Anttilanmäki elää – Eläköön Anttilanmäki historiateos ilmestyi viime keväänä. Tämän viikon torstaina Anttilanmäki-Kittelän asukasyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Tuominen ja historiateoksen työryhmän jäsen Jarkko Hellstenluovuttivat 10 kirjaa lahtelaisten koulujen käyttöön.
– Sanoisin, että tämä historiateos on taidokkaasti kirjoitettu. Kun ihminen kertoo tarinaa, niin kirjasta tulee silloin elämänmakuinen. Se kulkee koko Anttilanmäen historian halki, Tuominen kertoo.
Puheenjohtaja toivoo, että kirjasta moni koululainen saa tärkeää tietoa paikallisesta historiasta.
– Ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Se meidän täytyy aina muistaa.
Yli 1000 valokuvan kirja
– On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka paljon tälläkin alueella on tapahtunut 150 vuoden aikana erilaisia asioita. Anttilanmäki on ollut elinvoimainen aina ja sen välittömässä läheisyydessä on ollut monia merkittäviä yrityksiä, Hellsten viestittää.
Hellsten kuului työryhmään, joka keräsi ja kokosi materiaalia kirjaa varten.
– Rautatieyhteyden synty ja kantatilojen muodostuminen Lahden paljon jälkeen ovat olleet sellaisia asioita, jotka ovat minua erityisesti kiinnostaneet.
Vuodesta 1990 asti Anttilanmäellä asunut Hellsten toteaa, että historiateos on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja siihen sisältyy yli 1000 valokuvaa.
– Tämä kirja sopii kenen tahansa luettavaksi. Tietoisuus oman asuinalueen menneisyydestä on tärkeä asia niin nuorelle kuin jo hieman varttuneemmalle väestönosalle. Paikallinen kuuluisuus Jepulis Benjamin on myös päässyt tämän kirjan kansien väliin.
Petri Görman