Kalle Veirto: Launeen kirjasto ei ole turha kuluerä kaupungin budjetissa

Ei meillä voi mennä vielä niin huonosti, että kaupungin on lopetettava sellaiset palvelut kaupungista, joiden avulla ihmiset eivät voivat kehittää

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran talousarvioesityksessä todetaan, että Launeen kirjasto tarvitsee uudet tai nykyiset tilat ahtaiden, huonokuntoisten ja toimimattomien tilalle. Kirjaston korjaussuunnitelman yhteydessä päivitetään myös kirjastoverkkosuunnitelma. Seudullisen kirjastojärjestelmän ja verkkokirjaston uusiminen ja käyttöönotto sekä alueellisen kehittämistehtävän käynnistäminen, organisointi ja toimintamallin luominen ovat vuoden 2018 haasteita.
– Tämä on juuri sitä virkakieltä, josta ei saa pirukaan selvää, mitä sillä haetaan. Ollaanko kirjastoa lakkauttamassa vai antaako sille vielä mahdollisuus, kirjailija Kalle Veirto pohtii

Nyt on launeelaisen kirjailijan mukaan kuitenkin tunnustettu se tosiasia virkamiehen suulla, kuinka loistava kirjasto Launeella oikeastaan on.
– Keskeisellä paikalla oleva kirjasto kannattaisi ehdottomasti kunnostaa. Ei se tarvitse miljoonaremonttia, vaan 200 000 – 300 000 euroa riittäisi kunnostusprojektiin aivan varmasti.

Kirjaston lakkautus olisi kaikkien launeelaisten mielestä järjetön ajatus.
– Tämä kirjasto on Lahden kaupungin kruunun jalokivi. Kirjaston kävijämäärä kertoo sen, kuinka tärkeä se on meille.

Kaupunki kasvaa etelään

– Uusia asukkaita muuttaa kaiken aikaan eteläiseen Lahteen. Mitä järkeä olisi nypätä ihmisten arvostama palvelu pois?

Veirto muistuttaa, että Launeen kirjasto sijaitsee umpikadun päässä, jossa on myös runsaasti parkkipaikkoja.
– Tällä alueella on turvallista liikkua. Sinne pääsee myös polkupyörällä helposti. Yleiskuvaltaan tämä kokonaisuus istuu täydellisesti Lahti kaupungin strategiaan. Ei kai strategiaa vastaan kukaan sivistynyt päättäjä toimi?

Veirto ei lämpene Launeen kirjaston siirrolle, eikä hänelle kelpaa kauppakeskus. Hän haluaa, että kirjasto jatkaa nykyisessä rakennuksessa.
– Ei meillä voi mennä vielä niin huonosti, että kaupungin on lopetettava sellaiset palvelut, joiden avulla ihmiset voivat kehittää ja virittää itseään sivistyksen toiselle tasolle.

Veirto toki ymmärtää, että hädässä kaikkia palloja on kokeiltava.
– Olisi hyvä, jos kirjastossa työskenteleviltä ammattilaisilta edes kysyttäisiin jotain. En usko, että he haluavat lukea yllättäen epämääräisiä pohdintoja kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä.

Jos Launeelle halutaan uudistuksia, kirjastopalveluiden suurkuluttaja harkitsisi vaikkapa viikonlopuiksi itsepalveluaikaa, virkailijoista tinkimättä.
– Suosittu kirjasto toimii parhaiten, kun siellä on hyvä sekä kattava palvelu. Kirjastovirkailijat ovat kuitenkin arkipäivien sosiaalityöntekijöitä aika monelle meistä tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa.

Petri Görman

AJANKOHTAISTA -arkisto

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011