Anttilanmäki-Kittelän Asukasyhdistyksen suurimpana hankkeena on tänä vuonna aineiston kerääminen Anttilanmäen historiikkia varten. Tavoitteena on saada materiaali koottua kirjaksi yhdistyksen vuonna 2017 vietettäviin 60-vuotisjuhliin mennessä. Anttilanmäen historian kerääminen on tärkeä osa kotiseudun kulttuuriperinnön tallennusta ja sen esittely kirjallisessa muodossa jakaa tietämystä laajemmalle joukolle. Lisäksi Anttilanmäen historian avulla voidaan peilata koko Lahden ja miksei Hollolankin kehitystä.
Asukasyhdistyksen järjestämä toinen historiikkihankeen tiedonkeruu järjestettiin viime sunnuntaina Anttilanmäen koululla. Tilaisuuden avasi puheenjohtaja Ulla Tuominen toivottaen ilahduttavan runsaslukuisen osallistujamäärän tervetulleeksi.
Yhdistyksen historiatyöryhmä on jo ehtinyt koota materiaalia ja muistoja alueen pitkäaikaisilta asukkailta mm. kyselylomakkeella, joka on jaettu jokaiseen talouteen. Lisäksi työtä varten on haastateltu yli 40 henkilöä. Historiikin toimitustyöhön valittiin toukokuussa toimittaja Merja Åkerlind, joka kertoi osallistujille kirjoitustyönsä vaiheista, sisältäen paljon taustatyötä, arkistojen kaivelua, jo olemassa olevan haastatteluaineiston ja lukuisten valokuvien läpikäyntiä ja tarkastelua.
– Tekstiä syntyy, työ etenee hyvin ja apuna toimii innokas historiatyöryhmä totesi Åkerlind historiikin tämänhetkisen tilanteen
Historiatyöryhmä oli kerännyt koulun seinille vanhojen valokuvien ja karttojen näyttelyn, jota läsnäolijat innolla tutkivat ja kommentoivat, löytyihän sieltä tuttuja kasvoja ja paikkoja menneisyydestä ja taisipa joku löytää oma kuvansakin. Erkki Rope esitti dia-sarjan mielenkiintoisista vanhoista kuvista, joka innoitti yleisön vilkkaaseen keskusteluun ja muisteloihin. Esimerkiksi siitä kuinka ”pirun viulua vinguteltiin naapureiden ikkunan alla ja sitten juostiin pakoon”. Lisäksi nähtävillä oli Mika Viitasen pienoishelikopterilla kuvattuja ilmakuvia Anttilanmäeltä ja Kittelästä.
Totta kai mukavan keskustelun lomassa juotiin kahvit ja nautittiin myös puffetin muista antimista. Loppuhuipennukseksi pidettiin Anttilanmäellä asuneen taiteilija Sirkka-Liisa Forssin maalausten huutokauppa. Maalaukset kuvasivat 1970-luvun Anttilanmäen, osin jo kadonneitakin katunäkymiä.
Jäämme siis odottamaan ensi vuonna ilmestyvää Anttilanmäen historiikki-kirjaa mielenkiinnolla, kuten myös edessäolevia asukasyhdistyksen 60-vuotisjuhlia.
Petri Salomaa