Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä

kuva: Aluevaltuutettu Seppo Korhonen haluaisi kohtuullista tavallisten päijäthämäläisten terveyskeskusmaksuja taloudellisesti haastavassa tilanteessa.


Aluevaltuutettu Seppo Korhonen (Pro Lahti) esitti kesäkuussa, että päijäthämäläiset aluevaltuutetut kohtuullistaisivat asiakasmaksuja. Kesäkuun aluevaltuuston kokouksessa Korhonen esitti, että terveyskeskusmaksuja puolitettaisiin. Hän muistutti kollegojaan, että nämä maksut koettelevat ennen kaikkea heikoimmin toimeentulevien ja enemmän sairastavien terveyttä sekä toimeentuloa.
– Maakuntamme loistaa Suomen maksuhäiriöisten listan kärjessä 10 prosentilla aikuisväestöstä ja yksi merkittävin syy on nimenomaan rästiin jääneet asiakasmaksut

Useat talousennusteet ovat luvanneet Suomen talouteen nollakasvua kuluvalle vuodelle ja ensi vuodelle. Sen lisäksi rakennusteollisuutta koettelee suuret taloudelliset haasteet ja se tarkoittaa, että työttömien määrä nousee paljon ensi talven aikana. Lahdessa on yhä edelleen työttömiä yli 13 prosenttia työikäisestä aikuisväestöstä.
– Esitys on todellakin jäänyt kannatusta vaille, vaikka valtuustossa istuu vaaleissa maksutonta terveyskeskusta luvanneita valtuutettuja. Vaikea on päästä vastustajien pääkopan sisälle, mitä he miettivät. Esitykseni ohitettiin vaieten.

Korhosen mielestä päijäthämäläisillä aluevaltuutetuilla ei ole olemassa kokonaiskäsitystä siitä, kuinka taloudellisesti haastava tilanne monella pientuloisella ja sairaalla ihmisellä täällä hetkellä on.
– Se ei ainakaan päätöksissä näy. Asiakasmaksuista on tietyin perustein saatavissa helpotusta, mutta siitä ei riittävästi tiedoteta ja sen hakeminen on tehty vaikeaksi, vaikka asia olisi järjestettävissä jo hoitoon hakeuduttaessa.

Oikea-aikainen hoito viivästyy

– Kohtuuttomat asiakasmaksut yhdessä lääkeomavastuineen ja matkakuluineen, ovat monelle pienituloiselle este oikea-aikaiseen hoitoon hakeutumiselle, mikä kostautuu terveyden romahtamisena ja erikoissairaanhoidon kasvavina kuluina.

Korhonen ihmettele, miksi päättäjät eivät näe yhteiskunnallista kokonaistilannetta omaa napaansa pidemmälle.
– Sormella osoittamatta tämä ongelma vaivaa niin paikallistasolla kuin valtakunnallisestikin. Olen aina ihmetellyt sitä tehokkuutta, millä valituksi tulleet otetaan byrokratian syleilyyn ja heistä muokataan virkakapulaa sopertavia sopeutujia.

Terveyskeskusmaksujen kohtuullistaminen olisi ollut mahdollista kuitata hyvinvointialueen konsulttipalkkioita leikkaamalla.
– Olen esittänyt terveyskeskusmaksujen puolittamista maksimistaan, jonka talousarvioon jättämä lovi noin 1,4 miljoonaa voidaan paikata 12 miljoonan euron konsulttipalkkiopotista. Suuri osa tuosta summasta on muuta kuin hoitoon liittyvää konsultointia.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä

  1. Seppo Korhonen taitaa olla ainut aluevaltuustoon valittu joka ajaa pienen ihmisen asiaa. kyllä luulisi vasemmistolle ja demareille tälläinen esitys kelpaavan että pitäisi kyllä kannattaa noin hyvää esitystä mutta ei maistu.

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO