Kaupunki, jonka Vesuvius hautasi

Suuri tuho

Maa oli järähdellyt useana päivänä. Pompejin kaupungin asukkaat eivät siitä kuitenkaan huolestuneet. Campanian alueella maa järisi usein. Elokuun 23. tai 24 päivänä vuonna 79 jKr jo vaarattomaksi uskottu tulivuori purkautui räjähdysmäisesti. Se syöksi kidastaan tulta, laavaa, tuhkaa. Laavan ja tuhkan alle hautautuivat Pompejin, Herculaneumin ja Stabiaen kaupungit. Läheskään kaikki asukkaat eivät päässeet pakenemaan tuhon alta. Tuhansia ihmisiä hautautui tuhka- ja hohkakivimassojen alle.

Vesuviuksen purkauksesta on kirjoittanut silminnäkijä, tuhon sattuessa 17-vuotias Plinius nuorempi. Purkaus alkoi siten, että valtava savupilvi kohosi kraatterin suusta. Se levisi suunnattomaksi mustaksi kaasu- ja tuhkapilveksi. Kaikki muuttui pimeäksi kuin yö. Vasta kolmen vuorokauden kuluttua päivänvalo alkoi kajastaa. Kaupunki taloineen oli poissa. Napolinlahden rantaviiva oli siirtynyt kauemmaksi.

Aika kuluu

Ihmiset palasivat vähitellen asuinsijoilleen. Vanhoja kaupunkeja oli mahdotonta kaivaa esiin. Pompejin tilalla oli kukkula, jonka päälle vähitellen kasvoi uutta asutusta. Tuhkakerros oli hyvä pohja hedelmälliselle maakerrokselle, jossa hedelmäpuut ja viiniköynnös menestyivät hyvin. Kukoistavasta Pompejin kaupungista oli jäljellä vain muisto.

1600-luvulla Pompejin paikalle nousseella kukkulalla tehtiin satunnaisia löytöjä muinaisesta kaupungista. 1700-luvun puolivälissä aloitettiin järjestelmälliset kaivaukset, jotka jatkuvat edelleen. Myös suomalaisia on ollut kaivauksissa mukana. Heistä kannattaa mainita erityisesti professori Paavo Castrenin tutkimusryhmä.

Vesuvius vartioi edelleen vanhaa Pompeijia, Napolin kaupunkia ja kaupungin lahtea4

Pompeji syyskuussa 2011

Aina siitä alkaen kun koulun historian kirjasta luin kuvauksen Pompejin tuhosta ja yritin mahdollisimman tarkasti tutkia niitä kahta pientä, nuhruista kuvaa jotka aiheeseen liittyivät, olen toivonut pääseväni katsomaan, mitä kaupungista on onnistuttu kuorimaan esiin. Tänä syksynä toive vihdoin toteutui.

Ensimmäinen tunne, kun nousee kivisiä, leveitä portaita kohti esiin kaivettuja rakennuksia, on hämmästys. Kaupunkihan on ollut valtava! Miten suunnaton työ on ollut kaivaa esiin kaikki nuo rakennukset!
Pompeji oli ennen muuta kauppakaupunki, mutta oli se paljon muutakin. Kaupungissa oli mm. kaksi teatteria, useita kylpylöitä, temppeleitä. Arkisempaa ja ehkä jonkun mielestä arveluttavampaakin puolta edustivat vaikkapa kapakat ja bordellit. Kaikkea tuota ovat arkeologit kaivaneet esiin.
Pompeji on ollut vaikuttava kaupunki katuineen ja korotettuine jalkakäytävineen. Suojateitäkin oli. Ne olivat varsinaisesta kadun pinnasta kohollaan olevia neliön muotoisia kivilaattoja, joita pitkin pääsi kuivin jaloin kadun yli.

Yksittäisistä rakennuksista kylpylä oli hieno kaarevine seinineen ja isoine vesialtaineen. Katon rajassa oli rivi miehiä esittäviä korkokuvia – miehiltä ne ainakin näyttivät. Mutta oli kylpyläkin nimenomaan miehille tarkoitettu.
Erään talon sisäänkäynnissä oli koiraa esittävä mosaiikki ja siinä teksti: Cave Canem, eli Varo koiraa. Kovasti tuntui tutulta tekstiltä tämänkin päivän talojen porteilta.

Seinissä on paljon maalauksia, joitten värien kauneus ihastutti. Kun me kauhistelemme graffitteja talojen seinissä, niin osasivat myös pompejilaiset seinäkirjoitusten taidon. Ne olivat tiedotteita tai vaikkapa arvosteluja: ”Sinä olet valehtelija; sinä myyt vettä ja itse juot sekoittamatonta viiniä” kirjoitti vieras kapakan pilariin.

Kaupungin sydän oli forum. Se oli kaiken julkisen elämän keskipiste. Siellä liikuttiin, siellä tehtiin tärkeitä sopimuksia ja tavattiin tuttavia. Tänäkin päivänä niin forumilla kuin kaduillakin parveili lukematon määrä ihmisiä. He olivat tulleet eri puolilta maapalloa tutustumaan Pompejiin, tulivuoren hautaamaan ja ihmisten esiin kaivamaan kaupunkiin.

Puolen päivän mittainen matka menneisyyteen oli aivan liian lyhyt. Pois lähtiessä jäi tunne, että aivan liian paljon jäi näkemättä, aivan liian monia hienoja yksityiskohteita tarkastamatta. Puolen päivän mittainen matka menneisyyteen opetti ainakin minulle, miten paljon meidän aikamme ammentaa siitä, mitä ihmiset ovat tehneet jo satoja vuosia sitten. Asemakaava ei ole tämän ajan keksintöä. Pienyrittäjien merkitys yhteisön menestymiselle on tunnettu jo Pompejissa ja sitäkin kauemmin. Rakkauden tunnustuksia on tehty silloinkin, tosin seinään kirjoitettuina. Ihminen on ollut hyvin paljon samanlainen v 79 jKr kuin nytkin.

Vesuvius tänään

Kun edellisen kerran kävin Napolissa, muistan katselleeni rantakahvilassa istuessa Vesuviukselle. Sen kraatterista nousi kapea savujuova kohti taivasta. Tällä kertaa kraatterista ei savua noussut. Paikallinen oppaamme kertoi, että tulivuoren tutkijat ovat kiinnittäneet samaan asiaan huomiota.

Tänä syksynä Vesuvius näytti kiltiltä kuin kissa sinisessä usvassa. Sen juurelle ja rinteille on rakennettu runsaasti taloja. ”Kaavalla ja kaavatta” hymähti opas. Ihminen luottaa hyvään onneen. Niinhän ne luottivat Pompejissakin.

 

Eila Jokinen

Julia Kykkäsen kausi alkaa Rovaniemeltä

Vasta 17 vuoden ikään ehtinyt mäkihyppääjätär Julia Kykkänen on astumassa tositoimiin ensi viikon alussa. Hän matkusti torstaina Rovaniemelle, jossa viikonloppu kuluu harjoittelun merkeissä. Suomen ykköshyppääjä Julia Kykkänen ehti syyskuussa näyttämään taitojaan FIS:n kesä-Continental-cupissa, jossa hän sijoittui komeasti kahdeksanneksi.
– Nyt on ollut parisen kuukautta hyppytaukoa, kun lunta ei ole. Tästä huolimatta harjoittelu on jatkunut tiiviinä, kertoi Renkomäessä asuva Kykkänen.

Julia Kykkänen on naisten ykköshyppääjä Suomessa

 

Hän on harjoitellut 5-6 kertaa viikossa. Harjoitusohjelmaan on kuulunut Kamppailulajikeskuksessa nyrkkeilyä, saliharjoittelua, keskivartalotreeniä ja loikkaharjoituksia sekä lisäksi kuntolenkkeilyä.
Kykkänen on ollut innostunut mäkihypystä jo pienestä pitäen. Hän aloitti hiihtämisen 3-vuotiaana ja ensimmäiset mäkisuksensa hän sai vuotta myöhemmin.
– Omasta tahdostani olen lajia harrastanut, selvitti Julia Kykkänen, jonka Kimmo-isä toimii Hiihtoliiton valmentajana. Kimmo Kykkänen on aktiiviaikanaan harrastanut lajia, kuten myös on tehnyt Julian 23-vuotias Jere-veli. 20-vuotias Jesse on myös hypännyt, muttei ole enää aktiivi.
– Kesä-cup antoi viitteitä siitä, että oikeaan suuntaan olen menossa. Naisten sarjassa saa hypätä tosissaan, jos mielii menestyä. Hyvillä hypyillä voi arvokilpailuissa olla 10-15 parhaan joukossa, Julia Kykkänen juttelee vaatimattomasti.

Talvikausi alkaa ensi viikolla, jolloin kisaillaan Rovaniemellä tiistaina ja keskiviikkona naisten Continental-cupin merkeissä. Rovaniemeltä hän lentää Helsinkiin, josta matka jatkuu Norjan Lillehammeriin, jossa kisaillaan naisten maailmancupin merkeissä 3. joulukuuta.

Vaikka Julia Kykkänen on lahtelainen urheilija, hän ei enää edusta Lahden Hiihtoseuraa. Seura on vaihtunut rovaniemeläiseksi Ounasvaaran Hiihtoseuraksi.
– Vuosi sitten kesällä tein päätöksen siirtyä Ounasvaaran Hiihtoseuraan. Syynä oli se, että LHS:n mäkijaoston puheenjohtaja oli päättänyt, että minun pitäisi olla samassa ryhmässä poikien kanssa. Seurassa ei tueta eikä arvosteta naismäkihyppääjiä, joten edessä oli seuran vaihto, mainitsi Julia Kykkänen, joka edelleen asuu vanhempiensa luona ja harjoittelee pääasiallisesti Lahdessa.
– Seura tässä vain vaihtui. Rovaniemellä uskotaan naismäkihyppääjiin.

Kykkäsen tietojen mukaan Suomessa on yli 20 aktiivisesti lajia harrastavaa naista. Lahdesta löytyy hänen lisäkseen kolme tyttöä, jotka haluavat kisata tosissaan.
– He ovat menneet kovasti eteenpäin. Toivoisin lajin pariin löytyvän tyttöjä enemmänkin.

Julia Kykkäsen pituusennätys mäkihypyssä on 122 metriä. Tuollaisen leiskauksen hän on tehnyt Lahden betonista.
– Lentäminen pitkälle on hieno asia. Se tuo aina intoa lisää.
– Alkavan kauden tavoittenani on hypätä paremmin kuin viime kaudella. Olen keskittynyt mäkihyppyyn, joten opiskelu on toistaiseksi jäänyt. Olen kuitenkin hakenut Suomen Urheiluopistoon Vierumäelle, jossa toiveissani on suorittaa liikunnanohjaajan perustutkinto, Julia Kykkänen valaisi tulevaisuuttaan.

Harri Hulkko

Opetusministeri vastaan kulttuuri

Lahdessa on virinnyt kaamoksen harmaudessa vilkas keskustelu kulttuuriarvoista ja taiteen opetuslaitosten jatkoelämästä Lahdessa. Valtion talousarviossa on opetusministeriön sivuille merkitty ammattikorkeakoulutasoisen oppilaspaikkaluvun pudotuksia.
Koko maassa ammattikorkeakouluista aiotaan vähentää 2000 aloituspaikkaa tulevina vuosina.

Opetusministeri Jukka Gustafsson (Sdp) ja työryhmien mukaan taidelaitokset tuottavat työttömiä kuva-, musiikki-, teatteri-, sekä viestintäalalle koulutettuja ihmisiä. Lahdessa tämä koskisi vankan jalansijan saanutta Muotoilu- ja taide-instituutin kuvataideopetuksen hiljaista hiipumista. Elokuva- ja TV-osastolle on madonluvut jo opetusministeri Stefan Wallinin (Rkp), aikana luettu. Lähitulevaisuudessa on myös Ståhlberginkadulta on vaarassa loppua musiikki- ja mahdollisesti viestintä-alan koulutus.

Teatteri Jukossa keskusteltiin vilkkaasti AMK:n taidealojen tuomasta suoranaisesta hyödystä päätoimittaja Heikki Hakalan johdolla, ja minkä aukon niiden lopettaminen jättäisi. Oppilaspaikat eivät välttämättä loppuisi, vaan niistä muodostuisi uusia aloituspaikkoja liiketalouden linjalle. Tiedotusvälineissä ovat taidelaitosten oppilaat ja opettajat ottaneet kantaa heidän opinahjojaan koskeviin kysymyksiin. Konsernin maakunnallinen hallitus on ollut asiasta yllättävän hiljaa samoin ylimmät, johtavat toimihenkilöt. Pelätäänkö korkeimmalla johtotasolla muidenkin opetusalojen aloituspaikkojen menetystä tulevaisuudessa, jos taidealojen loppumisesta kovasti kiivaillaan. Emeritusopettaja Tarmo Virtanen puki asian kysymykseen muotoon puheenvuorossaan.

Teatteri Jukossa kulttuurin puolesta järjestetyssä keskustelutilaisuudessa esiintyi AMK:n tetteriryhmä pantomiiniesityksin. Katsomo oli aivan täynnä. Etuallalla kuvassa etelälahtelainen kulttuurivaikuttaja Onerva Vartiainen.

 

Teatteri Jukon keskusteluillassa galleristi Aila Seppälä kiinnitti huomiota esimerkiksi taiteilijoitten töiden näytteille asettamiseen ja myyntiin liittyvään taustatyöhön. Se työllistää useita ammattihenkilöitä kuten maalaustarvikealan ja kehystäjien yrityksiä, jopa toimittajia ja tilojen vuokraajia. Teatterinjohtaja Maarit Pyökäri on jo aiemmin ilmaissut huolensa musiikki- ja teatteriopetuksen mahdollisesta lopettamisesta Lahdessa. Kiinteä yhteistyö kaupunginteatterin ja laitosten välillä pitäisi merkitä paljon, kun opetusministeriön suunnittelemat aloituspaikat osastoille ovat vaakalaudalla.

Lehtori Kirsti Nenye on ihmetellyt, eikö opetusministeriössä nähdä kulttuurialan opetuksen vaikutusta niin Lahdessa, Kankaanpäässä ja Kemi- Tornion seudulla. Kysymys ei ole ainoastaan oppilaitten mahdollisesta siirtymisestä tulevaisuudessa Helsinkiin ja Turkuun, vaan kokonaisuuden vaikutusta alueen monipuoliseen opettajatarjontaan. Taideaineiden ammattilaisista hyötyvät opettajina ja ohjaajina järjestöt ja kansalaisopistot, peruskoulut sekä viestimien kulttuurialojen asiantuntijoina. Lisäksi Nenye korosti Lahden Taide-instituutin oppilaitten korkeaa valmistumisprosenttia ammattiin. Pienehkön oppilaitoksen hyöty on oppilaitten henkilökohtaisessa huomioimisessa ja opinnäytteiden valmistumisessa ajallaan.

Lahden marraskuisia kulttuuritapahtumia ovat olleet järjestämässä myös Lahti-Seura Lahen illan merkeissä kuluvalla viikolla sekä Keskusta-isäntä Timo Taulon järjestämä ja Lahden Keskustaeheytys ry:n järjestämä Kaljaa vai Kaupunginorkesteri. Lahen illassa olivat mukana etelälahtelaiset, kirjastonjohtaja Eila Jokinen ja tutkija Riitta Niskanen.

Eila Jokinen on nähnyt kaupungin eteläisten osien kehityksen asuessaan vanhalla Tornatorilla, Hennalan kupeessa, Hennalassa, Venetsiassa ja Liipolassa. Hänelle mieleen painuvinta on ollut Tornalla vietetty lapsuus ja nuoruus Lahden Rullatehdas Oy:n työntekijöitten taloissa. Niistä on jäljellä Rykmentinkadun varrella olevat pienet omakotitalot ja kerrostalo ja vanha isännöitsijän huvila keskellä uusia kerrostaloja.

Riitta Niskaselle mieleenpainuvin koti oli lapsuuden Olavinlinnassa. Siellä arkkitehdiksi opiskellut tyttö sai ensivaikutteet arkkitehti Unto Ojasen hyvin suunnittelemasta kaupungin virkamiesten talosta, missä asuivat niin kaupunginjohtaja Kajala kuin toimistojen työntekijät.

Illan keskusteluissa merkittäviksi Lahden tunnusmerkeiksi nousivat Salpausselän kisat, Kaupungin teatteri, Sirenien suunnittelema Konserttitalo, Sibeliustalo sekä Kauppatorin ympäristö.

Lahden AMK:n kulttuurialojen linjat ovat tuottaneet Lahteen ja talousalueelle muualta tulleita alan osaajia, mikä näkyy keskustelujen hyvässä tasossa ja huolessa kehityksen ehkä miinusmerkkisestä tulevaisuudesta.

Marja-Liisa Niuranen

Kivisen Kotimaa@taakse.jai hämmentää

Miko Kivisen ( ei siis Mikko Kivinen!) traaginen kreisikomedia naurattaa ja toisaalta ei naurata. Ensimmäinen näytös tuo Kivisen tekstin esille hyvinkin humoristisessa sävyssä, kun taas toinen näytös on hyvin tummanpuhuva ja jopa synkkä. Nimenomaan tuo näytöksien vastakohtaisuus hämmentää pientä teatterikävijää. Luultavasti Kivinen on halunut tuoda esiin ristiriidan onnentavoittelun ja elämän realiteettien välillä. Näytelmän peruskysymys ”Jos pystyisi täydellisesti hallitsemaan tunteitaan, olisiko ihminen onnellisempi?” tulee kyllä hyvin esille. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen? Toisaalta onko ihminen tarkoitettu olemaan koko ajan onnellinen?

Kuvassa ei ole viimeinen ehtoollinen vaan näytelmän näyttelijäkaarti alkuasetelmissa.
vas. Tapani Kalliomäki, Lumikki Kouki, Elsa Saisio, Mika Piispa, Anna Pitkämäki, Jari-Pekka Rautiainen, Liisa Loponen, Jori Halttunen

Lähitulevaisuuteen sijoitettu näytelmä kertoo biotekniikan professori Mikaelista (Tapani Kalliomäki), joka on juuri lanseeraamassa markkinoille sirun, jonka avulla ihminen voi valita, mitä haluaa tuntea. Suurin osa näytelmän hahmoista on elämässään onneton ja välittää lähinnä omasta onnestaan, elämä kun on mennyt pieleen itse kultakin. Muiden ongelmat eivät kiinnosta, joten ifeel (eräänläinen jatkumo iphonelle) olisi oiva ratkaisu, kunhan laite vain toimisi kunnolla. Aivoihin sijoitettavaaan siruun voi ladata itselleen tunteita, joita voi sitten kännykällä hallita. Ainakin siihen asti, kunnes Fatal error tulee…

Kivinen on löytänyt näytelmäänsä hyvin tämän ajan hengen, sillä näytelmässä ei 99,78%:n onni riitä, vaan irti on saatava vähintään 110 %. Aika tuttua tänä päivänä, kun mikään ei tunnu riittävän ja yleisesti puhutaankin juuri vähintään 110 % suorituksesta. Näytelmän loppu on selvä viittaus Paasilinnan Jäniksen vuoteen ja muutenkin jänikset ( =koekaniinit) ovat näytelmässä tärkeässä roolissa, vaikka jänisten ilmestyminen ensi kertaa isolle screenille hämmensikin allekirjoittaneen mieltä.

Roolisuorituksista jäivät parhaiten mieleen pääosan esittäjä Kalliomäen lisäksi professori Mikaelin vaimoa esittävä Anna Pitkämäki, jonka näyttelemisessä oli sopivaa raivoa. Myös ongelmanuorta Jonnaa esittävä Elsa Saisio oli sisäistänyt roolinsa hyvin ja medianomi Timoa esittävä Mika Piispa teki roolistaan juuri sopivan nyhverön medianomiksi (mikä se on…?). Liekö saanut rooliinsa vinkkejä Benny Hill showsta, sillä sen verran paljon ulkoinen habitus muistutti kyseistä edesmennyttä brittiveijaria baskeri päässään. Muutkin roolit oli jaettu osaaville näyttelijöille, joita Lahden kaupunginteatterissa tuntuu tänä päivänä löytyvän pilvinpimein. Toisaalta teksti jätti loput näyttelijät lähinnä statistin rooliin, kun päähuomion veivät Kalliomäki ja Pitkämäki.
Ohjaaja Samuli Reunanen oli ottanut käyttöönsä kohtalaisen paljon videotekniikka, joka tuntuu olevan tällä hetkellä in teatteripiireissä. Muutenkin lavastus oli onnistunut kaikessa karuudessaan.
Vaikka kyseessä onkin ns.traaginen kreisikomedia, niin kovin kepeästä komediasta ei ole kyse. Kepeähkön pinnan alta löytyi lopuksi mielenkiintoinen näytelmä, jonka sanoma mietitytti vielä seuraavana päivänäkin ja sehän ei ole lainkaan huono asia.

Petri Salomaa

VT12:n Lahden ohitietarvetta ja sijaintia tutkittava uudelleen

Tule kirjoittamaan vetoomus noin 100 milj. euroa edullisemman ja ympäristöystävällisemmän ratkaisun puolesta!
http://www.adressit.com/vt12n_lahden_ohitietarvetta_tutkittava_uudelleen

Renkomäen linjaus olisi halvempi vaihtoehto eikä se halkaisisi Etelä-Lahtea kahtia


1) RASKAAN LIIKENTEEN OHJAAMINEN POIS POHJAVESIALUEELTA

Salpausselän pohjavesialueen liikenteen haittavaikutuksia Hämeenlinnantiellä on jo vähennetty tekemällä tielle pohjavesisuojaukset. Riskejä voidaan jo nyt vähentää nopeuksien alentamisilla ja ohjaamalla vaaralliset kuljetukset ja rekkaliikenne Renkomäen kautta sekä kehittämällä joukkoliikennettä. Raskaan liikenteen haittoja voidaan myös vähentää siirtämällä tavarakuljetuksia rautateille.

Ohitien Launeen linjaus kulkee myös arvokkaalla Launeen pohjavesialueella ja menee jopa pohjavesipinnan alapuolelle betonikaukalossa, joka ratkaisu ei ole riskitön. Sen sijaan suunnitellulla ns. Renkomäen linjauksella, joka olisi n.100 milj. euroa halvempi ratkaisu, ei ole tätä riskiä.

2) TURVALLISEMPI JA VIIHTYISÄMPI ASUINYMPÄRISTÖ

Launeella on jo ennestään paljon liikennettä ja sen tuomaa epäviihtyvyyttä. Linjaus kulkee omakotitaloalueiden ja vähäisten viheralueiden läpi. Myös Liipolan ja Saksalan kerrostaloasukkaiden virkistysalueet supistuvat ja liikennemelu lisääntyy. Eteläisen Lahden ilmanlaatu on ollut ajoittain huono. Vyöhykettä, johon ohitietä on suunniteltu, tarvitaan paremminkin ekologisena käytävänä ja ilmaa puhdistavana väylänä, sade- ja hulevesien tasaajana, luonnon monimuotoisuuden säilyttäjänä sekä kaupunkirakennetta jakavana väylänä, joka samalla palvelee asukkaiden lähivirkistysalueena.

Valtatietasoinen ohitie tuo aina epäviihtyvyyttä ja turvattomuutta asukkaille. Tämän takia ohitielinjauksen tarpeellisuutta Launeelle pitää arvioida uudelleen ja katsoa asiaa myös ilmastomuutoksen hillinnän tavoitteiden valossa, jossa lähtökohtana on, että kasvihuonepäästöjä on kaikin keinoin vähennettävä. Yksi keino tähän on autoliikenteen voimakas vähentäminen kokonaisuudessaan.

3) OHITIE RENKOMÄEN KAUTTA TURVAA YHTÄ HYVIN TEHOKKAAT LIIKENNEJÄRJESTELYT JA VETOVOIMAISET YRITYS- JATYÖPAIKKA-ALUEET KUIN LAUNEENKIN LINJAUS

Lahtea pidetään yleensä hyvin saavutettavana ja vetovoimaisena paikkana, jonka tie- jaliikenneyhteydet ovat nopeita ja joustavia. Tilanne on siis jo hyvä.

Etelä-Lahden kaupallinen keskus on nykyisin siirtynyt Renkomäkeen, joten on aivan takaperoista johtaa liikenne Hollolasta Launeen asutusalueen kautta Renkomäkeen. Tulevaisuuden liikennetarpeet voidaan hoitaa nykyistä tieverkostoa parantamalla ja toteuttamalla ohitie mahdollisimman ympäristöystävällisesti etelämpänä, joka ratkaisu olisi myös n. 100 milj. euroa edullisempi kuin Launeen linjaus. Ajoaika on Renkomäen linjauksella yhtä hyvä kuin Launeen vaihtoehdossa.

Mahdollinen Renkomäen linjaus ei vaikeuta Hollolan ja Nastolan yritysalueiden sijoittelua pohjavesialueiden ulkopuolelle. Lahden matkakeskuksen ja muiden radanvarren alueiden suunnittelu ei voi olla juuri Launeen ohitiestä kiinni! Valtatietasoinen Launeen linjaus on ylimitoitettu ja erilaisia ratkaisuja tulee voida tarkastella uudelleen.

Launeen omakotiyhdistys ry

Maria Jotunilla on sanomaa nykyisyyteenkin

Nuori sirkeä vaimo ja vähän tossukka mies, köyhtynyt maalaiskartano ja perinnön tavoittelu ovat kirjailija Maria Jotunin näytelmän ”Tohvelisankarin rouva” punainen lanka. Jotunin näytelmä on saanut ensi-iltansa jo 1924, Suomen kansallisteatterissa.
Silloin näytelmän kartanonrouvan uskottomuuskuvio ja perinnön tavoittelu herättivät siinä määrin katsojissa närää, että nelikymmenvuotiaan Jotunin näytelmää ruodittiin jopa eduskunnassa. Syntyneistä ristiriidoista huolimatta Jotuni tunnustettiin jo eläissään harvinaiseksi naiskirjailijaksi, joka oli opiskelut Helsingin yliopistossa näytelmäkirjallisuutta ja oli harvinainen, komiikkaa taitava naiskirjailija.

Tuskin tämä Tuomo Aitan ohjaama ja sovittama komedia, välillä tragediaan taipuvana, herättää Lahden kaupunginteatterin katsojissa niin paljon närää, että teatterin moraalista kaupunginvaltuustossa keskustelua syntyisi kulttuurimäärärahoja käsiteltäessä. Mutta näytelmän perusasetelmat eivät vieläkään ole museoon heitettäviä. Jotunin sanoma ottaa edelleen rohkeasti kantaa miehen ja naisen, aviopuolisoiden välisiin valtasuhteisiin ja omaisuuden huonoon hoitoon ja toisen rahavarojen ahnehtimiseen.

Talojen isäntien, veljesten Aadolfin, Taneli Mäkelän (vierailija) ja Justuksen, Jorma Helmisen, salaisten rakkauksien hedelmät Matti-paimenpoika, Rasmus Tykkyläinen / Juri Juutinen ja sisäkkö Lempi, Liisa Loponen, saavat hekin isänsä. Maalaiskylä on täynnä juorun haluisia tarkkailijoita, asiat ovat kyläläisillä tiedossa, vaikka asianosaiset toisin kuvittelevat.

Päivä paistaa ja kartanonisäntä Aadolf , Taneli Mäkelä (oik.pöydän päässä) nauttii iloisesta pöytäseurueesta vierellään vaimo Juulia, Lumikki Kouki, tytär Piia, Anniina Piiparinen, herrasmies Jussi Puhakka, emännöitsijä, Anna Pitkämäki ja paimenpoika Matti, Rasmus Tykkyläinen(vasemmalla).

Taneli Mäkelä vie hiljaisen hirtehisen hyväntahtoisesti, vähän konjakkiin kallistuvan, köyhtynyttä kartanonisännän nukkavierua roolia. Isännällä on vastapainona uusi koketti rouvansa, Juulia, Lumikki Kouki, jotta vanheneva mies haluaa vaimonaan pitää kuin kuun olisi taivaalta saanut. Koukin eleet ovat harkittuja, rahaa ja vaurautta ei ollutkaan, mutta on taito pitää miehet pikkurillin ympärillä! Eipä aviomies välitä, vaikka hänen silmiensä edessä vaimo toista rakastelee.

Ihastuksen kohde on vähän selkärangaton, herrasmies Veijo, Jussi Puhakka. Ah, niin komea, rahalle ja naisten kauneudelle perso nuori mies!
Syntyy kolmoisdraama, kun kartanonneiti Piia, Anniina Piiparinen, ja äitipuoli joutuvat saman miehen pauloihin.

Veljesten taloja pitävät pystyssä tomerat emännöitsijät, Riikka, Anna Pitkämäki, isäntä Aadolfin salarakas, mutta ei vihille vietävä ihminen.
Vihille sukanvarsisäästöjen takia hänet veisi rehvasteleva poliisi, Tapio Aarre-Ahtio, mutta saa rukkaset.
Melkein Justuksen vaimo, Karoliinan, Eeva-Kirsti Komulainen elämä häilyy juopottelevan tilanomistajan odotetun kuoleman ja testamentin välillä. Olin hieman yllättänyt Komulaisen ensimmäisen näytöksen turhan hätäisestä suorituksesta, syntyi häneltä odottamatonta ylinäyttelemistä. Oikeaan rytmiin hän pääsi myöhemmin.

Eipä Julius isäntä kuollut, oli vain ottanut turhan monta kulausta viinatrokari, Kai Kokko, myymää virolaista pirtua. Toinen näytös vie katsojan varsinaiseen karuselliin. Viinan uuvuttamia veljeksiä haudataan, ollaan lähes paratiisissa. Kari Laukkasen valaistus luo salaperäistä hämyä, ihmiset ovat pukeutuneet kuka mitenkin, eikä tiedetä, ollaanko maan vai pilven päällä.

Minna Välimäen lavastus on onnistunut, rappeutunut kartano, mikä on vuosia sitten elänyt loistonsa päiviä. Maalari – Elias, Mika Piispa, huiskii ansiokkaasti maalia seinille, mutta katse kiertää enemmän sisäkkö Lempin olemuksessa. Ränsistyneen talon vastakohtana ovat Tarja Lapintien kartanon rouvan ja neidin 1920 – 30 luvun muotia heijastelevat puvut.

Täysi katsomo eli mukana Juhani – näyttämön tapahtumissa ja taputti naseville vuorosanoille. Tohvelisankarin rouva ei ole huono valinta Maria Jotunin näytelmistä tämän päivän ihmisille katsottavaksi.

Marja-Liisa Niuranen

Hyvinvointimessut Launeen koululla

Torstaina järjestettiin Launeen koululla eräänlaiset hyvinvointimessut, joiden kohderyhmänä olivat koulun 5.-9. luokan oppilaat. Messuilla tuotiin esille havainnollisesti rastityöskentelynä millaista on hyvä ruoka, miten omaan hyvinvointiin voi itse vaikuttaa ja mitä hyötyä on liikunnasta.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Launeen peruskoulun henkilökunta, Suun- ja terveydenhoito, Lahden Sydänyhdistys ry, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry ja Lahden Ateria.

Lahden Aterian Terhi Reunasalo veti välipalarastia. Launeen koulun 5B luokan tytöt Venla Nieminen ja Ida Kujanpää seuraavat tarkkoina opastusta.

Oppilaat kävivät läpi kuusi rastia, jotka olivat nimetty aihepiirinsä mukaisesti (sokerirasti, välipalarasti, oikea lautasmalli, suolarasti, rasvanäyttely, liikuntarasti).
– On tärkeää opettaa lapsille oikeat ruokailutottumukset ja siksi tälläiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä ajatellen lapsen tulevaisuutta toteaa Lahden Aterian Terhi Reunasalo välipalarastillaan.

Päävastuu ruokailutottumuksien muutoksessa on kuitenkin kodilla. Koulu voi ainoastaan ohjeistaa ja opettaa asioita. Käytännön tasolla asia pitäisi sisäistää kodeissa niin, että kotona syödään terveellisistä ja ravitsevaa kotiruokaa ja mieluiten vielä säännöllisesti. Nykyajan kiireinen elämäntapa kun yleensä pakottaa siihen, että lapsille ostetaan valmispizzoja ja hampurilaisia, kun ei itse olla laittamassa kotona ruokaa eikä perheen yhteistä, rauhallista ruokahetkeä ole olemassakaan.

Harmi, että tapahtuma järjestettiin keskellä päivää, sillä paikalle kutsutut lasten vanhemmat taisivat olla suurelta osin töissä. Rastit olisivat varmasti olleet erittäin avartavia myös aikuisille.

Petri Salomaa

Sokeus ei ole lannistanut Mauno Sulisaloa

Tällä viikolla on vietetty perinteisesti sokeain viikkoa. Sokean käyttämä valkoinen keppi on tullut tutuksi ainakin liipolalaisille, sillä nuorena sokeutunut Mauno Sulisalo on tuttu näky etelälahtelaisessa kaupunkikuvassa. Sulisalo on asunut Liipolassa jo 40 vuoden ajan.
– Täällä Liipolassa ihmiset tuntevat minut hyvin. He ovat mukavia, sanoo Mauno Sulisalo, joka kertoi saavansa hyvää palvelua etenkin ostoskeskuksessa sijaitsevassa Salessa, jossa hän vakituisesti asioi.
– Myyjät ovat olleet avuliaita aina.

Sulisalon sokeutuminen alkoi jo nuorena. Näkökyvyn heikkeneminen havaittiin nopeasti.
– 9-vuotiaana vuonna 1943 elimme sota-aikaa, mutta minä en nähnyt taivaalla lentäviä koneita, vaikka kolme veljeäni ne näkivätkin. Seuraavana vuonna en nähnyt järven toisella puolella olevaa metsää, vaan näytti siltä kuin edessä olisi aina ollut sumua, hän kertoi.

Maunon itse suunnittelema ja toteuttama tarjoiluteline vuoden työn tuloksena

Posiolta kotoisin oleva Mauno Sulisalo oli jo nuoruudessaan innokas urheilija ja puuhastelija. 1960-luvulla hän sokeutui kokonaan, mutta nuoruudessa hankitut urheilu- ja puuveistosharrastukset ovat pitäneet mielen korkealla.

Hän esittelee mielellään koivusta tekemiään esineitä. Koivusta ovat syntyneet esimerkiksi leipälapio, kaulin sekä lusikat.
– Ja pitäähän Lapin pojalla myös kuksa olla, hän sanoi kiirehtien hakemaan sen keittöstä näytille.

Hän kertoi veistelleensä nuorena puusta kaikenlaista kuten jousipyssyjä, poroja ja lintuja. Viimeisin ja erikoisin puuesine on miehen kehittämä tarjoiluteline, jonka etupuolella on kolme tasoa. Ylimmälle tasolle voi panna pullot, keskimmäiselle ruoat ja alimmaiselle ruokailuvälineet.
– Remmien avulla tässä on helppo viedä tavarat mökillä rannalle.

Mökkiä Mauno Sulisalolla ei tosin vielä ole, mutta Posiosta on ostettu ja maksettu tontti mökkiä varten. Sulisalon on tarkoitus aloittaa kesämökin rakentaminen ensi keväänä, jolloin hän saa avukseen kahden tyttärensä miehet.
– Vävypojat ovat luvanneet auttaa.

Nuorena poikana hän harrasti erilaisia urheilulajeja, joista mieluisin oli hiihto. Hän harrasti myös juoksua sekä vauhdittomia korkeus- ja pituushyppyjä. Hiihtämistä hän harrastaa edelleenkin.
– Lumettomana aikana kohennan kuntoani sauvakävelyn avulla. Tästä asuntoni läheltä löytyy hyviä kävelyteitä. Käyn myös Liipolan koulun pihassa juoksemassa. Sitä varten pitää virittää naru, josta on juoksemisessa apua.
Talvella hiihtämisessä hän tarvitsee opasta, sillä radoilla kurvit saattavat olla yllättävän jyrkkiä. Tällöin on otettava oppaan sauvasta kiinni. Sulisalo kuuntelee mielellään hiihtoselostuksia.
– Ennen oli mukava kuunnella Pekka Tiilikaisen selostuksia. Hän pystyi pitämään kuuntelijan jatkuvasti ajan tasalla, kun nykyisin samaan tehtävään tarvitaan vähintään kolme selostajaa.

Aikaisemmin hän kuunteli hiihtolähetyksiä myös televisiosta, mutta se aika on mennyttä.
– Televisiossa selostaja sanoo, että tulokset näette kuvaruudulta. En minä mitään näe, kun olen sokea. Tiilikainen ehti aina selostuksissaan lukea myös tulokset.

Kotitöitä hän on tehnyt aktiivisesti 22 vuoden ajan jäätyään leskeksi. Mieheltä onnistuu kaikki. Vierasta eivät ole WC-pöntön tai lavuaarien puhdistaminen. Myös imurointi onnistuu.
– Eihän siinä tarvitse muuta kuin kontata imurin perässä!

Mauno Sulisalon mielen pitää virkeänä terveellinen elämäntapa joksi hän laskee hössöttämisen. Miestä tuntuu olevan vaikea saada pysymään paikallaan. Kaupungilla hän käy hoitamassa asioitaan keskimäärin kolme kertaa viikossa. Matka taittuu taksilla tai linja-autolla.
– Liipolasta on helppo matkustaa linja-autolla torille, koska kaikki autot ajavat sinne. Takaisin tuleminenkaan ei tuota vaikeuksia, sillä Alatorin pysäkiltä löytyy aina joku opas.

– Minulle ei ole sattunut kummallisuuksia näillä reissuillani kuin yhden kerran. Silloin eräs mies tuli juttelemaan kertoen seuranneensa touhujani jo siihen aikaan, kun asuin Aleksanterinkadun varrella. Hän kertoi asuneensa viereissä talossa ja olevansa Demarin toimittaja.
Hän lupasi tehdä minusta jutun ja tuli aikanaan käymään kotonani. Lähdettyään hän palasi hetken kuluttua takaisin sanoen koiran painaneen auton oven lukkoon. Näin hän ei päässyt autoonsa ja lainasi minulta 20 euroa. Rahan hän kertoi käyttävänsä taksimatkaan hakeakseen vara-avaimet vaimonsa työpaikalta Renkomäestä. Sen jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään.
Tiputtaisi rahan kirjekuoressa postilaatikosta pikkujouluterveisten myötä. Aikaahan ei ole kulunut vielä kuin kaksi vuotta.

Mauno Sulisalolla on antaa hyvä elämänohje näkönsä menettäneille. Sama ohje sopii varmasti myös näkeville.
– Laiskuus on sopiva alibi sokealle. Minä en ole laiska, jyrähtää vireä Mauno Sulisalo.

Harri Hulkko

Hormiturvamies huolehtii paloturvallisuudesta

Savupiipun kunto on tärkeä palanen pientalojen paloturvallisuudessa, joka kannattaa hoitaa kuntoon ensi tilassa, ettei kaikki muuhun remontointiin käytetty aika ja vaiva katoa savuna ilmaan. Pahimmassa tapauksessa huonokuntoisesta piipusta voi tuloksena olla jopa vakavia henkilövahinkoja.

Vanhat omakotitalot remontoidaan usein hienosti nykyaikaa vastaaviksi, mutta helposti jätetään vanhat hormit ja piippu alkuperäiseen kuntoonsa.
Kenties piippu vain pellitetään nätiksi eikä hormeja edes tarkasteta. Nuohooja käy kyllä kerran vuodessa, mutta hän arvioi enemmänkin sen, onko hormi käyttökelpoinen vai onko se laitettava käyttökieltoon.

Tiilihormien käyttöikää on vaikea määritellä tarkoin, mutta pääsääntöisesti yli 25 vuotta vanha hormi on syytä tarkastaa huolellisesti.
Roskien, huonolaatuisten tai märkien puiden poltto rasittaa hormeja. Huonolla vedolla polttaminen nokeaa ja lisää nokipalon vaaraa ja lisäksi liian kuumat savukaasut saattavat halkaista tiiliä tai saumoja ja tällöin savu ja häkä saattavat karata ilmastointihormeihin ja aiheuttaa hengenvaarallisia tilanteita omakotitaloissa. Yleensä ensimmäinen helposti havaittava vaaranmerkki on savun haju sisällä.

Antti Kalliokuusella on komeat näkymät katolta

Näin kävi Kärpäsessä sijaitsevassa kolmikerroksisessa vanhassa omakotitalossa, jossa takanpolton yhteydessä havaittiin keskikerroksessa aina vain voimistuva savunhaju ja lopuksi jopa hieman savua.
Omistaja soitti paikalle Piipputaito Oy:n hormiturvamiehet, jotka tutkivat hormin ja huomasivat, että takan hormista vuotaa savua viereisiin ilmastointihormeihin ja sitä kautta asuntoon. Ratkaisuksi tarjottiin hormin massaamista, johon myös päädyttiin.

– Ihan ensimmäiseksi teemme kohteessa ilmaisen tilannekartoituksen, jonka jälkeen asiakas saa korjauskustannusarvion. Hormista tarkistetaan, onko siellä irtotiilejä, onko laasti lähtenyt tiilien välistä ja onko hormi suora.
Jos asiakas päättää korjata horminsa, tulemme paikalle sovittuna päivänä tekemään työn.
Ensin teemme tarvittavat suojaukset. Sen jälkeen tehdään reikä hormin alareunaan, paikkaan, jossa se on mahdollisimman huomaamaton kertoo työn etenemisestä Piipputaito Oy:n myyntipäällikkö Miika Niemikorpi.

– Alkutoimien jälkeen hormi putsataan vetämällä piikkisian kaltaista harjaa alhaalta ylöspäin tarpeen mukaan. Kun hormi on saatu puhtaaksi, aletaan hormisaneerausmassaa kaataa piipusta alas ja samalla harjaa nostetaan alhaalta ylöspäin. Tällä tavalla hormi saadaan hyvin massattua. Toimenpide tehdään tarpeen mukaan useampaankin kertaan. Hormi on käyttökelpoinen 12 tunnin kuluttua ja koko toimenpide kestää noin 3-5 tuntia per hormi opastaa Niemikorpi. Hormin massaus voidaan tehdä myös talvella. Silloin se tosin saattaa vaatia sen, että hormia lämmitetään ensin hieman, jotta massa saadaan tarttumaan hyvin.

– Hormin korjaamisessa voidaan käyttää myös putkitusta, mutta sitä käytetään pääsääntöisesti öljypolttimessa. Puutulisijoihin käytämme ensisijaisesti massakorjausta, sillä putkituksessa hormin pinta-ala pienenee ja se taas aiheuttaa vedon huononemista.
Tyypillisin kunnostuskohteemme on 50- tai 60-luvulta peräisin oleva puutulisijahormi, jotka jo ikänsä puolestakin on syytä tarkistaa.
Lisäksi kauttamme saa piipun pellitykset ja -hatut, sillä meillä on oma peltiseppäryhmä esittelee Niemikorpi.

Tällä kertaa Hormiturvamiehet Jarno Nykänen ja Antti Kalliokuusi eivät päässeet kovin helpolla, sillä talon liki 11 metrinen hormi osoittautui yllättävän haastavaksi yllättävine mutkineen ja hormiturvamiehet joutuivatkin jatkamaan töitä vielä seuravanakin päivänä.

– kaksi pahaa mutkaa tuolla hormissa vaikeuttaa massaamista, mutta kyllä tästäkin selvitään. Tälläisiä nämä vanhat talot ovat, aina tulee jotain yllätyksiä ja aina oppii jotain uutta naureskelevat ammattimiehet Nykänen ja Kalliokuusi.
– Kohtalaisen halpa henki- ja palovakuutus tuo ilmainen kuntokartoitus. Pahimmassa tapauksessa voi henki olla vaarassa, jos esim. tiili irtoaa huonokuntoisen hormin seinästä ja tukkii sen kesken lämmityksen muistuttaa lopuksi Nykänen.

Petri Salomaa

Budapest-Tonavan helmi

Vanhan kaupungin Linnavuorelta avautuivat näin komeat näkymät Pestin puolelle

Budapestia ei suotta kutsuta Tonavan helmeksi. Tonava jakaa kaupungin Budaan ja Pestiin yhdistäen ne kuuluisilla ja monilukuisilla silloillaan. Tonavan toisella rannalla on vanha Buda, josta löytyy mm.upea kuninkaan linna, Matias-kirkko ja Gellertin kukkula, josta on komeat näkymät kaupungin yli.

Uudemmalta Pestin puolelta löytyy myös paljon nähtävää ja koettavaa. Vaci Utcán kävelykatu on täynnä kahviloita ja kauppoja, samoin sen päästä löytyy vierailun arvoinen iso kauppahalli. Pestin puolta hallitsee hulppea Pyhän Tapanin kirkko, jonka kupolitasanteelta voi ihailla Budapestia korkeuksista. Myös Oopperatalo on näkemisen arvoinen sisältä joten kannattaakin jo etukäteen netistä tarkistaa mitä oopperoita siellä esitetään ja varata liput. Budapest on tunnettu myös upeista kylpylöistään (mm. Gellert ja Széchenyi ), joissa unkarilaiset mielellään viettävät aikaansa. Jos suomalaiset ovat saunakansaa, niin unkarilaiset toden totta ovat kylpyläkansaa!

Budapestiin on mahdollista päästä kohtuu halvalla ainakin näin loppusyksyllä, sillä neljän päivän matka lentoineen ja hotelleineen maksoi ainoastaan 230 euroa/henkilö! Sääkin on vielä ihan siedettävä, päivälämpötila pyörii vielä noin +15 asteessa.
Kulkemista varten helpointa on ostaa Budapest-kortti ( 34 €/ 72 tuntia), jolla saa kulkea busseissa, raitiovaunuissa ja metrossa. Kortilla on mahdollista saada myös alennusta museoista ym.
Täällä ei muuten kannata yrittää mennä pummilla, sillä joka paikassa näytti olevan lipuntarkastajia. Yleensähän näissä isoissa eurooppalaisissa metropoleissa ei tarkastajia juuri näy. Kaikenkaikkiaan kulkeminen Budapestissä on helppoa ja vaivatonta.

Unkarilainen ruoka ei ainakaan minulta hurraa huutoja kirvoittanut, vaikka ihan maistuvaa olikin. Perinteistä unkarilaista ruokaa sai joka paikasta ja se sisälsi yleensä alkukeiton (gulassikeittoa yllättäen…), pääruoan, joka oli aika tuhtia perunoineen ja lihapatoineen (gulassipohjainen tietenkin…) ja jälkiruoan, joka vastaavasti oli kovin makea. Nälkä lähti varmasti eikä hintakaan mikään älytön ollut, sillä kyseisen aterian sai paikasta riippuen noin 11- 17 eurolla. Unkarissa ei ole käytössä euroa, vaan maan oma rahayksikkö forintti ( 1 euro = 273 forinttia), tosin turistialueella käy joissain kaupoissa myös eurot. Outoa oli kyllä kanniskella 10 000 forintin seteliä taskussaan…

Jos päivät kuluvatkin kaupunkia kiertäessä, niin iltaohjelmaksi kannattaa varata pieni Tonava-risteily, joka kestää noin 1,5 tuntia. Yleensä hintaan sisältyy ruoka juomineen ja musiikkiesityksineen. Laivan taitava muusikkokolmikko intoutui soittamaan meille mustalaisversion Säkkijärven polkasta, kun kuulivat meidän olevan Suomesta. Budapest on todella kaunis kaupunki iltavalaistuksessaan ja laivalta sitä on helppo katsella.

Unkarilaiset osoittautuivat erittäin ystävällisiksi ja englantia hyvin osaaviksi, joten kommunikointiongelmiakaan ei esiintynyt.
Kolmen päivän kovan kävelyn jälkeen kävimme viimeisenä iltana liottamassa itseämme ja turvonneita jalkojamme Széchenyi -kylpylässä, jossa upeissa ulkoilma-altaissa viihtyi, varsinkin, kun veden lämpötila oli 40 astetta.

Budapest on todellakin käymisen arvoinen paikka, vaikkei ihan pärjääkään Pariisille, Roomalle tai Prahalle, jotka ovat minulle ne TOP 3 kaupungit maailmassa.

Petri Salomaa

AJANKOHTAISTA -arkisto

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011