On aika virittäytyä odottamaan Lasten talvikarnevaalien tulevan kahden viikon tapahtumia tammi-helmikuussa. Lahden kulttuurikeskuksen toimiston puhelin on soinut jo ahkerasti ja lipputilauksia on tullut 25. 1.- 9.2. pidettävän karnevaalin tapahtumiin.
Jo runsas kolmekymmentä vuotta sitten Lahdessa ryhdyttiin suunnittelemaan usean kunnallisen toimijan aloitteesta lapsille ja nuorille vuodenvaihteen tapahtumia. Kulttuuri-, nuoriso-. sosiaali- ja koulusektoreilla 1980-luvulla toimineet lahtelaiset virkamiehet Kirsti Nenye, Eija Eskola, Marja-Leena Tuliainen, Virpi Rantanen, Hannele Maatala ja Marja Ikäläinen olivat esimerkiksi niitä idearikkaita ihmisiä, jotka lähtivät järjestämään päiväkotilapsille ja koululaisille joululomalle ohjelmaa.
Ajatuksena oli, että jouluna on levätty ja syöty tuhdista, joten on aika liikunnan ja leikin.
-Heidän ideoistaan lähti talvikarnevaalitapahtuma liikkeelle, kertoi Riittakatriina Manninen – Louhensalo , nykyinen, juuri avatun Lehtiojan palvelukeskuksen vanhusten vapaaehtoistyön koordinaattori. Hän jatkoi kulttuurisihteerinä lasten- ja nuorten kulttuuritapahtumien kehittämistä vs. kulttuurisihteeri Eija Eskolan jälkeen yhteistyössä nuorisojärjestöjen kanssa. Ne kukoistivat Lahdessa, Hollolassa ja Nastolassa 1980 – ja 90-luvulla. Ensinnä laajeni talvikarnevaalitapahtuma joulunajasta tammi-helmikuiseksi kahden viikon tapahtumaksi ja kesätapahtumia jatkettiin esimerkiksi Karirannan kesäteatterissa.
Karnevaaliviikoilla on ollut vuosien aikana runsaasti taidenäyttelyitä, satubalettia, kansantanhuja ja satunäytelmiä, joista osan kulttuurisihteeri ennätti itse ohjata ja kirjoitti myös käsikirjoituksia. Eräs mieleenpainuva muisto Riittakatriinalla on vuodelta 20002 . Kesätapahtuman Mukkulan kartanonpuiston golf-kentälle tehtiin yhteistyössä Lahden runomaratonin kanssa. Peikot ja muut haltijat kurkistelivat pensaikosta, mutta aloituspäivän aamuna oli puistossa ainoastaan muutama perhekunta, mutta keskipäivään aikaan nuoria ja vanhoja mukaan tulleita oli jo kaksisataa. Nukketeatterinäytökset alkoivat, kun Lentävämatto-teatteri osoittautui lasten lemmikiksi. Ideoita kerääntyi lisää Lahden ystävyyskaupunki Pecs’in Bobita teatteriin tehdystä vierailusta, mistä saatiin lainaksi nukkeja Lahteen.
Ensimmäisten vuosien Talvikarnevaali-tapahtumat olivat nuorisotoimen Fillari-kahvilan tiloissa Sammonkadulla. Tapahtumia laajennettiin Pikku- teatteriin ja myöhemmin lasten kulttuurikeskukseksi vuokrattuun Vaahtera-saliin.
Tapahtumaviikot eivät työllistä ainoastaan Lahden kulttuuritoimistoa, nykyistä kulttuurikeskusta, vaan mukana ovat olleet Lahdessa niin nuorisotoimen Akseli-työpaja kuin lasten kanssa toimivat järjestöt. Riittakatriina muistelee ilolla kirjailija-kuvittaja Mauri Kunnaksen suhtautumista Talvikarnevaaliin. Tämä antoi pelkällä kiitoksella lainaksi kolmeen tapahtumaan Koiramäki-teosten suuria kuvia ja kävi perheensä kanssa Koirien Kaleva tapahtumassa. Akseli-paja teki suuria Koiramäki-hahmoja, joita lienee vieläkin parissa lahtelaisessa päiväkodissa. Tapahtumat ovat olleet sadoille nuorille ihmisille myös palkallisia työrupeamia ja johdattaneet heitä ammattitutkintoihin.
Taikalamppu-projekti tuli mukaan 2000-luvulla Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistamana. Siitä muodostui päijäthämäläinen lastenkulttuuriverkosto Efekti, missä ovat mukana Lahden kulttuurikeskus ja nykyisin kymmenen ympäristökuntaa. Tästä seudullisesta yhteistyöstä OKM myönsi Lastenpäivän palkinnon päijäthämäläisille. Lahden kulttuurikeskuksen kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos ja kulttuurituottaja Vuokko Kortelainen kävivät vastaanottamassa 8 400 euron suuruisen palkinnon viime syksynä.
Yks-kaks-kolme -tapahtumalla 8-salilla lähtee karnevaali käyntiin lauantaina 21. tammikuuta. Festivaalin tämän vuoden teema on Unicefin lasten oikeus lauluun ja leikkiin, joka on osa maailmanlaajuista järjestön kaupunkikumppanuusvuotta. Ja kumppaneita järjestävällä kulttuurikeskuksella on runsas sata. Päiväkotien lapset ovat huomioitu aamupäivätapahtumilla esimerkiksi Vaahtera-salissa musiikkiesityksin ja vaikkapa Saapasjalka-kissa näytelmällä.
Taiteilijoiden Markus Karekallaksen ja Sanna Parviaisen ohjaaman Liisa Ihmemaassa on mahdollisuus nähdä useamman esityskerran aikana Pikkuteatterissa samoin veikeä Sampo ja Luka seikkailee: arvoitus Tanssilandiassa sekä Katri Kanttarelli ja ilkeät Kärpässienet.
Myös Hiihtomuseolla, kirjastoilla ja Taitokeskus Velmassa on tapahtumia sekä Neulanhaltijan työhuoneella Mukkulassa voi kävijä kutoa itse kangasta. Elokuvateatteri Kino Iiris, Lahden kaupunginteatteri sekä orkesteri ovat menossa mukana. Seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa on perhetapahtumia. Ystävänpäivän teemaa ei helmikuun viikolla ole ohjelmissa unohdettu, Karnevaali päättyy sunnuntaina 9. helmikuuta ja silloin voi käydä kuuntelemassa vaikkapa Juhani Aho-salissa Nuorten säveltäjien konserttia tai poiketa Helmihyppelöissä Vaahterasalissa. Osa tapahtumista on maksullisia. Petri Fillsin hauskasti kuvittama Talvikarnevaalin ohjelmavihkonen on noudettavissa kirjastoista.
Marja-Liisa Niuranen