Lahden ensi- ja turvakoti ry:n uusi, turvakodin tarpeisiin suunniteltu toimitila vihittiin keskiviikkona käyttöön Launeenkadulla. Yhdistys on luonut useita uusia toimintamuotoja lasten ja perheitten kriisien selvittämiseksi kahden viime vuosikymmenen aikana. Ensikoti-toiminta alkoi Lahdessa jo 1946 ja turvakotitoiminta tuli tarpeen sanelemana yhdistyksen toimintaan 1980-luvulla. Uusi, turvakodin tarpeisiin suunniteltu tila rakentui Launeenkatu 8:n entiseen toimisto- ja liikerakennukseen. Aiemmin turvakoti toimi Mäntsäläntiellä.
Kotia pidetään turvallisena paikkana, mutta kriisit ja lähisuhdeväkivalta ovat tekijöitä, jotka ovat kodissa asuvien turvallisuustunteen rikkojia. Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen puheenjohtaja Ulla Koskinen-Laine totesi tervetuliaispuheessaan kutsuvieraille, että ihminen on erehtyväinen ja heikko toimiessaan väärällä tavalla. Silloin hän tarvitsee eniten apua, tekojen seurauksiin pitää puuttua, mutta ei tekijää syyllistämällä. Turvakodin koulutettu ja kokenut henkilökunta auttaa perheitten kärjistyneitten ongelmien ratkaisuissa.
Turvakoti antaa turvaa ja tukea väkivallan kohdatessa omaisen taholta. Huonoina hetkinä ympärivuorokautisen turvan hakijoita ovat etenkin äidit ja lapset, mutta viime vuosina myös perheitten vanhukset ovat saaneet kokea omaisten taholta väkivaltaista käytöstä. Miehetkään eivät enää nykyisin ole harvinaisia turvan hakijoita yhdistyksen tiloissa. Turvakoti ottaa vastaan perheväkivallan uhkaaviksi joutuneita ympäri vuorokauden.
Ensikodit perustettiin aikoinaan turvaamaan heikossa taloudellisessa asemassa olevien äitien ja vastasyntyneitten lasten elämän ensi taival. Myös turvakotien perustamisen lähtökohtana on ollut kriisiperheitten lasten ja vanhempien elämän selkeyttäminen ammattihenkilöstön ja ympäristön turvaverkkojen avulla.
-Launeenkadun uuden turvakodin fyysisten rakenteiden suunnittelussa on huomioitu myös vammaisten asiakkaiden tarpeet, kertoo kodin johtaja Sirpa Knaappila. Se on määritelty esteettömäksi taloksi. Yläkerrassa on viisi asuinhuonetta kylpyhuoneineen, niistä yhteen mahtuu asumaan vanhempi ja neljä lasta. Yksi huoneista on varapaikkana. Turvakotiin voi hakeutua yli 18 vuotias lahtelainen tai ympäristökuntien asukas. Pääasiallisesti yhteistyösopimuksen tehneet kunnat maksavat asiakkaana olevan perheen tai yksityisen henkilön kustannukset sekä asiakas kunnan määräämän turvakotijakson omavastuu-osuuden. Uuden kodin kaikki huoneet ovat tällä viikolla varatut.
Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen toi tilaisuuteen ministeriön tervehdyksen ja kertoi, että valtioneuvosto on tehnyt viime marraskuussa päätöksen, jonka mukaan turvakotien kustannusten määräraha tulee vuoden 2015 valtion talousarvioon. Määrärahan suuruus ja sen jakoperusteet ovat tänä vuonna neuvoteltavia asioita.
Yhdistyksen eri toiminnoilla autetaan ongelmaperheitä selvittämään asioitaan. Lahden kaupungin tervehdyksessä konsernijohtaja Mika Mäkinen korosti perheitten tuen tarvetta etenkin nykyisessä alueen työttömyyden kautena, mikä entistä enemmän kysyy perheitten selviämistä niin taloudellisesti kuin ristiriidattomasti arjen tuomissa vaikeuksissa.
Lahden ensi- ja turvakoti ry tekee yhteistyötä ympäristökuntien sosiaali- ja terveystoimen, perheneuvottelukeskusten kanssa.Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella se on voinut perustaa useita työprojekteja kuten Alvari-perhetyö-, Lyömättömän linjan Jussi -työtoiminnot sekä runsaasti aivan pienten lasten kasvun tukemiseen liittyviä kerhoja sekä eroperheitten vanhempien ja lasten kursseja.
Marja-Liisa Niuranen