Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen

Etelä-Lahti saa uuden frisbeegolfradan jo ensi vuonna.


Lahden kaupunki toteutti jo kolmannen kerran osallistuvan budjetoinnin -hankkeen. Lahtelaiset esittivät melkein tuhat ideaa, joista äänestysvaiheeseen pääsi 171. Kaupunki aikoo toteuttaa 41 ideaa seuraavan vuoden kuluessa. Eteläisellä alueella ideoita toteutetaan 40 000 euron verran. Lahdessa kaupunki on myöntänyt joka kerta 200 000 euroa hankerahaa kaupunkilaisten ideoille.
– Frisbeegolfradan paikkaa tarkastellaan osana maankäytön suunnittelua. Se vaatii kuitenkin 10 hehtaarin alueen parkkipaikkoinen, jotta sen voi toteuttaa, kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala toteaa.

Kujalan mukaan radasta on tarkoitus tehdä laajempi kokonaisuus ja osallistuvan budjetin rahoitus on vain osa sitä.
– Tavoitteena on, että korit ovat jo maastossa vuoden päästä. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yhdeksän korin kenttä. Samalla ratkaisemme myös pysäköintialueen kohtalon. Rataa laajennetaan myöhemmin.

Nurmialueita niityiksi ja lisää roska-astioita

Etelä-Lahden alueella on tarkoitus myös lisätä niittyjä asukkaiden toiveiden mukaisesti.
– Jo olemassa olevia nurmialueita muutetaan niittymäisiksi leikkauskalustoa uudelleen organisoimalla. Paikat päätetään talven aikana kunnossapidon yksikössä, jossa siihen on paras aluetuntemus.

Lahden kaupungilla on käytössä roska-astioiden lisäämiseen pisteytysjärjestelmä.
– Roskaa aiheuttavien lähteiden läheisyys ja runsas kevytliikenne lisäävät tarvetta astialle. Jos lähellä jo on astia, uutta ei rakenneta aivan viereen, vaikka roskia maahan päätyisi.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO