Launeen kirjasto on keskellä vanhaa omakotialuetta päättyvän Aurakadun päässä koivujen keskellä. Kirjaston perustamisesta on kulunut 60 vuotta, nykyisellä paikallaan, entisessä Lähteen koulun tiloissa se on toiminut vuodesta1994 lähtien. Kirjaston asikkaat kiittävät ympäristön rauhallisuutta, hyviä kävelyteitä ja pihan autopaikkoja.
Avaralla pihalla pidetään omakotiyhdistyksen tilaisuuksia ja sisätiloissa toimivat niin muksu- kuin mummomuskarit, kirjallisuuspiiri ja alueen yhdistysten yleisötapahtumia pitkin vuotta. Nuoret käyttävät ahkerasti asiakastietokoneita ja viihtyisän lukusalin vitriineistä löytyy uusia aikakausi- ja päivälehtiä.
Nykyinen kirjaston vastaavahoitaja Jenni Laine on toiminut kirjastossa vuoden. Hän on onnistunut luomaan pienen henkilökuntansa kanssa saman asiakasystävällisen ilmapiirin kuin edelliset johtajat Kaija Halme ja Sirkka Yletyinen. Kirjastossa käydään vauvasta vaariin. Suurena peikkona kirjaston yllä on tämän vuoden aikana leijaillut kaupungin sivistystoimen uhkailut lopettaa kirjaston toiminta ja yhdistää se Liipolan kirjastoon ja ne yhdessä jonnekin vielä määräämättömään paikkaan. Lahden kaupunki ei ole maassa ainoa paikkakuta, missä uhkaillaan talousarvion puitteissa kansalaisten sivistyspalvelun supistamista. Tämän vuoden aikana kirjastoissa on ollut adressi ”Näpit irti kirjastoista”, tuotti useita tuhansia kirjastojen supistamista vastustavia nimiä.
Marraskuun ensimmäisenä päivänä Launeen kirjastossa tarjottiin aamupäivästä iltaan kahvia, teetä ja mehua mustikkapiirakan kera. Iltatunteina asiakkaita ilahdutettiin Lahden musiikkiopiston opettaja Satu Långin ja oppilaitten musiikkiesityksillä. Kirjalainauksiakaan ei unohdettu. Kysttyjä ovat tänä syksynä muun muassa Sixten Korkmanin markinatalouden kansantajuinen teos, Raija Orasen uusin ja Laila Hirvisaarta ei suosiossa ohiteta. Haastatellut asiakkaat toivoivat uutuskirjallisuudelle määrärahoja lisää.
Marja-Liisa Niuranen