Ylitarkastaja Mimmi Kaskenpää: ”Palotutkinnan ja onnettomuusselosteen valmistuttua laitoksen toimintaa sekä ennalta varautumista on tarpeen tarkastella”


 – Ympäristölupaa ei automaattisesti käsitellä uudelleen tulipalon takia, vaan laitoksen vanha lupa on voimassa niin kauan, kunnes lupaviranomainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekee uuden päätöksen. Palotutkinnan ja onnettomuusselosteen valmistuttua laitoksen toimintaa sekä ennalta varautumista on tarpeen tarkastella, Hämeen Ely -keskuksen ympäristöyksikön ylitarkastaja Mimmi Kaskenpää kertoo.

Hämeen ELY-keskus arvioi samassa yhteydessä, onko nykyiseen ympäristölupaan tarpeen hakea muutosta.
 – Purkupiha Oy on jättänyt Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toukokuussa ympäristölupahakemuksen koskien Jokimaan kierrätyslaitoksen toiminnan muuttamista. Aluehallintovirasto tulee tiedottamaan lupahakemuksesta kuuluttamalla. Hakemuksen käsittelyssä huomioidaan myös sattunut tulipalo.

 ELY-keskus ei ole tehnyt mittauksia Porvoonjoesta tulipalon jälkeen. Lahden kaupungin puolesta Porvoonjoessa tehdään automaattista vedenlaadun seurantaa.
– Lahden kaupungin vesiensuojelupäälliköltä saatujen tietojen mukaan vedenlaadussa ei havaittu muutoksia tulipalon seurauksena.  

Asukkailta on kirjattu valituksia

Alueen asukkailta on tullut ELY-keskukseen joitakin valituksia Purkupiha Oy:n Jokimaan kierrätyslaitoksen toiminnasta liittyen meluhaittoihin ja alueen roskaantumiseen.
 – Ympäristöluvan mukaisesti toiminnanharjoittajan on tullut selvittää melupäästöt ja melun leviäminen laitoksen ympäristöön ulkopuolista asiantuntijaa käyttäen. Mittausvelvoite on näin ollen toiminnanharjoittajalla, joka kustannuksellaan teetättää mittaukset ulkopuolisella asiantuntijalla.

ELY-keskus valvoo, että mittaukset tehdään ympäristöluvan edellyttämällä tavalla ja tarkastaa mittausraportin.
 – Mikäli mittauksissa todetaan lupaehtojen ylityksiä, edellyttää ELY-keskus toiminnanharjoittajalta toimenpiteitä meluntorjunnan tehostamiseksi. 

Jokimaan kierrätyslaitos kuuluu valvontaluokkaan 2, joten tarkastuskäynti tehdään joka toinen vuosi.
 – Valvontaluokka määräytyy riskiperusteisesti. Jokimaan kierrätyslaitoksen valvontaluokitus on tarpeen tarkastaa tulipalon jäljiltä.

– Pelastuslaitoksen suorittama palotutkinta ja onnettomuusselosteen laadita pelastuslaitoksella ovat edelleen kesken. Näiden valmistuttua muodostuu tarkempi kuva palaneista jätteistä ja tuotteista.

Kierrätysasema käyntiin mahdollisimman nopeasti

 – Tavoitteenamme on saada ympäristöluvanmahdollistamat vastaanotto- ja käsittelytoiminnot käyntiin mahdollisimman nopeasti. Ympäristölupamme mahdollistaa tiettyjen vastaanotto- ja käsittelytoimintojen aloittamisen ilman tuotantohallia, kertoo Purkupiha Oy:n kierrätysyksikön johtaja Kimmo Rinne.

Hämeen Ely -keskus tarkistaa ympäristöluvan mukaiset vaatimukset ja myöntää luvan aloittaa kierrätysaseman toiminnot sen jälkeen luvan mukaisesti.
 – Suunnittelemme uudet prosessit ja hallien sekä tuotantolinjat yhteistyössä henkilökunnan, pelastuslaitoksen ja viranomaisten kanssa. Kaikki toimintaan liittyvät riskitekijät on tarkoitus minimoida.   

Sammutusvesialtaiden maamassoille käsittely sovitaan Lahden ympäristöpalvelun kanssa.
 – Maamassoille tehdään tarvittavat analyysit ja niiden tulosten pohjalta viranomaiset määrittävät tarvittavat käsittelytoimenpiteet.  

”Olemme pahoillamme tapahtuneesta”

 – Onnistuimme rakentamaan sammutusvesien suoja-altaat ennen kuin vedet alkoivat valumaan Makkaraojaan.

Ympäristöluvan perusteella Purkupiha Oy:llä on lupa varastoida akkuja alueella.
– Meillä oli akkuja varastossa hyvin pieni määrä, eikä palo aiheuttanut niiden osalta vaaraa ympäristölle.

Kierrätysyksikön johtaja Rinne kertoo, että he ovat saaneet lähinaapureilta palautetta meluun ja tienvarsien roskaantumiseen liittyen.
 – Lähinaapureiden palaute tulee yleensä Ely -keskuksen kautta.Käymme palautteet läpi ja laadimme tarvittavat korjausehdotukset, joiden toteuttaminen sovitaanHämeen Ely -keskuksen kanssa.

 – Tulipaloa on käsitelty Lahden ympäristöpalveluiden ja Hämeen Ely-keskuksen kanssa. Olemme pahoillamme tapahtuneesta, mutta katse ja toimenpiteet keskitetään nyt jo tulevaisuuteen.  

Merja Koskipalo-Halisen ja Birgitta Mäkisen mielestä Purkupiha Oy:n jätteenkäsittelylaitos pitäisi siirtää kauemmaksi asutuksesta.

Birgitta Mäkinen:
”Tähän maalaismaisemaan tuo laitos sopii erittäin huonosti”

 Birgitta Mäkinen asuu Hangasmäessä Miekkiössä 500 metrin päässä Purkupiha Oy:n toimipisteestä. Hangasmäkeen kuuluu lähellä sijaitsevalta teollisuusalueelta melua usein myöhään iltaan saakka.
 – Meteli on kolinaa, kumisevaa hakkaamista ja metallin kirskuntaa ja pauketta. Joskus meteliä on myös viikonloppuisin.

Mäkinen on sen lisäksi huolestunut jätteiden käsittelystä ja murskauksesta aiheutuvasta pölystä.
 – Olen soittanut tästä asiasta muutaman kerran Ely-keskukseen.

Tulipalon yhteydessä Hangasmäkeen kantautui savua ja Mäkinen haluaa tietää, kuinka paljon sammutusvedet turmelivat läheistä luontoa.
 – Asuntomme ja palaneen teollisuuskiinteistön välissä oleva metsä haisee myrkyllisille savukaasuille, enkä suosittele, että siellä kukaan vierailisi. Tältä luonnonkauniilta alueelta ei kannata poimia marjoja ja sieniä vähään aikaan.

Mäkinen ei ymmärrä, miksi erilaista rakennusperäistä purkujätettä on mahdollista käsitellä lähellä asuinaluetta ja virtaavien vesien läheisyydessä.
 – Meidän maalaismaisemaamme tuo laitos sopii erittäin huonosti.

 ”Kierrätysyritykset kauemmaksi asutuksesta”

  – Kannatan kierrätysyritysten toimintaa, mutta niiden toimipaikat tulee valita niin, että ne eivät vaaranna asutusalueiden turvallisuutta ja viihtyisyyttä, kertoo Tuomenojalla asuva Merja Koskipalo-Halinen.

Hänen mukaansa viranomaiset ovat tehneet suuren virheen, että he ovat antaneet toimiluvat kierrätysmateriaaleja käsitteleville yrityksille Jokimaan yrityspuistosta.
– Olen ollut muutaman kerran yhteydessä Ely-keskukseen ja Lahden kaupunginvirkamiehiin roskaamisesta, koska kuorma-autoista putoilee usein roskia Helsingintielle.  

Tuomiojalla ihmiset ovat pelänneet, että kierrätysyrityksissä on mahdollista tapahtua onnettomuuksia.
 – Toivottavasti lähiluontomme ei saastunut pahasti tämän onnettomuuden vuoksi.

 Petri Görman 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO