Tyttöjen hienojen hameitten helmat leijuivat ilmassa, kun Peppi Pitkätossu-laulun tahdissa päiväkotien ja perhepäivähoitajien lapset tanssivat vapaassa muodostelmassa Sibeliustalon Metsähallin avarissa tiloissa Lasten oikeuksien päivänä, viime perjantaina.
Sibeliustalon Metsähallissa oli iloinen hälinä, kun 600 lasta odottivat Kansainvälisen lasten oikeuksien päivän päätapahtumaa, tanssiaisten alkamista. Perhepäivähoitajien ja päiväkotien lapset olivat pukeutuneet pyhävaatteisiin, ja elävä tanssiorkesteri Möröt viritteli soittimiaan ja solisti availi ääntään ja sitten lähti ”laulu soimaan”.
Sibeliustalossa on järjestetty jo useita vuosia lapsille oma tanssiaisaamu. Se on viime vuosina sijoitettu Unisefin lasten oikeuksien päiväksi; 20. marraskuuta. Sitä on vietetty aina vuodesta 1989 lähtien ja päivällä on vakava sanoma. Tänä vuonna sillä painotetaan vähävaraisten perheitten lasten asemaa ja heidän oikeuksiaan saada tasaveroinen lapsuus ja nuoruus nykyisessä yhteiskunnassa. Suomessa on yli 100 000 lasta, joitten vanhempien tulot ovat alle keskitulojen.
Kulttuuri- ja opetusministeriö on myöntänyt jo useana vuonna lastenkulttuurin tekijöille Lasten päivän palkinnot pitkäaikaisesta lastenkulttuurityöstä. Tänä vuonna kulttuuri- ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen ojensi 8 500 euron palkinnot erityisesti saamelaisten lastenkulttuurin hyväksi tehdystä työstä kirjailija ja elokuvaohjaaja Inger-Mari Aikiolle, ja Sairaalaklovnit ry:lle. Klovnien työryhmä on ilahduttanut jo usean vuoden ajan sairaaloitten lastenosastojen potilaita.
Kaija Takala, Annaliisa Kallinen sekä Päivi ja Asko Köttö muistelevat taloyhtiön 30-vuotisjuhlaa valokuvia katsellen
Asunto Oy Lohkokallionpuiston 40-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 14.11. Liipolan Itäkatu 2:ssa, taloyhtiön omassa kerhohuoneessa.
Ensimmäiset asukkaat, Marjatta ja Aimo Kukkonen perheineen, muuttivat taloon 21.11.1975 ja asuvat yhtiössä edelleen. Lapset tosin ovat lentäneet maailmalle aikaa sitten. Aimo hauskana sananikkarina oli virittänyt 40-vuotisjuhlaan kronikan, jonka hän esitti yleisölle heti juhlan alkajaisiksi.
”On talon asukkaista tässä Saarelat, Nirkko, Hynniset ja myöskin Salmela. Kukkoset kun ovat vielä tämän listan lopussa, niin alkuasukkaat on tässä joukossa”. Näin kuului yksi kronikan säkeistö ja se kertoo, että kohtuullinen joukko talon asukkaista on alkuperäisiä ja vähintään toinen mokoma niitä, jotka ovat viihtyneet taloyhtiössä jo 25-35 vuotta. Tästä voimmekin päätellä, että tässä 45 asunnon yhtiössä eletään varsin sopuisasti toinen toisemme huomioon ottaen.
Talosta on pidetty vuosien varrella varsin hyvää huolta. Julkisivut ja parvekkeet on saneerattu, salaojat kaivettu, rappukäytävät maalattu ja saunat remontoitu. Pari vuotta sitten uusittiin käyttövesiputket ja kylpyhuoneet kokonaan. Sähköjäkin uusittiin ja laitettiin uudet sähkökaapit. Myös lämmön talteenottolaitteet asennettiin ja lämpölasiset ulko-ovet. Mikäpä meidän on asuessa, kun vuosi sitten yhtiökokouksessa päätettiin yhtiövastiketta alentaa säästyneitten kustannusten vuoksi.
Reilun puolen hehtaarin omalla tontilla sijaitsevan talon pihassa on paljon istutuksia, kuten omenapuita, marjapensaita, koristepensaita ja perennoja. Keväisin hankitaan aina jotain uutta asukkaitten silmäniloksi. Puutarhan hoidosta on vastannut jo vuosia asukkaamme Kaija Takala. Halusimme muistaa hänen pyyteetöntä puurtamistaan, niinpä nimitimme hänet juhlassamme taloyhtiön omaksi Puutarhaneuvokseksi. Muistoksi annoimme kunniakirjan ja kirjalahjan.
40-vuotisuhla järjestettiin suhteellisen nopealla aikataululla, kahdessa viikossa. Kaikki onnistui kuitenkin mainiosti. Juhlatoimikunnan naiset leipoivat omakustanteisesti lähes kaikki tarjottavat ja laittoivat kerhohuoneen juhlakuntoon. Kiitos siitä Päiville, Annaliisalle, Marjatalle, Tellervolle, Kaijalle ja Tiinalle.
Juhla aloitettiin kuohuviinilasillisella ja hallituksen puheenjohtajan Hannu Kittelän tervetulosanoilla. Tästä siirryttiin juhlapöydän antimien pariin eikä suun kostukkeestakaan ollut puutetta. Ohjelmaa oli tarjolla sopivissa määrin tietovisan ja arpajaisten muodossa. Lopuksi tanssittiin tauotta aina puolille öin.
Tämä juttu on mukava päättää Aimon kronikan sanoihin: ”Lopuks’ tahdon tässä vielä toivoa, talollemme hyvää yhteiseloa. Menestyksellistä Uutta Vuotta, Hyvää Joulua, lähimmäisen rakkautta – sopua.”
Teksti: Leena-Riitta Virtanen
Kuvat: Tiina Paljakka
Lahtelaiset, hollolaiset ja orimattilalaiset voivat ylpeydellä kertoa kuntiensa uusille asukkaille, että Renkomäki, kaakkoisen Orimattilan ja Hollolan itäinen kulma ovat olleet vastaanottamassa lähes ensimmäiset Suomenniemen asukkaat noin 9000-10 000 vuotta sitten. Pohjois-Karjalasta, nykyisen Enon kunnan alueelta on löytynyt arkeologisten kaivausten perusteella oletettavasti vielä vanhempi kyläalue.
Nikkilän omakotiyhdistyksen jäsenistöä oli kuulemassa keskiviikko-iltana Nikkilän seurakuntatalolla Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Hannu Takalan esitelmää eteläisen Lahden vanhasta asutuksesta. Renkomäen aluetta ryhdyttiin tutkimaan laajemmin 1970-luvun alussa. Lahtelaisille tutuin alue lienee nykyisen Renkomäestä Hollolan Salpakankaalle menevän tien varret. Ennen Jokimaan ravirataa idästä tultaessa on Ristolan alue, se näkyy tien eteläpuolella Porvoonjoen laaksona, minkä niityt peittyvät tulvaveden aikana. Tien pohjoisella puolella on kallioleikkaus, kävelytie ja kaivanto, joka on jätetty muistuttamaan alueen tuhansien vuosien takaisesta kylästä.
Nikkilän omakotiyhdistyksen jäsenistöä seurasi kiinnostuneena keskiviikko-iltana tutkimuspäällikkö Hannu Takalan esitelmää Lahden eteläisten kylien kivikautisesta asutuksesta.
Maanpinta on ollut nykyistä 70 metriä korkeammalla. Viimeisen jääkauden jälkeen jään reuna suli ja pakeni kohti nykyistä Keski-Suomea. Sen jälkeen jättämien Yoldianmeren ja Ancylusjärven vedet laskivat hiljalleen kohti nykyistä Suomenlahtea ja Itämerta. Maan kuori alkoi nousta jäämassan painovoimasta vapauduttuaan. Tällä Lahden Ristolan alueella oletetaan olleen ensimmäinen pieni kyläyhteisö, kun ihmiset tulivat kalastamaan ja metsästämään nykyisen Viron alueelta tai ehkä idän suunnasta Karjalan kannasta myöten.
Ristolan alueen lisäksi tuhansien vuosien takaisia pienten kylien rakennusten ja tulisijojen kivisiä pohjia ja kvartsista ja piistä tehtyjä työkaluja on löytynyt Lahden Myllyojan, Orimattilan Myllykosken, Porvoonjoessa ja Pappilanmäen alueelta. Suomen maaperä on hapan, totesi Takala, joten puuesineet ovat hajonneet. Palaneista eläinten luista tutkijat ovat päätelleet, että riistaeläimiä ovat olleet nisäkkäät kuten hirvet ja majava, lintupaistia metsästettiin ja ainakin riekon luita on löytynyt ja kaloista jääntetä on särkikaloista sekä hauesta ja kuhasta.
Työvälineistä tärkeimpiä olivat erilaiset keihäät, joihin työstettiin kärjet ja kirvesmäiset taltat kvartsista ja piistä ja kivestä. Kvartsia tänne saapuneet kalastajat ja metsästäjät ovat pystyneet louhimaan myös edellä mainitusta Ristolan kalliosta, mutta alkuperäiset mallit ovat Virosta Pärnun alueelta Pullin malli. Ensimmäiset alueen kvartsi- iskokset löysi 1966 maanviljelijä Matti Huuskonen pelloiltaan Renkomäestä. Piitä ei Suomesta löydy, joten pii-työkalujen raaka-aine ja esineet ovat peräisin pääasiassa Keski-Venäjältä. Kun jääkuori suli ja Golf – virta lämmitti myös maan pohjoisosia, levisi asutus pohjoisempiin osiin. Ilmaston lämpenemisen myötä esi- isät ja -äidit siirtyivät hiljakseen peltoviljelyyn ja karjankasvatukseen.
Aivan Suomen Lapin käsivarren alueelle ihmiset saapuivat tuhansien vuosien takaista, Tanskan salmien länsipuoleista Pohjameren kannasta myöten nykyisten Alankomaiden rannikolta Norjan länsirannikkoa pitkin. Hannu Takala on työryhmineen tehnyt kaivauksia viime vuosina Laatokan ympäristössä ja selvittänyt sieltä mahdollisesti levinnyttä asutusta Itä-Suomen puolelle. Lahden-Hollolan alueelle tulee uusia kaivauksia, kun ennen Vt 12 eli eteläisen ohitien rakentamista Museovirasto ja lahtelaiset pääsevät tekemään kaivauksia suunnitellun tiepohjan alueelle. On oletettavaa, että myös tältä alueelta löytyy pienten asumusten pohjia ja esineistöä vanhojen asukkaitten hankkimista tarvekaluista.
Tuskin monikaan alaa tuntematon tietää, että meillä Lahden Anttilanmäellä asuu uskomattoman valovoimainen Kansallisteatterin näyttelijä Petri ”Paavon poika” Liski, joka ensimmäisellä yrityksellä selvisi teatterikorkeakouluun. Hän on se sama lahjakas näyttelijä, joka taas ensi vuonna ohjaa pääsiäisenä meille Kärsimysnäytelmän.
Hän on ollut uskollinen Kansallisteatterille, jonka lauteille hän pomppasi jo vuonna 1990. Onhan hän toisin piipahtanut vierailijana Lahdessakin vuonna 1999. Geenit kulkevat suvussa, sillä kukapa ei muistaisi hänen isänsä Paavon Rokkaa siinä toisessa Tuntemattomassa.
Teatteri on Petrille ollut vaimo, mutta musiikki rakastajatar. Ammattilainen tekee teatterissa aina sen rooli, joka hänelle annetaan ja se on aina silloin se tärkein. Silti uralle on mahtunut kymmeniä huippurooleja eri ohjaajien kanssa. Erityisesti hänen mieleensä ovat jääneet kuitenkin Pohjanmaa, Puukko Mack , Laulavat sadepisarat, Petos ja Luulosairas. Ohjaajista erityisesti työskentely Arto af Hällströmin kanssa on ollut lahjakkaalle moniosaajalle antoisaa ja opettavaista. Juhlaansa hän viettää Saiturin joulu näytelmässä Kansallisessa.
– Olen sellainen ”joka paikan höylä”, että kun torvi soi ja kutsu käy, niin ravilta muutetaan välittömästi laukalle. Miellyttävää on ollut Tuuloksen VPK:n Ruutunäyttämölle ohjaaminen jo kahdeksana kesänä. Se antaa tiettyä näkökulmaa myös muuhun tekemiseen.
– Ilman musiikkia en voisi elää! Soitan Adam&Eve orkesterissa rumpuja. Nyt painamme pitkäsoittoa pop-rock orkesterin kanssa täysillä. Sävellän sille ja toimin myös osatuottajana. Salkkareissa pyörin puoli vuotta, mutta kyllä leivän päälle voita on tullut kaikesta siitä muusta oheisräpeltämisestä. mm.Hessu Hopoa olen ”dumpannut” jo ikuisuuden ja ollut mukana tuhansissa mainosspiikeissä.
– Olen sellainen hyötyliikkuja, jolle kaikenlainen puuhastelu omakotitalossa ja puutarhassa antaa kipinää. Kahden pojan isänä myös yhteinen tekeminen on arvokasta ja laatuaikaa. Elämä on elämistä varten ja kaikki on katoavaista. Erityisen kiitollinen olen kuitenkin ollut yleisölleni ja työtoveilleni, jotka ovat jaksaneet kannustaa minua nämä vuodet kertaa Liski työtään.
Eläkkeellehän näyttelijä ei pääse koskaan, mutta näinhän se on muissakin ammateissa nykyään. Näitä mietteitä oli mukava kuunnella kauniina syyspäivänä lokakuussa Anttilanmäellä Lahden paratiisissa.
Alijuhakkalan asukasyhdistyksen aktiivinen toimija ja Vihreiden kaupunginvaltuutettu Onerva Vartiainen on Vuoden lahtelainen vuosimallia 2015
Alijuhakkalassa asuva Onerva Vartiainen on valittu vuoden 2015 lahtelaiseksi. Valinnan ja palkitsemisen suoritti Lahti-seuran hallitus Lahden 110-vuotisjuhlissa Kino Iiriksessä viime sunnuntaina.
Onerva Vartiainen on syntynyt Karttulassa Savossa, asui sota-aikana Orimattilassa ja muutti Lahteen 12-vuotiaana. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta 1952, valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta kurssin priimuksena, kurssin opiskelijamäärä oli 280, työn ohessa hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi ja teki päätyönsä Lahden kauppaoppilaitoksen yritystalouden lehtorina.
Kaupunginvaltuutettuna hän toimi vv. 1989-2008 ja uudelleen vuoden 2013 alusta. Hän on nykyisin Lahden kaupunginvaltuuston vanhin jäsen ja Suomessa vihreiden vanhin valtuutettu. Muita luottamustehtäviä on ollut kulttuurilautakunnan, kulttuurilaitosten lautakunnan, liikuntalautakunnan, tarkastuslautakunnan, maakuntavaltuuston sekä kaupunginhallituksen jäsenyys.
Lahden Taidelauantain ”äiti”
Kulttuurilautakunnassa Vartiainen ehdotti heti syksyllä 1989, että Lahdessa järjestettäisiin Taiteiden yö Helsingin esimerkin mukaan. Idea toteutui ensimmäisen kerran syksyllä 1991, nimi oli silloin Pehmeä perjantai. Eri vaiheiden jälkeen ideasta kehittyi Lahden Taidelauantai.
Onerva Vartiainen on ollut aina ripeä toimimaan. Kun hän oli kuuntelemassa Launeen työttömien toimintakeskuksessa ihmisten huolia, hän meni heti kaupunginorkesterin intendentin Tuomas Kinbergin puheille, että työttömillä olisi mahdollisuus päästä maksutta orkesterin kenraaliharjoituksiin. Tämä toteutui. Urkuviikon hallituksen jäsenenä hän on huolehtinut vapaalipuista Monitoimikeskus Takataskulle.
Lahti-Seuran hallituksen jäsenenä Onerva Vartiainen oli vv. 2011-2014. Seuran edustajana hän piti syksyllä 2012 Malskin kulttuurisarjassa esityksen ”Lahtelaisia ihmisiä ja lahtelaisia tekoja”.
Vartiainen on ideoinut myös Lahti-leivoksen. Se valmistui ensin Sinuhen toimesta 90-vuotisjuhliin. Kun Sinuhe vähitellen luopui leivoksen valmistamisesta, Vartiainen ehdotti, että Lahti-Seura ryhtyisi uuden leivoksen hankintaan. Salpauksen kondiittorioppilaiden kilpailun tuloksena syntyi vuonna 2014 uusi Lahti-leivos.
Vartiaisen viimeisin ehdotus oli, että Lahti saisi oman heijastimen. Aiheeksi hän ehdotti radiomastoja ja hyppyreitä. Lahti-Seuran hallitus päätti helmikuussa 2014 pyytää muotoilija Marianne Valolalta mallia heijastimesta. Marianne Valola suunnitteli heijastimen radiomastojen pohjalta.
Onerva Vartiainen on 82-vuotiaana yhä vikkelä ja tarmokas yhdistysihminen, jolle vihreät arvot ja lahtelaisuus ovat edelleen tärkeitä.
Omalähiö onnittelee vuoden lahtelaista, Onerva Vartiaista!
