Suosittu nuorten kirjasarja Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka pääsee valkokankaalle

KUVA: Henkka & Kivimutka-elokuvan tekijäporukka poseeraa:
Ylhäällä: tuottaja Jarkko Felin, ohjaaja Väinö Weckström.
Alhaalla: tuottaja Sami Virkki, kirjailija Kalle Veirto ja tuottaja Jani Tiihonen.
Kuva: Meri Teerisaari


”Henkka Virtanen, 10 v, löytää koulumatkallaan kotikadun orapihlaja-aidasta veriset sukkahousut. Ystävänsä J.K. Kivimutkan kanssa pojat päättävät selvittää mitä sukkahousujen omistajalle on oikein tapahtunut, sillä nämä rikosasiathan kuuluvat poikien perustaman etsivätoimiston tehtäviin. Kun selviää että alueen postilaatikot ovat edellisenä yönä kadonneet, on etsivätoimistolla selvitettävänään jo kaksi rikosta. Alkaa seikkailu, jossa pojat joutuvat kohtaamaan myös omat pelkonsa.”

Näin alkaa uusi lahtelainen nuorten elokuva, jonka kuvaukset alkavat ensi kesänä Lahdessa. Sen ohjaa Väinö Weckström ja rooleissa nähdään eläviä legendoja, mutta myös vielä tuntemattomia lahjakkuuksia. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka (Kustannusosakeyhtiö Karisto) on Topelius-palkitun Kalle Veirron kirjoittama, Lahteen sijoittuva suosittu lasten- ja nuortenkirjasarja. Henkka & Kivimutka – kirjat ovat lisänneet nuorten, erityisesti poikien lukemista ja lukutaitoa.

Ohjaaja Väinö Weckström on aiemmin dramatisoinut sarjan kirjasta näytelmän, joka esitettiin Lahden nuorisoteatterissa loppuunmyydyille katsomoille.
– Me on lähdetty tekemään Suomen parasta koko perheen elokuvaa, jossa nähdään varsinainen unelmajoukkue eläviä legendoja ja toistaiseksi tuntemattomia lahjakkuuksia, Weckström sanoo.

Rooleissa nähdään muun muassa Annu Valonen, Tapani Kalliomäki, Pirjo Heikkilä ja Sulevi Peltola. Kirjailija Kalle Veirto on antanut elokuvantekijöille vapaat kädet. Hän kertoo nähneensä elokuvan teaserin ja pitäneensä siitä.
– Olen nähnyt Väinön työskentelyä aiemminkin, kun hän ohjasi kirjan teatteriesityksen Lahdessa. Se oli mainio juttu. Kirjasarjahan sijoittuu Salpausselän harjuille ja on hienoa, että elokuvaan on otettu paikallisia tekijöitä mukaan. Kalle Veirto sanoo.

Elokuvan tuottaja Jaakko Felin Fishcock Films Company Oy:sta kertoo, että suurin osa kuvauksista tehdään nimenomaan Launeen alueella, jossa myös kirjailija Veirto itse asuu.


KUKA?

Väinö Weckström on lahtelainen näyttelijä ja ohjaaja. Dramatisoinut ja kirjoittanut useita näytelmiä. Näytellyt mm. Käenpesä-televisiosarjassa sekä toiminut ohjaajana useissa teattereissa.
Kalle Veirto on lahtelainen toimittaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut sekä aikuisille että nuorille suunnattuja kirjoja. Veirto on saanut useita palkintoja työstään, muun muassa Topelius-palkinnon 2015 ja Lastenkulttuurin valtionpalkinnon 2017.


 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Suosittu nuorten kirjasarja Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka pääsee valkokankaalle

  1. Tarvitaanko tähän elokuvaa näyttelijöitä ym henkilöstöä ?

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO