Tummahiuksiset päät ovat kumartuneena aapiskirjan kaltaisten kuvitettujen kirjojen ylle. On keskiviikkoisen suomenkielen opintotunnin aika Lahden kansanopiston takkatuvassa. Hiljaa lausutut suomenkieliset sanat kuuluvat pöydistä, joitten ympärillä, yksi tai kaksi, tällä kertaa Thaimaasta Suomeen asumaan tullutta naista opiskelee suomea opettajan kanssa. Pieniä ryhmiä ohjaavat Lahden Akateemisista naisista muodostunut vapaaehtoisryhmä. Opiskelijoita on tänä talvena kuusitoista nuorta ja vähän vanhempaa naista. Heistä muutamat ovat asuneet Lahdessa ja naapurustossa jo useita vuosia, muutama heistä on aivan tuore lahtelainen.
Maahanmuuttajanaisten kielikoulun ”Luetaan yhdessä”, perustivat kaupunkiin aikoinaan jo Zonta-naiset. Nykyisen ryhmän muodostivat eläkkeelle työelämästä siirtyneet Eeva Honkasalo, Ulla Kivekäs, Sinikka Koskinen ja Kirsti Heikkilä, joka on opetusryhmän yhteyshenkilö. Nykyisin ryhmässä on useampia opettajia. Pääsääntöisesti kahta oppilasta kohden on yksi opettaja. Ensimmäiset opetustunnit pidettiin tammikuussa 2011.
Luetaan yhdessä – AAMU -oppikirjat on kustantanut Opetusministeriö. Kirjasarja on tarkoitettu monikulttuurisille suomenkielen opetusryhmille. Rahoituksessa on ollut mukana myös Suomen kulttuurirahasto. Lahtelaisen ryhmän hallinnollinen organisaatio on Harjulan kansanopistolla ja opiskelijat kokoontuvat tiistaisin ja keskiviikkoisin Lahden kansanopiston Harjukadun tiloihin kahden tunnin oppitunneille. Niin opettajat kuin oppilaat ovat vapaaehtoisesti mukana. Kun ryhmät ovat tarkoitetut naisille, on musliminaisillakin mahdollisuus olla mukana.
Opiskelijat ovat kotiäitejä, jotka haluavat opiskella asuinmaansa kieltä sekä niitä, joitten päämääränä on suomen kielen osaamisen myötä päästä ammattikoulutukseen ja työelämään. Kahden viime opiskeluvuoden aikana mukana oli afrikkalaisia naisia, jotka eivät kotimaissaan olleet saaneet opetusta ja olivat täysin luku- ja kirjoitustaidottomia. Venäjältä ja Kiinasta Lahden seudulle muuttaneita naisia on ollut mukana samoin Syyriasta, Kurdistaniasta ja Kamerunista tänne saapuneita on ollut suomea opiskelemassa.
Tämän alkuvuoden ryhmän muodostavat pääasiallisesti Thaimaasta Suomeen avioituneita naisia ja heidän tyttäriään. Opiskelijat voivat ottaa pienen lapsen tunnille mukaan, jos oppitunnin ajaksi ei järjesty hoitajaa. Työvoimaministeriö järjestää Ely-keskusten kautta ammattityöhön aikoville maahanmuuttajille viikkojen mittaisia, ainakin osittain maksullisia kielikouluja.
Suomen Akateemisten Naisten Liitto on perustanut suomenkielen kirjoittamisen ja puhetaidon opetusryhmiä kautta maan. Oikeusministeriö on palkinnut liiton 2011 aiheesta Demokratiapalkinnolla. Lahden yhdistyksestä opettajina toimivat naiset ovat eri ammattialoilta. Opetus on pyritty pitämään ainoastaan suomenkielisenä, mutta englantiakin on välillä käytettävä. Oppilaitten iloiset ilmeet kertovat, että yhdessä on mukavaa, vaikka maan kieli välillä ”tankeroiselta” R-kirjaimineen tuntuukin.
Marja-Liisa Niuranen