Istun lentokoneessa. Kuulen, kuinka koneen mahtavat voimat jylisevät ulkona. Lentokone on juuri aloittamassa kiihdytyksen kiitoradalla. Hetkeä myöhemmin tunnen, kuinka vauhti kiihtyy ja kone koskettaa viimeisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentän asfalttia. Katson edessä istuvaa henkilöä, josta huokuu lentopelko. Hän sanoo vierustoverilleen: ”kaikista pahimpia ovat nousut, jostain syystä alkuun latautuu kaikista voimakkain jännitys. Joka kerta hyvästelen mielessäni siihen asti eletyn elämän ja teen hypyn tuntemattomaan. Outoa, koska olen matkustanut satoja kertoja ja silti aina vain pelottaa.”
Jään miettimään ajatusta pelon kohtaamisesta. Sanotaan, että Kristus kohtasi sen kaikkein pahimman pelkonsa Golgatan kukkulalla. Hän pelkäsi yleisinhimillisesti ja tunsi olevansa kahlehdittu tuon pelkonsa alla. Markuksen evankeliumiin on tallennettu sanat, jotka muistuttavat, kuinka hän Getsemanen kauniissa puutarhassa toivoi ”maljan” menevän hänen ohitseen. Se, miten lopulta todellisuudessa kävi, sen me tiedämme.
Hetkeä myöhemmin palaan kahden ihmisen väliseen keskusteluun, joka on ilmeisesti päättymässä. Vieressä oleva vastaa hänelle: ”Mielestäni rohkea ihminen ei ole se, joka ei pelkää mitään. Mielestäni rohkea on sen sijaan se ihminen, jota pelostaan huolimatta uskaltaa. Onko rohkeampaa ja vapaampaa ihmistä kuin se, joka kohtaa pelkonsa?”
Niin, onko siinä Golgatan miehen salaisuus? Valtavan pelon äärellä syntyi jotain, mikä mullisti maailman.
Teemu Reinikainen