Keijutiellä perhekirppis Lanttilan tiloissa alivuokralaisena toimiva Etelä-Suomen löytötavaratoimisto aloitti toimintansa viime marraskuussa. Yrittäjä Jouni Silvonen kertoo että toiminta on lähtenyt hienosti käyntiin ja pikkuhiljaa toiminta on tullut tutuksi myös siis meille etelälahtelaisille. Yhteistyökumppaneita on tällä hetkellä noin 30, joista pääosa on lahtelaisia ravintoloita. Yhteistyökumppaneita tulee päivittäin lisää.
– Ravintoloita helpottaa, kun löytötavaratoimintaa ei tarvitse hoitaa ravintolan omilla resursseilla, nythän päivittäin ihmiset hakevat kadonneita tavaroitaan eteispalveluista. Lisäksi isot yleisötapahtumat, vaikkapa rockfestivaalit voisivat olla meille hyvä yhteistyökumppani jatkossa Silvonen linjaa.

Mistä sitten on kyse?
– Kyseessä on luvanvarainen toiminta ja luvan toimintaan antaa lääninhallitus. Lääninhallitus myös valvoo, että löytötavaratoimistot noudattavatlainsäädäntöä. Yksityisen löytötavaratoimiston toiminta perustuu löytötavaralain 2 luvun 5§:ssä määriteltyjen laitoslöytöjen hoitamiseenyhteistyöyritysten ja – yhteisöjen puolesta. Laitoslöydöllä tarkoitetaan tavaraa joka löydetään julkisesta liikennevälineestä, liikehuoneistosta, teatterista, ravintoloista, hotelleista jne. Kadulta löydetty tavara ei ole laitoslöytö ja se on aina vietävä poliisin löytötavaratoimistoon linjaa Silvonen.
– Toimimme tällä hetkelläkin yhteistyössä poliisin kanssa (viittaus; Poliisin 2020 kehittämistarpeet; löytötavaralain uudistaminen jossa yksityisetlöytötavaratoimistot hoitavat lain uudistuksen jälkeen löytötavaratoiminnan). Näillä näkymillä lakiuudistus menee valmisteluun ja astuu voimaan seuraavalla hallitus/eduskunta kaudella, mutta tiettävästi poliisi on pikkuhiljaa luopumassa perinteisestä löytötavaratoiminnasta, jolloin heille jäisivät hoidettavaksi ainoastaan kadonneet asiakirjat (esim. ajokortit, henkilötodistukset) ja rikoksiin viittaavat löydökset. Jos meille näitätuodaan, toimitamme ne eteenpäin poliisille jatkaa Silvonen
Palvelu on maksuton yrityksille, sillä varsinainen tuotto löytötavarayritykselle tulee pääosin noudetuista löydöksistä. Provisio on laissa määritetty 5% löydöksen käyvästä arvosta. Kaikki löydökset rekisteröidään reaaliaikaisesti yrityksen päätteelle ja kadonneita tavaroitaan voi kysellä tiskiltä tuntomerkkejä vastaan. Jos kadonneen tavaran ( esim. puhelin) omistaja pystytään selvittämään, ilmoitetaan hänelle asiasta henkilökohtaisesti. Löytötavaratoimisto säilyttää tavaroita 3 kuukautta, jonka jälkeen ne muuttuvat toimiston omaisuudeksi. Sen jälkeen hakemattomat tavarat laitetaan myyntiin toimiston tiloihin.
– toimistomme on auki viikon jokaisena päivänä Lanttilan aukioloaikojen mukaisesti mainostaa vielä Silvonen joustavia aukioloaikojaan.
Lisätietoja löytyy netistä osoitteesta www.eslt.fi
– Petri Salomaa-