Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä

kuva: Uusi Kaarikadun päiväkoti on mitoitettu 140 lapselle, mutta heitä voi olla samanaikaisesti paikalla vain 80.


Kaarikadun päiväkodin rakentamista siirrettiin vuodella eteenpäin, mutta suunnitelmien mukaan sen rakentaminen aloitetaan ensi kevään aikana. Kaupunki lykkäsi tätä investointia vuodella. Etelälahtelaiset lapset saavat uuden päiväkodin, jos rakennussuunnitelmat toteutuvat ennakkosuunnitelmien mukaan.

Sisäilmaongelmista kärsinyt Kaarikadun päiväkoti purettiin tämän vuoden alussa. Lapsiryhmät muuttivat pois jo puretusta rakennuksesta vuosina 2019 ja 2020.
– Lahden kaupunki investoi uuteen päiväkotiin 7 miljoonaa euroa, rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä kertoo.

Lahden Tilakeskuksen rakennuttajapäällikön mukaan aikataulu uudisrakennukselle on voimassa ja se on taloussuunnitelman mukainen.
– Mitään viivästymiä ei ole ainakaan tällä hetkellä tiedossa.

Vanhan päiväkodin istutukset säilyvät

Tontilla olevat puut ja pensaat on säilytetty, koska uusi päiväkoti rakennetaan samalle tontille, jossa jo purettu Kaarikadun päiväkoti oli. Leikkivälineet uusitaan kokonaan vastaamaan nykyisiä turvallisuusvaatimuksia.
– Materiaalihankinnoissa kiinnitetään huomiota siihen, että uusi julkinen rakennus kestää paremmin aikaa kuin edellinen.

Uusi päiväkoti on puurakenteinen, koska kaupunki haluaa, että se on koko elinkaarensa ajan terveellinen ja turvallinen toiminta ympäristö.
– Päiväkoti rakennetaan Lahden kaupungin päiväkotikonseptia noudattaen.

Uudessa Kaarikadun päiväkodissa on tilat kahdeksalle hoitoryhmälle. Rakennuksessa on erilliset tilat niille lapsille, jotka tarvitsevat ilta- tai yöhoitoa. Myös viikonloppuna päiväkodissa hoidossa oleville lapsille on erilliset tilat.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO