistä, sillä tekeminen antaa minulle voimaa, sanoo energinen Sirkka Ilmavirta, joka vietti viime sunnuntaina 90-vuotissyntymäpäiväänsä kotonaan Launeella Vanamontiellä.
– Oikea syntymäpäiväni oli päivää aiemmin, mutta äitini kertoi minulle, että hän ilmoitti, että olen syntynyt 16. lokakuuta, koska hän halusi antaa minulle nimeksi Sirkka ja nimipäivä oli seuraavana päivänä, hän naurahtaa.
Hänen sukujuurensa ovat Karjalassa. Laatokan rannalta Jaakkiman kylästä kotoisin oleva Sirkka aviotui Uukuniemeltä kotoisin olleen miehen kanssa. 13 vuotta sitten edesmennyt puoliso Ensio rakensi perheelle omakotitalon vuonna 1969, vaikka olikin 50-prosenttinen sotainvalidi.
– Raivaustöitä piti tontilla tehdä paljon. Mullan saimme Aaltosen puutarhalta ja siinä tuli samalla seassa keltainen narsissi, josta on riittänyt minulle iloa jokaisena keväänä. Se kukkii talon vierustalla vuosittain. Hän sanoo, että hän ei tunne oloaan yksinäiseksi.
– Tuntuu aina siltä, että kosketan mihin vain en ole yksin, koska mieheni on tämän talon rakentanut.

Sirkka Ilmavirta on pirteä ihminen. Hän on suvun vanhin, mutta vanhuus tuntuu olevan hänestä hyvin kaukana. Hän haluaa tehdä koko ajan jotain ja se näkyy hänen talossaan.
– Tervetuloa hullujenhuoneeseen, heittää Sirkka Ilmavirta vieraisille tuleville huumorimielessä.
Tarmokkuutta pursuava Sirkka Ilmavirta tuntuu osaavan tehdä mitä vain. Hän kertoo käyttävänsä kaikki käsiinsä saavansa materiaalit hyödykseen. Käsitöiden tuloksena syntyy alakerran kaksissa kangaspuissa niin mattoja kuin raanuja ja peittoja ja ties mitä kaikkea.
– Minun terveyteni on ollut hyvä koko ajan. Keinonivelet ovat nykyisin molemmissa polvissa. Liikkumistani edesauttaa vaikkapa kangaspuut, koska niillä työskenteleminen pitää notkeana.
Ilmavirran kotoa löytyy kaikenlaista ihasteltavaa. Hyvä ompelutaito on tästä oivallinen esimerkki. Hän tuntuu osaavan tehdä mitä haluaa. Huippuesimerkkejä riittää muille jaettavaksi, mutta otetaan tähän yksi ihmeellisimmistä.
– Tässä on laukkuja. On käsilaukkua ja pusseja, johon voi nainen panna kengät lähtiessään tilaisuuteen, jossa kengät pitää vaihtaa Nämä olen tehnyt vanhoista videonauhoista, paljastaa Sirkka Ilmavirta.
– Ideoita saan jatkuvasti. Illalla mietiskelen ja aamulla tekotapa on selvillä. Minulla on aina pari-kolme työtä teon alla. Jotain voin tehdä televisiota katsellessa ja jotain muuta muulloin.
Hän on tehnyt tyynyjäkin oikein urakalla. Yhden huoneen sohvalta löytyvät tyynyt, joiden päällisissä ovat 17 maakunnan kukat. Aikansa kuluksi Sirkka Ilmavirta tekee sormimaalauksiakin, jotka hän kuntouksessa ollessaan voi lasituttaa polttamalla. Sotainvalidin leskellä on niin paljon näytettävää talossaan, jotta se ei jätä ketään kylmäksi. Vanhoista sukkahousuistakin hän on tehnyt kukkasia. Nyt teon alla ovat jouluiset enkelit.
– Meillä on kolme poikaa ja he ovat perineet tämän hulluuden. Kaikki ovat rakentaneet itselleen omakotitalot, kertoi Sirkka Ilmavirta, joka viihtyy erinomaisesti Launeella.
– Täältä en muuta mihinkään. Kolme poikaani ovat asiassa samaa mieltä sanoen, että tässä talossa on tilaa hoitajallekin, jos sellaista tarvitsen.
Tuntuu siltä, että Sirkka Ilmavirta ehtii nauttia tekemisistään pitkään, sillä niin paljon positiivista energiaa hänestä puhkuu.
Harri Hulkko