Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari: Salinkallion koulusta ei ole tehty purkupäätöstä

Kuva: Kasvatuksen vastuualuejohtaja Lassi Kilposen mukaan Salinkallion koulukiinteistön kunto ei anna mahdollisuuksia ottaa rakennusta enää koulukäyttöön.


Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari kertoo, että jo tehtyjen tutkimusten perusteella Salinkallion koulurakennusta ei ole mahdollista ottaa käyttöön. Kiinteistön terveellinen ja turvallinen käyttö ei ole mahdollista ilman kokonaisvaltaista peruskorjausta.

– Rakennus olisi mahdollista ottaa käyttöön peruskorjauksen jälkeen.

Peruskorjausta vaihtoehtona selvitettiin osana palveluverkon muutosta ja silloin todettiin, että uudisrakennus tulee palvelemaan käytettävyydeltään paremmin perusopetuksen tarpeita.

– Lisäksi uudisrakennus oli kustannuksiltaan peruskorjausta halvempi vaihtoehto.

Rakennuksesta ei ole tehty purkusuunnitelmaa, eikä rakennuksen jatkosta ole tehty päätöksiä.

– Rakennus ei ole myöskään julkisessa myynnissä.

Kiinteistön kunto ei mahdollista koulukäyttöä 

Lahden kaupungin kasvatuksen vastuualuejohtaja Lassi Kilposen mukaan Salinkallion koulun käyttäminen edellyttäisi sitä, että rakennus olisi käyttökuntoinen.

– Kun näin ei ole, niin silloin ei ole myöskään mitään suunnitelmia tai tavoitteita Salinkallion koulun osalta.

Salinkallion koulun yhdistyminen osaksi Lähteen monitoimitaloa päätettiin aikanaan osana kaupungin talousarviota sekä Sivistyslautakunnassa että kaupunginvaltuustossa.

– Se oli osa palveluverkon muutosta, kun huonokuntoisista kiinteistöistä haluttiin päästä peruskorjattuihin tai uusiin kiinteistöihin.

Eteläisen alueen perusopetuksen palveluverkossa ei ole Kilposen mielestä Salinkallion alueella tarvetta lisäkapasiteetille, koska Länsiharjun, Lähteen ja Liipolan perusopetusyksiköt ovat nyt kunnossa.

– Aikaisemmin toivoimme, että Salinkallio olisi voinut toimia väistötilana muiden rakennushankkeiden aikana, mutta nyt se ei valitettavasti ole mahdollista kiinteistön kunnon takia.

Kilposen mukaan kiinteistön kunto ei anna mahdollisuuksia ottaa rakennusta enää koulukäyttöön.

– Toisaalta eteläisen alueen oppilasmäärät ovat nyt sellaisia, että 7-9 -luokat ovat Lähteen monitoimitalossa ja Salpausselän koulussa. Nämä talot riittävät hyvin tämänhetkisille oppilasmäärille.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari: Salinkallion koulusta ei ole tehty purkupäätöstä

  1. Olin ensimmäisten joukossa kun Lähde avattiin
    Vietin sielä vuoden. vuoden lopussa tapasin Salinkallion koulun opettajan joka sanoi että Salinkallion kouluun ei olisi palaamista.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO