Suomalaisen rockmusiikin yksi hienoimpia musiikintekijöitä on Samuli Putro. Hän tuli 90-luvun lopulla tutuksi Zen Cafe-yhtyeen nokkahahmona. Zen Cafe tunnettiin monista hittibiiseistään, mm. Harri, Mies jonka ympäriltä tuolit viedään, Todella kaunis, Piha ilman sadettajaa, Aamuisin, Eipä tiennyt tyttö ja Rakastele mua. Yhtye teki kaikkiaan 7 studiolevyä ja yhden kokoelman.

Kun Zen Cafe meni telakalle v.2007, Samuli Putro on tehnyt soololevyjä ja sen myötä kiertueita. Soololevyjä on ilmestynyt kaikkiaan neljä. Ensimmäinen levy Elämä on juhlaa ilmestyi v.2009. Helmikuussa 2014 näki päivänvalon uusin ja neljäs soololevy, Taitekohdassa.

Kerro levynteosta ja millainen prosessi se oli, Samuli Putro?
-Kirjoitusprosessina se oli kolmiosainen. Aloitin joulukuussa 2012 Joensuussa, joulu- ja tammikuun tein biisejä siellä. Olin yhden kaverin vanhempien autotallissa, kun siellä oli kaverin piano ja sain sen lainaan. Teippailin peittoja vilttejä autotallin oveen ettei kävisi viima. Soittelin pianoa hansikkaat käsissä, mistä oli leikattu sormenpäät pois. Kun sain lauluja tehtyä, menin Valamon luostariin, josta otin neljäksi päiväksi huoneen ja kirjoitin kappaleet puhtaaksi sieltä käsin.
Tulin Helsinkiin, jossa jatkettiin keikkoja. Maaliskuussa 2013 keikat oli taas ohi ja menin takaisin Joensuuhun, jossa olin huhti-ja toukokuun. Kun kappalemäärä oli kasassa niin syksyllä 2013 ruvettiin tuottaja Eppu Kososen kanssa tekemään sovitus- ja äänitystyötä. Loppuvuodesta otin vielä kolme viikkoa aikaa, jolloin tein lisää lauluja kun tuntui että jotain puuttuu. Tuli kaksi biisiä eli levyn singlebiisi Kuka tahansa kelpaa ja levyn päätösraita Älkää unohtako toisianne. Kolmessa erässä tuo siis tehtiin ja työstöprosessi oli aika pitkä. Masterointi oli valmiina tammikuun puolivälissä 2014.
– Levyllä oli sama tekijätiimi kuin viime levylläkin, tuottajana Eppu Kosonen ja äänitettiin Hip-studiolla Helsingissä. Viisi kuukautta meni kirjoittamiseen, kaksi kuukautta sovittamiseen ja äänittämiseen meni kuukausi, plus miksaukset päälle. Demot ja sovitukset oli aika pitkälle valmiit studioon mentäessä ja tietystikin soittajat toivat oman panoksensa omalla otteellaan ja soittotyylillään. Turha studioon on mennä harjoittelemaan. Ennakkotyöt tehtiin mahdollisemman paljon valmiiksi ja äänittäminen on vain toteuttavaa työtä.

Sun neljä soololevyä ovat kaikki hyvinkin erilaisia. Ensimmäinen oli varsin pelkistetty, toisella soololla mentiin askel eteenpäin ja kaksi viimeisintä levyä ovat olleet bändilevyjä. Onko biisejä tehdessä selvillä tuleeko bändilevy vai jotain muuta?
-Tällä kertaa olin tietoinen siitä ennen biisien tekoa, että tehdään saman bändin kanssa koska se tekeminen meni niin lomittain niiden keikkojen kanssa. Tavallisten hautajaisten-levykiertueen ensimmäinen kolmen kuukauden keikkapätkä oli tehty, kun aloin lauluja tekemään tälle uudelle levylle, ja soittajien naamat oli mielessä biisejä tehtäessä ja soitettavaksi.

Levyn nimi on Taitekohdassa. Onko levyn nimessä kenties symboliikkaa oman uran tiimoilta?
-Levylle päätyi sellaisia kappaleita, joissa eri-ikäiset ihmiset ovat erilaisten oivallusten partaalla. Levyn kappaleissa kertojaminä ottaa sellaisia muotoja, jossa on vanhempi mies jossain pohjois-skandinaviassa tai 5-6 vuotias tyttö joka ensimmäistä kertaa ymmärtää että on olemassa sellainen asia kuin riitelevät vanhemmat, eli fakta ja fiktio alkaa sekoittumaan. Olen ajatellut sen niin, ettei se ole minun päiväkirjaa vaan on olemassa fiktiiviisiä aineksia, jossa kaikki sekoittuu näkemykseni kautta ja laajenee kuulijalle. Ei se mitään Salatut elämät-kuviota ole.Tirkistellä pystyy tuon kautta mun elämää, mutta kaikki mitä sieltä kuuluu, ei ole totta.
Paikat vaikuttaa aina, esim. kun menee kaupunkiin missä ei tunne niin valtavasti ihmisiä niin sitä asettuu pikkuisen erilaiseen rooliin kuin tutussa ympäristössä. Ja se avaa aisteja, aivan samalla tavalla kuin olisi ulkomailla, näkee pikkuisen paremmin ja värit ovat siellä kirkkaammat. Tuo sama asia tapahtuu myös sellaisessa tilanteessa kuin, että menee Joensuuhun ja katsoo tilannetta näkökulmasta, että tiedän täältä 5-6 ihmistä enkä 500-600 niinkuin Helsingissä.
-Ensimmäisen kerran tuon työtavan tajusin v.1998, kun Zen Cafe-hommasta ei meinannut tulla mitään. Ajattelin silloin, että ei perkele, mun on pakko laittaa kaikki peliin ja vuokrasin mummonmökin Alajärveltä, jonne menin kirjoittamaan Ua Ua-levyn biisejä. Silloin tapahtui se, että uskalsin ajatella itseäni lauluntekijänä mutta se vaati sen rimanylittämisen. Siihen piti heittäytyä ja tehdä se niin hyvin kuin ikinä pystyy.

Kysytäänkö sulta biisejä paljonkin muille artisteille?
-On niitä kyselty tasaisin väliajoin. Siinähän käy aina niin, että kun sanoo tarpeeksi monelle A&R-henkilölle ettei onnistu niin sana lähtee kiertämään ettei kannata kysyä siltä. Sitten kun henkilöt vaihtuu ja uudet tyypit tulee kehiin niin tulee uusi kyselykierros, ja tulee taas sanottua että eipäs nyt oikein lähde, edelleenkään.

Vieläkö Zen Cafe-yhtyeen cómeback-keikkojen perään huudellaan?
-Silloin tällöin kysellään. Nyt kun on noiden hallikeikkojen aika Suomessa ja kun on tullut muutamien bändien comebackit ja lopettamisia niin ne tilanteet on sellaisia missä joku muistaa että mites toi ja toi bändi, nehän ei olekaan vielä tehnyt comebackeja. Siinä mielessä Zen Cafe on yhden sortin Eiffelintorni, että siinä on kolme jalkaa ja jos se aikoo kammetta pystyyn niin se on isompi homma kuin se että nyt vaan soitetaan. Jos huomenna aloitettaisiin harjoittelemaan niin me oltaisiin keikkakunnossa vasta 2018. Sen verran jääriä me ollaan. Nostalgia on omalajinsa ja se ei ole lähtökohtaisesti paha asia, mutta se ei nyt tunnu tällä hetkellä käyttökelpoiselta välineeltä, mihin mennä.

Onko sinun mielestä suomalainen musiikkiala-ja kenttä muuttunut miten paljoa?
-Sellaista aaltoliikettähän tämä on ollut. Itse odotan tällä hetkellä uusien bändien voimakasta tulemista ja sellaista jätkäestetiikkaa, joka on ollut pikkuisen aikaa pois. Reilu puoli vuosikymmentä on ollut tuotteistetun musiikin aikaa. Mulla on sellainen olo, että tää on vaan aaltoliikettä eikä mikään ole pysyvää. Tilanne on hyvinkin toiveikas. Aina taantumien kohdalla syntyy uusia bändejä ja kun taantuma taittuu, ja rahaa rupeaa liikkumaan enemmän niin yhtäkkiä ne bändit jotka on tehneet taantuman aikana pohjatyönsä niin ne puhkeaa kukkaan.

Mitä vuosi 2014 tuo tullessaan muuta kuin tämän keväisen levyjulkaisukiertueen?
-Kesä tehdään festarikeikkoja ja ollaan puhuttu, että syksyllä tehtäisiin keikkoja, joku 5-6 viikkoa koska kaikki ne paikat jossa haluttaisiin käydä, ei tule mahtumaan mitenkään tähän kevääseen. Tää on kuin kolmijalkainen hirviö, joka etenee niin se on sellainen ideaali levykiertueen malli. Siihen mahtuu kolme vuodenaikaa ja kolmea erilaista settiä. Aluksihan sitä soittaa pitkiä keikkoja, festivaalit ovat lyhyempiä ja syksylle voi vaihtaa setin sellaiseksi kuin itse haluaa. Siitä olen tykännyt, että voi tehdä kolmea erilaista konserttimallia.
Ei nämä minun keikkamäärät ole mitään verrattuna esim.tanssiyhtyeisiin, jotka tekevät vuositasolla 200 keikkaa. Siinä mielessä olen aika tissiposki, sillä mun keikkamäärät pyörivät 60- 70 keikan välillä/vuosi maksimmissaan. Sen jälkeen alkaa turhautuminen toistoon ja täytyisi löytää joku uusi lähestymistapa asiaan tai alkaa tekemään uutta musiikkia.

Teksti: Vesa Kontiainen