Keijo Skipparin dokumenttielokuva taiteilija Olavi Lanusta kertoo ainutlaatuisen tarinan

Kuva: Keijo Skipparin uusin dokumenttielokuva kertoo taiteilija Olavi Lanusta. Elokuvaa esitetään Kino Iiriksessä.


Olli oli aikaansa paljon edellä. Näin on helppo todeta jälkiviisaasti ja jälkikäteen katseltuaan Keijo Skipparin hänestä säväyttävän tarkasti piirtämää kuvaa oivallisessa elämänkertadokumentissa. Elokuva on nähtävissä Kino Iiriksessä useita viikkoja. Jokaiselle lahtelaiselle kulttuuri-ihmiselle tämän katsominen on MUST!

Taitava dokumenttaristi Skippari on kyennyt hyödyntämään suurenmoisesti sen suuren kuva- ja monipuolisen videomateriaalin, joka Olavista on ollut saatavilla. Taitavalla leikkauksella ja tiiviillä kerrontatekniikalla Skippari puristaa tarinansa tuntiin. Materiaali jäi paljon vielä käyttämättä ja sitä säilytetään Päijät-Hämeen Elokuvakeskuksen perinnekeräyskeskuksessa jälkipolville.

Olavi Lanu eli vahvan, näköisensä taiteilijaelämän, jota me lahtelaisen pääsemme nyt kurkistamaan
ja ihailemaan. Olli esiintyy itse luontevasti elokuvassa ja kertoo urastaan vuonna 1999 ja vuonna 2000 kuvatuissa videoissa. Elokuvaa Skippari on työstänyt kesästä 2021 alkaen ja siinä esiintyy Olavi Lanun toisen
vaimon Tarja Lanun sekä tyttärien Tessaliina Rissasen ja Merina Hovin lisäksi joukko Ollin entisiä oppilaita ja taiteilijaystäviä kertomassa muistojaan Lahden omasta taiteilijaprofessorista, mukana
muuan Omalähiön kolumnisti Juhani Melanenkin.

Itse tutustuin Lanuihin opettajana jo 1970-luvulla, jolloin he toimivat Launeen yhteislyseon idearikkaina ja luovina ”erilaisina”opettaja-influenssareina. He jättivät vahvan jäljen niin oppilaisiinsa kuin muihin kollegoihinsa raikkaalla elämänasenteellaan. Skippari on saanut vangittua elokuvaansa juuri ne tärkeät seikat ja asiat, jotka muokkasivat Lanusta sen suuren lahtelaisen ympäristönäkijän ja tekijän, jonka teokset ovat nyt osa Lahtea. Hänen veistospuistonsa Karinimessä on erittäin ainutlaatuinen ja hengittää koko ajan meille kertomassa luonnon suuruutta korostaen keskellä modernia kaupunkia.

Olli ponkaisi maailman tietoisuuteen Venetsian biennaaleilla 1978, jolloin hänet valittiin Suomen edustajana valmistamaan tilateoksen ” Elämää suomalaismetsissä”. Loppu on historiaa. Nyt me lahtelaiset voimme röyhistellä rintaamme ja kertoa, että Olavin töitä on niin Retretissä kuin Kariniemen vesipuistossa. Lyhyesti Olavi Lanu oli, on ja pysyy eräänä koko maailman omaperäisimpänä ympäristötaiteilijana, joka kehitti alan betonitekniikkaa ja oli esikuva monille muille ei-lahtelaisillekin. Hän oli vimmaisen intohimoinen luontokokija, joka kykeni onneksi välittämään tämän persoonalliseksi ympäristötaiteeksi, jota me nyt saamme ihailla ympäri Lahtea. Lahen Olavi Lanu on elokuvansa ansainnut.

Kiitos Keijo Skippari, Päijät-Hämeen Elokuvakeskus ja Suomen kulttuurirahasto.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
ARKISTO