Launeen kirkon parkkipaikalla riitti pärinää ja vilskettä, kun järjestyksessään neljäs Pieni leluralli järjestettiin Harley Davidson Club Finlandin motoristien ja Lahden ensi- ja turvakoti ry:n voimin tiistai-iltana. Pyöriä oli tänä vuonna mukana 25, ja väkeä paikalla Lahden ensi- ja turvakodin perhetyöntekijä Sanna Peltosen mukaan kenties viime vuottakin enemmän.
– Väkimäärä on kasvanut kerta toisensa jälkeen, eikä tämäkään vuosi näytä tekevän poikkeusta.
Edellisvuosien tapaan tapahtuman ohjelmaan kuului lasten moottoripyöräajelutus ympäri Launeen perhepuiston sekä ensi- ja turvakodin henkilökunnan emännöimät kahvittelut hiukopaloineen. Launeen Citymarket osallistui tapahtumaan lahjoittamalla makkarat, kahvipullat saatiiin puolestaan Oululaiselta.
– Olemme yhdistyksen työntekijöinä edelleen hämmästyneitä ja iloisia, että motoristit ovat hoitaneet tapahtuman puitteet niin valmiiksi, ettei meille jää paljoakaan tehtävävää. Olemme Ensi- ja turvakodin puolesta hyvin kiitollisia tästä panoksesta ja välittämisestä.
Peltonen vakuuttaa, että tästä traditiosta Ensi- ja turvakoti pitää mielellään kiinni.
– Ja uskon, että tämä hyvä fiilis ja mieli ovat molemminpuolisia, sillä ilon ja elämysten tuottaminen lapsille on meille kaikille tärkeää. Eihän motoristitkaan muutoin viitsisi tällaista vaivaa nähdä tapahtuman eteen vuosi toisensa jälkeen. Tänne on työntekijänäkin aina todella kiva tulla.
Pakettiauto täynnä toiveita
Aiemmista tapahtumista poiketen tällä kertaa ohjelmassa oli myös tavaralahjoituksen luovutus, sillä lelurallin järjestämisen lisäksi motoristit antoivat tiistaina toukokuussa järjestetyssä Goodwill-partyssa kerätyn tuoton ensi- ja turvakodille. Harley Davidson Club Finlandin puuhamies Kari Suomalainen kertoo toukokuisesta tapahtumasta lisää:
– Goodwill-party -hyväntekeväisyystapahtuman tuotto on kohdennettu aina jollekin lapsityötä tekevälle taholle.
Aiemmin Goodwill-partyja on järjestetty Tampereella.
– Nyt päätimme ensimmäistä kertaa järjestää Goodwill-partyn Lahdessa. Kenelläkään tästä porukasta ei ollut kokemusta tapahtuman järjestämisestä entuudestaan, joten jouduimme ikään kuin keksimään pyörän uudestaan: olemme tehneet paljon työtä, ja myös jonkun verran turhaa työtä opetellessamme asioita, Suomalainen kertoo.
Goodwill-partyssä kuultiin muun ohjelman muassa kolmea lähitienoon yhtyettä, jotka esiintyivät soppapalkalla. Tapahtuma sai tuottonsa lipputuloista sekä oheismyynnistä tapahtuman aikana.
– Onnistuimme järjestämään tapahtuman kaikin puolin tyylikkäästi toukokuussa ravintola Lokissa, ja se tuotti noin 3100 euroa. Emme anna sitä ensi- ja turvakodille suoraan rahana, vaan olemme pyytäneet toivelistan, jonka perusteella olemme pyrkineet täyttäneet heidän tarpeitaan mahdollisimman hyvin.
Motoristit saivat tavaroita hankkiessaan lisää lahjotuksia ja useat kauppiaat auttoivat tarjoamalla tuotteitaan alennushinnoin. Näin ollen tavaraa saatiin haalittua kasaan noin 7000 euron edestä.
– Tämä antaa sykähdyttävän tunteen itsellekin. On hienoa saada lahjoittaa näinkin merkittävä summa tärkeään tarkoitukseen.
Ensi- ja turvakoti valikoitui hyväntekeväisyyskohteeksi hyvissä ajoin tärkeän työnsä vuoksi.
– Myös Goodwill partyssa oli ensi- ja turvakodin väkeä töissä sekä auttamassa tapahtuman markkinoinnissa, joten siinä mielessä homma on edennyt yhteistyössä.
Pakettiautollinen tavaraa lahjoitettiin ensi- ja turvakodin lapsi- ja nuorisotyölle ja siinä vielä erityisesti syrjäytymistä ennaltaehkäisevään työhön. Mukana oli muun muassa pyöriä, turvaistuimia, tablettitietokoneita, askertalutarvikkeita, tekstiilejä ja leluja, sekä liikuntalippuja sisäleikkipuistoon.
– Tavoitteenamme on tarjota lapsille melkoinen elämys. Pyörät, kyyditykset ja kenties itse kuskitkit ovat lapsille unohtumattomia kokemuksia. Täällä tavallaan kohtaavat pehmeät ja kovat arvot, vaikka mekin olemme toki kovia vain ulkoisesti. Arvostamme hyväntekeväisyyttä ja lämminhenkisiä tapahtumia.
Suomalainen muistuttikin, että tapahtuma ja sen järjestäminen ovat elämyksiä myös motoristeille itselleen. Senhän todisti jo runsas osallistuminen tämänkin vuoden Pieneen leluralliin.
Mikko Blomberg