Digitaalinen nopeusnäyttö Keijutielle oli mukava yllätys

Kuva: Juha Aalto, Suvi Suominen sekä hänen lapset Vilma ja Viola sekä Lasse Latvatalo haluavat, että Keijutien liikenneturvallisuutta lisättäisiin.
– Nyt tällä tiellä ajetaan liian kovaa vauhtia ja etenkin lasten liikenneturvallisuus on vaarassa.


Ali-Juhakkalan omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Lasse Latvatalo kertoo, että liikennemäärät ovat kasvaneet Alijuhakkalantiellä sekä Keijutiellä. Samalla myös autojen nopeudet ovat kasvaneet, vaikka molemmille kaduille on rakennettu jo yli 10 vuotta sitten töyssyjä hidastamaan liikennettä.
– Molemmilla teillä on 30 km/h nopeusrajoitus, mutta yleisesti niillä ajetaan yli viittäkymppiä, Latvatalo toteaa.

Töyssyt toimivat erittäin hyvin hidasteina, mutta samalla ne aiheuttavat tärinää omakotitalojen rakenteisiin ja ne häiritsevät talvella lumenaurausta.
– Haluamme nyt herättää keskustelua, kuinka saamme suitsittua nopeuksia Ali-Juhakkalan molemmilla pääkaduilla ilman että auraaminen tai muu liikkuminen häiriintyy.

Puheenjohtaja on ollut yhteydessä Lahden kaupungin liikennesuunnittelupäällikköön.
– Siellä tiedostettiin hyvin ongelmat ja minulle kerrottiin, että kaupunki ei lähde kovin helposti hidasteita enää rakentamaan, koska niistä on tullut paljon palautetta.

Keijutien molemmissa päissä ovat nopeusrajoitus kyltit, mutta huomataanko niitä tarpeeksi hyvin.
– Keskiviikkona saimme digitaalisen nopeusnäytön Keijutien eteläpäähän. Toivottavasti se hillitsee hieman ylinopeuksia alueella.

Turhat töyssyt voisi poistaa

Juha Aallon mielestä pari töyssyä voi alueella olla, mutta eteläpään töyssy on aivan turha.
– Se aiheuttaa lähitaloihin tärinää ja talvella lumenauraus on hankalaa sillä kohtaa. Runsaslumisena talvena tie kapenee metrin ja se aiheuttaa myös ongelmia. Tie kapenee silloin liikaa. Viime talvena Keijutien auraus ei ollut todellakaan laadukasta.

Aalto on huomannut, että töyssylle jarrutetaan voimakkaasti ja sen jälkeen Rengastien risteykseen kiihdytettään voimakkaasti.
– Töyssyllä ei ole siinä kohtaa mitään virkaa. Ehkä nopeusrajoitusten maalaaminen saattaisi auttaa asiaan jonkin verran, mutta kyllä se ihmiseltäkin vaatii tietynlaista liikennemoraalia.

Keijutiellä ei kovinkaan moni aja Aallon mukaan kolmeakymppiä.
– Alijuhakkalantieltä töyssyjä on poistettu ja siellä on jäljellä enää vain keskimmäinen töyssy. Keijutiellä liikennemäärät ovat kuitenkin paljon suuremmat.

Liikenneturvallisuus ennen kaikkea

Suvi Suomisen perhe asuu Keijutiellä ja hän haluaa säilyttää kaikki töyssyt liikenneturvallisuuteen vedoten.
– Töyssyt laskevat ajonopeuksia ja se lisää lasten turvallisuutta. Lapsia kulkee tiellä joka päivä molempiin suuntiin. Olen sitä mieltä, että myös meidän aikuisten turvallisuudesta on huolehdittava.

Lapsi saattaa ajattelemattomuuttaan pelmahtaa pihalta kadulle ja jos auto osuu kohdalle, niin siitä tulee pahaa jälkeä.
– Ihmiset ovat tänä päivänä hieman piittaamattomia liikenneturvallisuudesta. Liian moni ajattelee, että lapset tulee opettaa kulkemaan tiellä. Lapset kuitenkin toimivat aina spontaanisti. He lähtevät juoksemaan mielenkiintoisen asian perässä laput silmillä. Eivät he silloin havaitsee ympäristöstään mitään.

Suominen uskoo, että Keijutien varressa asuvat ihmiset ajavat hieman muita hillitymmin autoa.
– Ne autoilijat, jotka käyttävät Keijutien reittiä läpiajoon ovat huomattavasti muita autoilijoita välinpitämättömiä. Toivon, että läpiajoliikenne kielletään ainakin Keijutiellä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO