Sokeritopankadulla on tehty kaukolämpötöitä Lahti Energian toimesta jo parin viikon ajan. Osaa kadun asukkaista on hämmentänyt se, ettei heitä ole työmaasta ja sen aiheuttamista ongelmista autoilijoille informoitu millään tavalla. Töistä kotiin tullessa, tie onkin ollut yllättäen poikki, eikä minkäänlaista liikennemerkkiä tai infotaulua ole näkynyt asiasta ilmoitamassa. Tällä hetkellä katu ei ole enää poikki, mutta työmaan takia katu on tällä hetkellä todella kapea ja ahdas. Kadun ahtautta lisää myös se, että kadulla kulkee linja-autovuoro.
– Tämä on totta ja hämmennys on ymmärrettävää. Lähetimme kyllä kyselyn kaukolämpöverkkoon liittymisestä aikaisemmin asukkaille, mutta tarkemmasta aikataulusta ja liikenteelle tulevista haitoista emme ole varoittaneet erikseen etukäteen.
Tietä ei ole kuitenkaan tarvinut onneksi sulkea kovin pitkäksi aikaa. Kaukolämpöputki vaihtaa puolta yhden kerran Sokeritopankadulla ja kaivannon tekeminen kesti noin tunnin. Nyt siinäkin on terässilta, niinkuin kaikissa tonttien liittymissäkin. Ymmärrettävästi tämä on voinut aiheuttaa tyytymättömyyttä, varsinkin, jos on tullut kotiin, juuri kun oman tontin ajoliittymän kohdalta on kaivettu kertoo Lahti Energian rakentamispäällikkö Harri Mäki-Saari.
– Kaukolämpötyömaan Sokeritopankadulla on tarkoitus jatkua toukokuun puoleen väliin asti. Myös toinen katu Nikkilässä tulee olemaan lähiviikot työn alla, sillä kaukolämpötyöt on tarkoitus aloittaa tällä viikolla myös Metsätiellä, jolla asuvien on syytä varautua siihen, että aika ajoin tie voi olla poikki varoittelee Mäki-Saari tulevista projekteista.
Kaukolämpötyöt aloitetaan yleensä heti, kun maa sulaa tarpeeksi. Tämän takia Lahti Energia aloitti työt samanaikaisesti peräti kahdeksassa eri kohteessa ympäri Lahtea. Talvella jouduttaisiin piikkaamaan routa pois, joka taas aiheuttaisi turhaa tärinää taloissa.
Kaukolämpöputkea ei heti asentamisen jälkeen peitetä, koska teräsputket laajenevat kuuman veden ( 70-80 C°) niissä virratesssa. Niinpä kaivantoa pidetään koko ajan avonaisena ja täytetään sitten kerralla koko kadun mitalta putkien laajenemisen loputtua kertoo Mäki-Saari.
Petri Salomaa