Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline

kuva: Toimittaja Marjo Pirilä antaisi Taavi Salmivaaralle superpähkinöitä joululahjaksi. Taavi Salmivaara ostaisi kollegalleen twist-hyppynarut sekä ison pinon vihkoja.


Reilun vuoden lahtelaisia sekä päijäthämäläisiä radioaalloilla herätelleet Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara ovat kokeneita radiotoimittajia. Molemmat toimittajat ovat sitä mieltä, että on tärkeää osata heittäytyä hetkeen. Tällä hetkellä molemmat ovat aamutoimittajina Ylen Lahdessa.
– Radio oli minulle tärkeä asia jo lapsuudessa. Erilaiset äänimaailmat viehättivät minua jo silloin, toimittaja Marjo Pirilä kertoo.

Pirilän mukaan radio on aidoin viestintäväline.
– Radio on jotenkin sanoinkuvaamattoman hieno juttu. En oikein osaa perustella asiaa.

Kolme vuotta sitten Lahteen paluumuuton tehnyt toimittaja haaveili vielä yliopistossa, että hän tekee tulevaisuudessa töitä aikakausilehdissä.
– Ehkä minusta tuli sattumalta radiotoimittaja. Hain vuonna 2000 kesätöihin Kymenlaakson radioon ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Matkan varrella olen tehnyt myös tv-työtä.

Työkaveri saa haastaa

– Olemme tehneet Taavin kanssa yhdessä aamulähetyksiä Yle Lahteen reilun vuoden. Meille on jo muodostunut tietynlainen rutiini työhön, mutta työkaveria on kuitenkin pakko haastaa jatkuvasti suorassa lähetyksessä. Se on tämän ammatin suola, Pirilä toteaa.

Uutistoimittaja Pirilä paljastaa, että osa haastamisista syntyy luovasti livenä, mutta joskus asioista sovitaan etukäteen.
Yksi tärkeä asia Pirilän mielestä on se, että tuntee työkaverin mielenliikkeet ja päivän fiiliksen.
– Kemioiden pitää toimia. Et välttämättä pysty tekemään parhaan kaverisi kanssa luovaa radio-ohjelmaa, vaikka tunnet hänet kuinka hyvin. Ei tätä asiaa voi harjoitella tai opetella etukäteen.
– Kun olet joka arkiaamu työkaverisi kanssa samassa studiossa, niin tiedät jo missä rytmissä hän hengittää.

Takaisin Lahteen vuonna 2015

– Muutin Lahdesta pois vuonna 1999. Olin silloin nuori menevä nainen ja nyt palasin takaisin Lahteen perheenäitinä.

Pirilän mukaan Lahti varsin eloisa paikka Lappeenrantaan verrattuna.
– Siksi en voi ymmärtää lahtelaisen jatkuvaa narinaa siitä, että tämä on kuollut kylä.

Toimittaja Pirilä huomauttaa, että Lahti on Etelä-Suomen ytimessä todella lähellä Helsinkiä.
– Täällä on tapahtumia sekä elämää.

Ammatillinen kunnioitus tärkeää

– Kunnioitamme toisiamme ammatillisesti. Marjolla on hieno kyky kuunnella toista ihmistä, toimittaja Taavi Salmivaara sanoo.

Salmivaara paljastaa, että hän on kollegansa kanssa usein asioista eri mieltä.
– Se tuo heti hyvän sävyn ja lisän luovaan radiokeskusteluun.

Toimittajat pohjustavat aamulähetyksen aina edellisenä päivänä ja hienosäätö uuteen lähetykseen hoidetaan joka arkiaamu viiden jälkeen.
– Yhteiseen juttupöytään tuon aina enemmän juttuja, mitä me käytämme.
– Molemmat meistä havainnoin maailmaa tarkasti. Emme me aina tarkkaile ympäristöämme tiukan uutisnenän kautta. Keskustelussa olevan asian tulee olla ihmisen mittainen.

Rakkaudesta radioon

– Rakastan radiotyötä. Olen viihtynyt tässä työssä jo 20 vuotta.

Aiemmin radio oli kaikista nopein tiedotusvälinen, mutta nyt sosiaalisen median aikakaudella moniin asioihin voidaan reagoida vieläkin nopeammin.
– Kaikilla ihmisillä on kokemuksia radion kuuntelemisesta. Vanhempi väki tuntee Markus-Sedän ja nuorimmille Jaajo on todella tärkeä radiopersoona.

Salmivaaran mielestä radio ei kuole koskaan.
– Radio voi välittää koko ihmisen tunnelmaskaalan ja se on tärkein pointti koko asiassa.

Toimittajan tulee antaa Salmivaaran mukaan itsestään paljon lähetysvirtaan.
– Siitä syntyy kuuntelijasuhde. Jokainen meistä kuvittelee jollain tapaa tuntevansa radiossa työskentelevän juontajan.

Aamun lähetysvirrassa on myös musiikilla tärkeä osuus.
– Hyvillä jutuilla sekä musiikilla me houkuttelemme ihmiset radion äärelle. ei tämä peruslähtökohta juurikaan ole muuttunut aikojen saatossa.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 thoughts on “Marjo Pirilä ja Taavi Salmivaara: Radio on aidoin viestintäväline

  1. Kesäpäivää.
    Olemme taas kesänvietossa Sysmässä.
    Kuten niin monena männä vuotena on
    aamuihimme kuulunut hyttysten ininä ja
    Radio Lahti sekä Taavi Salmivaara!
    Ilman hyttiäisiä elämänlaatumme kyllä
    paranisi mutta ilman Taavia kesäaamuista puuttuisi paljon.
    Kiitokset Radio Lahdelle ja Taaville Positiivisesta ohjelmasta. Teiltä ulostuu
    sitten hyviä aiheita, hyvää musiikkia ja
    toimittajien asenne ja ammattitaito on HUIPPUA. Hyvää ja kaunista Kesää!
    ?&?.

  2. Siinä hyvä toimittajapari, mielelläni käännän keskisuomen teidän juttujen puolelle. (Älkää antako kateellisten moitinnan haitata)

  3. Salmivaara on mielestäni letkeä ja asiallinen työssään toimittajana, paljon radio Hämettä kuunteleva.

  4. Taavi voisitko lopettaa noi tyhmät puujalka vitsit,ja sinäkin puhut sinä selkeästi Rakastat Omaa Ääntäsi.Voisitko siirtyä iltaohjelman juontajaksi en jaksa kuunnella
    sinun ylitse rakasta höpötystä.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
ARKISTO