Lahden kaupunki kävi YT-työsopimusneuvottelut työntekijäjärjestöjen kanssa keväällä. Niiden vaikutukset heijastuivat kolmannen sektorin eli sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiin, jotka järjestävät työtoimintaa kaupungin palkkatuella kuten esimerkiksi Takatasku – toimintakeskuksessa Huovilankadulla. Tiistaina siellä oli parinsadan henkilön asiakasjoukko kuulemassa Työsopimuslain aiheuttamista mahdollisista muutoksista Takataskun toimintaan.
Kun Lahden kaupunki kävi YT-neuvottelut, niin niiden vaikutus Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan aiheuttaa esimerkiksi Lahdessa sen, että kaupungin palkkatuella ei sosiaali- ja terveysalan järjestöihin saa tehdä työttömien työnhakijoiden kanssa uusia sopimuksia, kun vanhat määräaikaiset työllistämismäärärahalla palkattujen henkilöiden sopimukset yhteisöissä umpeutuvat.
Takataskun toimintakeskus on Lahden ev.lut. seurakuntayhtymän ja Lahden kaupungin yhteinen työllisyyttä ja mielekästä ihmisten elämää edistävä keskus. Toiminnanjohtaja Olli Kopo kertoi runsaalle kuulijakunnalle, että keskuksessa on viime vuonna voitu antaa lyhyitä tai korkeintaan kahden vuoden työssäkäyntimahdollisuuksia 109 henkilölle. Heistä 41 on ollut kaupungin myöntämällä palkkatuella, minkä mahdollisesta päättymisestä tämän vuoden loppuun mennessä on kysymys. Seurakuntayhtymän valtion työllistämistuella on voitu antaa työmahdollisuus noin 70 henkilölle.

Palkkatuella on työllistetty työkokeilussa ja tukityöjaksoilla olleita henkilöitä sekä vapaaehtoistyössä olevia. Työtehtävät ovat olleet lounasruokalassa, siivoustyöt, atk-tukipalvelut ja kurssit, liikunnan- ja käsitöitten ohjausta, retkien järjestelyä sekä kaupungin kotihoidon tukityöt, mitkä nyt loppuvat.
– Määräaikaisesti työllistetyt henkilöt toimintakeskus valmentaa avoimille työmarkkinoille, toteaa työvalmennuspäällikkö Virpi Mandelin. He tulevat työkokeilu- ja tukityömäärärahoilla, joiden saanti nykyisillä määräyksillä ovat ensi vuonna vaakalaudalla. Toimintakeskuksen työtoimintojen tarkoitus on valmentaa pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat työelämään avoimille työmarkkinoille.
Tiistain aamupäivän tilaisuudessa olivat mukana seurakuntayhtymää edustaneet Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen ja vs. diakoniajohtaja Elina Lehdeskoski, jotka näkivät Takataskun monialaisen toiminnan toteuttavan diakoniatyön ihmisläheistä perusperiaatetta. He totesivat samoin kuin lainsäädäntöä tulkinneet kansanedustaja Jouko Skinnari ja kaupungin hallituksen jäsen ja työllisyystoimikunnan puheenjohtaja Jari Hartman, että monialaisen toimintakeskuksen työ ei lopu, vaikka tiukasti työnsopimuslain pykäliä tulkinnut työvoimatoimisto onkin tänä syksynä jäädyttänyt Lahden kaupungin 2,5 miljoonan euron työllistämisvarat. Skinnari kertoi, että uusi työsopimuslaki on tulossa lähipäivinä eduskunnan ensi käsittelyyn ja lupasi, että ohituskaistoja Lahden palkkatuki-määrärahaongelmalle täytyy löytyä.
Seurakuntayhtymän palkkaamina ovat vakituisessa työsuhteessa toimintakeskuksessa ainoastaan toiminnanjohtaja Olli Kopo, työvalmennuspäällikkö Virpi Mandelin, terveydenhoitaja Satu Vikström, lounasruokalan palveluesimies Lea Suomensyrjä ja vastaava työvalmentaja Päivi Säteri.
Takataskun 20-vuotinen toiminta jatkuu, ja työllisyysmäärärahaongelmaan löydetään varmasti ratkaisu.
Marja-Liisa Niuranen