Etelä-Lahti sai kolmannen apteekkinsa, kun apteekkari Johanna Pennanen avasi Renkomäen apteekin 1.8. tavaratalo Kärkkäisen tiloissa.
Pennanen uskoo, että asiakkaita riittää kaikille kolmelle apteekille, sillä Fimea (Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus) ei kovin helposti myönnä uusia lupia ja apteekkien ”reviirirajat” ovat kohtalaisen tarkkoja.
Renkomäen apteekki sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella (nelostie), joten asiakkaita on odotettavissa renkomäkeläisten lisäksi varmasti myös kauempaa.

– Avausviikko jo näytti, että nelostietä käyttävät autoilijat löysivät apteekkimme. Esimerkiksi ulkomaalaisia turisteja on ollut yllättävän paljon asiakkaina. Lisäksi Renkomäki on alati kasvavaa asuinaluetta tietää Pennanen.
Johanna Pennanen ei ole alalla uusi yrittäjä, sillä vahvan ammattiosaamisen takaa yli 19 vuoden työrupeama proviisorina Lohjalla sekä 11 vuotta apteekinhoitajana kahdessa sivuapteekissa. Opintoja hänellä on takanaan vino pino mm. yrittäjätutkinto ja apteekkifarmasian erikoistumisopinnot proviisoreille Helsingin yliopistossa.
– Diabeetikot ovat lähellä sydäntäni ja diabetes minun erikoisosaamistani. Tavoitteena on järjestää apteekin tiloissa ns. terveystoreja, joissa asiakkaat voivat mm. mittauttaa verenpaineensa tai verensokerinsa tai tehdä diabetesriskitestejä linjaa Pennanen tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Yksi Renkomäen apteekin valttikorteista on oma kosmetologi, jonka palvelut ovat varmasti tervetulleita kaikille iho-ongelmien kanssa painiskeleville.
– Nykyaikaisessa apteekissa yhdistyvät farmaseuttien ja kosmetologien osaaminen sekä yhteistyö terveyshuollon kanssa, joka tulee näkymään mm. sairaanhoitajan vierailuina apteekissa. Meiltä kannattaa reilusti kysyä neuvoa kaikenlaisissa terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteenamme on tehdä moniammatillista yhteistyötä muun terveydenhuollon kanssa ja olla asiantunteva ja asiakaslähtöinen apteekki Lahdessa linjaa Pennanen.
Miten sitten Lohjan tyttö on Lahdessa otettu vastaan ja mitkä ovat ensivaikutelmat uudesta kotikaupungista?
– Tulin avoimin mielin Lahteen, sillä Lahti on mielestäni hieno kaupunki ja ihmiset tuntuvat todellakin olevan mukavia. Täällä Kärkkäisellä ovat myös ottaneet uuden yrittäjän hienosti vastaan kiittelee Pennanen. Koska Lahti on myös sm-liigakaupunki, tulee Pelicansin otteita seurattua ensi kaudella varmasti tarkkaan kertoo jääkiekosta kiinnostunut apteekkari.
Tällä hetkellä Renkomäen apteekki työllistää neljä henkeä. Pennasen lisäksi farmaseutti Paula Mörsky, laskutusvastaava Taina Saari ja kosmetolgi Marika Puustinen muodostavat nelihenkisen asiakasystävällisen henkilökunnan. Lisäksi marraskuun alusta porukkaan liittyy farmaseutti Johanna Suvipuro.
– Petri Salomaa-