
Kuvaamataidon opettajat ja maalaustaiteeseen vuosien ajan perehtyneet kuusi taiteilijaa päättivät pitää oman kevätnäyttelynsä Taiteen poluilla 4.5.- 29.5. Lahdessa. Heistä jokainen on joko opettanut tai käynyt usean vuoden Wellamo-opiston taidemaalauskursseilla. Kauppakadun gallerian tiloissa on yhteensä 60 työtä taiteilijoilta Kati Jalli, Pirjo Karppinen, Sinikka Jokelainen, Leila Kaltiainen, Pirjo Lehtinen ja Kaija Mauno.
Kauppakadulla entisessä Galleria Aila Seppälän tiloissa on näytteillä sekä myynnissä akvarelleja, grafiikkaa ja tussitöitä. Kati Jallilta on näyttelyssä akvarellien lisäksi tussipesutekniikalla toteutettuja ruoka-aiheisia maalauksia. Sinikka Jokelaisen kerrotaan olevan koukussa akvarellitekniikkaan. Hän saa aiheensa ihmisistä ja luonnosta.
Leila Kaltiainen kuvaa akvarellitekniikan haastavuutta. Vesiväreillä maalaamisen tuo jokaisen kuvan syntyyn jännityksen. Vesi, sivellin ja värit sekä kunnollinen paksu paperi ovat haastavia työvälineitä, mistä esimerkkinä Puhuri teos rehevyydessään kertoo. Työskentely vaatii käden ja siveltimen yhteistyötä. Teoksia katselevan kävijän mielestä veden ja värin suhde siveltimessä tulee vain pitkän harjoittelun tuloksena.
Luonnosta ja ihmisistä ottaa myös Pirjo Karppinen abstrakteihinkin töihinsä aiheet. Hän kertoo saavansa ideat metsistä ja rannoilta. Lintujen kuvaaminen on hänelle erittäin rakas aihe. Pirjo Lehtinen asuu metsäkumpareen vieressä, kotipihassa luontoaiheita löytyy lähietäisyydeltä. Grafiikka tai tusssipesutekniikka antavat hänelle haasteita teosta tehdessä. Hän on lapsuudesta saakka piirtänyt ja maalannut, leikkien värien kanssa.
Kaija Mauno on juuri siirtynyt kuvaamataidon opettajan työstä eläkkeelle rakkaan harrastuksensa akvarellimaalauksen pariin. Hän pitää tällä tekniikalla maalaamista, kulloisenkin työn valojen ja varjojen ja värien kuultavuutta aina yhtä haasteellisina. Lopputulo näkyy vasta työn kuivuttua. Vesiväreillä maalatessa valmista työtä ei voi enää korjailla kuten öljyväreillä työskennellessä, jotka antavat mahdollisuuden työn korjaukseen jälkikäteenkin.
Galleriassa keskiviikkona valvomassa olleet kuvaamataidon opettajat Leila Kaltiainen ja Kaija Mauno kertoivat Wellamon taideryhmien olevan kysyttyjä joka vuosi. Ensi syksyn kurssiaikataulut ovat juuri painoon menossa.
Marja-Liisa Niuranen