FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle


Kisapuistosta on tullut Lahdelle sellainen päänvaiva, joka ei pitänyt olla edes mahdollista. Tähän vuosia jumittuneeseen tilanteeseen ja sen syihin ei liene syytä enää palata. Riittää, kun todetaan, että Lahdessa tätä asiaa ei ole viety millään tasolla ammattimaisesti eteenpäin. Valitettavasti Kisapuistohanketta ei Lahdessa osannut kukaan johtaa ja hiiret häärivät pöydillä, kun kissa oli kateissa!

Kaupungin tilakeskus on nyt saadun tiedon mukaan vihdoin viimeistelemässä pääkatsomon uutta hankesuunnitelmaansa. Jonkinlaisia ratkaisuja on odotettavissa viimein marraskuussa.
Kevään tarjouskilpailu raukesi, kun kaksi ennakkoon rakentajiksi valittua yritystä eivät pysyneet budjettiraameissaan. Kantona kaskessa on ollut myös FC Lahden osuus kustannuksista pitkäaikaisena vuokralaisena Kisapuistossa. Nyt kuitenkin FC Lahti on jättänyt kaupungille oman ehdotuksensa vuokrasopimuksesta sen keskeisten ehtojen osalta.

Kysymyksiä silti jää: Jäävätkö uudet päätykatsomot toteutumatta, toteutuuko UEFA 3 -taso ja se tärkein, löytävätkö lahtelaiset jalkapallofanit enää takaisin Kisapuiston entiseen jalkapallopyhättöön?

Paras mies vastaamaan näihin ajankohtaisiin Kisapuistoasioihin ja FC Lahden huoliin ja murheisiin on varmasti FC Lahden hallituksen puheenjohtaja Mika Halttunen, jonka panos seuran toiminnassa ja sen tulevaisuudessa on tuiki tärkeää

Lahden tilakeskus väittää, että olette vetkutelleet Kisapuiston vuokrasopimuksen kanssa jopa tahallisesti. Miten kommentoit tätä? Voitko valottaa hiukan nyt jättämäänne vuokrasopimusta ja sen taustoja?

– Emme ole vitkutelleet. Neuvottelimme pitkään mallista, jolla olisimme tuoneet investointiin yksityistä rahaa taustallamme olevilta tahoilta. Tämä malli hylättiin keväällä, eikä syytä tähän meille sen enempää kommentoitu. Nyt olemme neuvotelleet vuokramallista, johon olemme esittäneet oman laskelmamme. Kaupunki haluaa pitkää vuokrasopimusta, me haluamme tietysti koko jalkapalloperheelle olosuhteet, joilla kestävää menestystä pystytään rakentamaan, kilpailukykyisesti.

FC Lahti on räpistellyt jo pari vuotta putoamisuhan alaisena. Me innokkaat fanit olemme sydän kurussa saaneet pelätä tippumista seuraavalle sarjatasolle. Mitä seurajohto aikoo tehdä asialle? Kaikki tietävät, että valmentajan osuus on ratkaiseva, mutta miten itse muuttaisit joukkueen asennetta ja yleistä jalkapalloilmapiiriä Lahdessa?

– Kyllä joukkueen rakentaminen ja sen oikean asenteen varmistaminen on valmennustiimin tehtävä. Seurajohto pyrkii luomaan olosuhteet, missä menestys mahdollistetaan, käytettävissä olevien resurssien puitteissa.
– Minusta ilmapiiri on jalkapalloperheessä tänään hyvä, eteenpäin katsova ja yhteistyöhaluinen. Tästä konkreettinen esimerkki on tällä kaudella aloittaneen FC Lahden naisjoukkueen lisäksi suuri kehityshanke, joka on kesällä saatu liikkeelle. Tähän on sitoutuneet ”kaikki”: FC Reipas, Lahden Reipas, Kuusysi, FC Lahti ry ja FC Lahti Oy. Työ on hyvässä vauhdissa, perästä kuuluu!
– Haluan myös erityisesti kiittää positiivisesta kehityksestä ja kannustuksesta FCLK:ta (FC Lahden Kannattajat). Aloitimme yhteistyömme määrätietoisen kehittämisen toissa kauden suhteittemme aallonpohjan jälkeen. Olemme mielestäni päässeet hyvin eteenpäin. Tavoitteemme on kuitenkin ihan sama ja yhteinen: lahtelaisen jalkapallon menestys.

Mainitse kolme keinoa, joilla FC Lahti saadaan taas nousukiitoon?

– Lahtelaisseurojen parempi ja tiiviimpi yhteistyö, pelaajapolun kehittäminen edelleen sekä peli- ja harjoitteluolosuhteiden parantaminen.
– Kisapuisto siis kuntoon ja uusia jalkapallonurmikenttiä eri puolelle kaupunkia. Talviolosuhteetkin parempaan kuntoon. On hyvä huomata, että kaikki yllämainittu on jo työn alla. Kisapuisto on luonnollisesti äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle.

Onko FC Lahdella liikaa yhden vuoden vuokramiehiä? FC Lahdelle juniorityö on tärkeää, mutta löytyykö sieltä enää vahvistuksia edustusjoukkueeseen?

– Meillähän on ollut tällä kaudella enemmän omia nuoria, lupaavia pelaajia joukkueessamme kuin moneen vuoteen. Tämä työ jatkuu ja ensi kaudella he ovat taas kokeneempia. Lisäksi Veikkausliigan paras pelaaja Bubakar Djalo jatkaa meillä ensi kaudella.

Millä agendalla Lahteen saadaan lisää katsojia? Sama 1500 hengen porukka ei riitä edes kattamaan kuluja?

– Menestys tuo menestystä. Pallo on meillä. Ei tekosyitä.

Juhani Melanen


Kunhan Kisapuiston jalkapallostadionin rakentaminen saadaan lähitulevaisuudessa käyntiin, pitäisi lopputuloksen näyttää pääkatsomon osalta tältä.

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO