Kaikkien isien juhlapäivä on marraskuun toisena sunnuntaina. Olisipa hauskaa tilata iskälle tai vaarille täytekakku, jonka perheen nuorimmaiset itse koristelevat. Tämä hauska, muhkean täytekakun koristeluhetki on mahdollista uuden konditoria Betty Sweetin tiloissa, ennen isän päivää perjantaina. Sen perustajat, alan ammattilaiset Riina Lindell ja Nina-Monika Nieminen ovat ottaneet malleja amerikkalaisista leipomo-trendeistä ja uudistaneet perinteistä kondiittorialan tuotteistusta.

Ennen isänpäivän viikonloppua Lahdessa vietetään erilaisia yritysten ja perheitten tapahtumia, joihin kondiittori- ammattilaiset leipovat tilauksesta voileipäkakkuja, maustekakkuja, kuppikakkuja sekä tietysti täytekakkuja. Yritys löytyy Saksalasta Teknikonkatu 5:n kadunpuoleisesta siivestä, Schenkerin kiitolinjakeskuksen päädystä.

Voileipäkakut ovat edelleen kysyttyjä Betty Sweetin tuoteryhmässä. Riinan ja Nina-Monikan ideoimat uudenlaiset kakuntäytteet ovat tilaajat hyviksi havainneet. Sellainen on esimerkiksi Tex Mex-kakku, mistä nimikin jo antaa viitteitä lievästä tulisuudesta. Täytteenä on broilerin kanssa vähän tulisempia mausteita kuten chiliä ja salsaa sekä muita leipurin salaisuuksia.

Leipurit eivät ole toki unohtaneet perinteisiä voileipäkakkuja, joitten täytteistä kuullaan asiakaan toivomukset samoin kuin täytekakuista. Voileipäkakkujen hinnat ovat 40 euroa ja siitä vähän ylöspäin, perus- sokerikakkupohjainen täytekakku kymmenelle henkilölle on hinnaltaan 30 euroa, mutta erikoiskoristelu maksaa erikseen. Myös ruusut ja muut koristeet kakkujen päälle syntyvät Riinan osaavissa käsissä monen ammattityövuoden kokemuksella. Eri värivariaatioita rouvat loihtivat kakkujen päällysdreemeihin. Makean täytekakun täyte saadaan pirteäksi hedelmillä ja mehuilla.

Kun joulun aika lähestyy, on leipomon sivupöydälle aseteltu piparkakkumalleja. Tekijöitten lempivärit löytyvät ehkä pinkistä ja mintusta. Näitä värejä on niin pipareitten kuin kakkujen koristeista muitten ohella. Kuppikakku on pieni hauska makupala kahvin, teen tai virvoitusjuoman kumppanina. Siitä on leipomossa viritetty joulunmakuinen kakkunen. Siinä maistuvat piparkakkujen maut. Jouluntunnelman kruunaa kuppikakun päällä oleva valkosuklaa ja glögikuorrutus. Myös vehnäpullataikinasta syntyy joulun edellä leipureitten käsissä pikkukransseja ja joulutonttuja sekä muuta perinteistä.

Fantasiakakut ovat kuin kauhukertomusten maailmasta. Ne saattavat olla kolmikerroksisia kuten hääkakut, mutta koristeena ei ole somaa morsiusparia vaan mustia koristehämähäkkejä, harmaita aaveita, suurisilmäisiä kummituksia ja verkon takaa kurkistelevia menninkäisiä. Fantasiakakut kiehtovat näin halloween kekkereitten aikaan. Halloween kakut voivat olla myös oransseja, kurpitsanmuotoisia. Kahvila Oskarinkulmasta saa ostaa suosittua Betty Sweetin maukasta juustokakkua, mikä on ollut asiakkaitten suosimaa.

Marja-Liisa Niuranen

Lahden kaupunginteatterin ohjelmistoon tulee tammikuussa 2016 kirjailija Eeva Kilven kuuteen romaaniin perustuva näytelmä Evakkotytön tarina. Se sijoittuu viime sotien aikaan ja tilanteisiin edetään 11-vuotiaan Eeva-tytön silmin. Tilanne alkaa syksyn ensimmäisestä koulupäivästä 1939, jolloin Saksa hyökkää Puolaan. Osa kirjoista on Eeva Kilven omaelämäkerrallisia.

Eeva Kilpi antaa nyt ensimmäisen kerran sovittaa kirjoistaan näytelmän teatterille. Tämä tapahtuu siksi, että Lahti on tunnettu Karjalasta evakuoitujen kaupunkina. Suurin evakkojen määrä tuli Viipurista, mutta kaupungissa ja lähiympäristössä on runsaasti eri puolilta Karjalaa tulleiden evakkojen jälkipolvea. Nastola on Äyräpäästä tulleiden sijoituspaikka, Hollolassa on Kivennavalta saapuneita ja Orimattila on Kirvun ja Vahvialan pitäjistä saapuneiden uusi asutuspaikka.

Ajankohtainen aihealue

– Tunnistan karjalaisuuden itsessäni. Olen syntyisin Kiteeltä. Keskustelin Eeva Kilven kanssa pitkän kaavan mukaan hänen romaaniensa esitysoikeuksista. Kävimme myös kirjeenvaihtoa ja Kilpi on lukenut sekä viime toukokuisen että lopullisen käsikirjoituksen ja hän antoi ohjeita, kertoo näytelmän ohjaaja ja Lahden teatterinjohtaja Ilkka Laasonen

– Aihe on ajankohtainen, koska meillä Suomessa on vaikkapa Evakkolapset ry, joka osoittaa että juuret kiinnostavat suomalaisia. Näytelmä on muutakin kuin suurille ikäluokille osoitettu. Nuoremmat polvet ovat myös kiinnostuneita oman kansansa tarinoista, Laasonen toteaa.

Eeva on esimerkki tytöstä, joka edustaa kotoaan lähtemään joutunutta Karjalan kansaa. Laasosen mukaan sotaa ei näytelmässä kuvata, vaan esitys on hänen mukaansa suomalainen ja rikas karjalaisperheen tarina. Kevätkaudella 2016 Evakkotytön tarina esitetään 26 kertaa. Ensi-ilta on 23. tammikuuta suurella Juhani-näyttämöllä. Eevaa esittää Raisa Vattulainen.

Muuttojen elämää

Näytelmän Eeva-tyttö on lähtöisin Hiitolasta, josta evakkoon talvisodan tieltä lähtee hänen perheensä ja sukunsa. Talvisodan ja jatkosodan välisenä välirauhan aikana perhe joutuu kokemaan useita muuttoja. Jatkosodan aikana perhe palaa Hiitolaan, josta on taas lähdettävä kesällä 1944. Näytelmässä kuvataan evakkojen saapumista Parkanoon ja Karkkuun. Sodan jälkeen hiitolaisia sijoitettiin Porin seuduille.

Kilven romaanit näytelmäksi kirjoitti dramaturgi Aila Lavaste, joka osallistui lapsinäyttelijöiden valintaan. Hän kyseli heiltä, oliko kuinka monella tuntumaa karjalaisten evakkotaipaleeseen. ”Mummo tietää” oli monen vastaus. Miljoonalla suomalaisella on sukujuuria Karjalassa.

– Näytelmässä lapsen sotakokemukset ja sodan aiheuttama kriisi tulevat esiin. Tarinassa nousevat näkyviin myös lapsen voima ja hänen selviytymisensä ainutlaatuisuus. Eeva Kilvellä on kyky nähdä lasten maailmaan, Lavaste kuvailee.

Rakkautta Saksassa

Toinen ensi-ilta on saksalaisen Rainer Werner Fassbinderin 1970-luvun läpimurtoelokuvaan pohjautuva Pelko jäytää sielua. Se on tarina 30-vuotiaan siirtolaismiehen ja 50-vuotiaan saksalaisnaisen välinen rakkaustarina. Tarinan Emmi on siivooja ja Salem on töiden perässä Marokosta Saksaan muuttanut.

– Näytelmä kuvaa 1970-luvun Saksaa. Sen avulla voi verrata mikä on yhä samaa ja mikä on muuttunut. Menneisyys on myös taustalla, koska sodasta ei ollut silloin vielä kulunut pitkää aikaa, kuvailee näytelmän ohjaaja Saana Lavaste.

Pelko jäytää sielua -näytelmän ensi-ilta on 4. helmikuuta 2016 pienemmällä Eero-näyttämöllä. Edellisen kerran näytelmä on esitetty Kajaanin kaupunginteatterissa vuonna 2010 Kaisa Korhosen ohjaamana. Lahdessa päärooleissa ovat Anna Pitkämäki ja Aleksi Hollo.

Lahden kaupunginteatterin ensi kevääseen uutuuksiin kuuluu musikaali Catsin musiikkikonsertti, joka toteutetaan yhdessä Lahden Uuden Kesäteatterin kanssa. Konserttikertoja on kuusi ja ensi-ilta on 28. tammikuuta. Lahden kaupunginteatteri tekee vierailukiertueen Ruotsiin esityksellä Kaksi naista ja meri, joka perustuu Tove Janssonin tarinaan. Vierailukiertue toteutuu huhtikuussa 2016.

Lasse Koskinen

Harjulan Setlementin nuorimmat senioritalot Harjulan Ukkopekka ja Harjulan Sirenius ovat neljä- viisivuotta vanhoja asuintaloja Lahden rautatieaseman eteläpuolella Radanpäänkadulla. Keskiviikkona Ukkopekan kerhohuoneen täytti osa talojen sadasta asukkaasta. Iltapäivällä oli asukaskokous, ja sen jälkeen väki aloitti haikean kahvihetken. Jo talojen suunnitteluvaiheesta alkaen asukkaiden elämässä mukana ollut palveluneuvoja Paula Myllyvirta jätti hyvästejä senioriväelle jäädessään eläkkeelle vuoden lopulla.

Nämä senioritalot rakennutti Kiinteistöyhtiö Harjukoti. Vanhin senioritalo Ainola on rakennettu Harjulankadun varteen setlementin päärakennuksen viereen. Taloa peruskorjataan parhaillaan. Siinä on 62 huoneistoa. Palveluneuvoja Paula Myllyvirta näkee tarvetta neljännellekin senioritalolle Lahteen. Hän kertoo, että yli 65 vuotiaat lahtelaiset hakevat senioritaloihin asumaan omista kodeistaan, kun omakotitalon hoito vaatii runsaasti voimavaroja tai kerrostalossa ei ole hissiä tai hissistä pitää nousta vielä muutama porras asuinkerrokseen.

Vanhoissa kerrostaloissa ei ole mahdollisesti peseytymistiloina kuin ahdas WC eikä parvekettakaan. Ukkopekka ja Sireniustalojen yhteensä 86 huoneistossa on hyvät kylpyhuonetilat ja parvekkeet. Hyvin toimivien asuinratkaisujen lisäksi talojen yhteinen palveluneuvoja antaa tukea ja ohjaa ikääntyneiden asukkaitten henkilökohtaisissa pulmissa.

Paula Myllyvirta on terveysalan ammattilainen, joten hänen hyvä sosiaali- ja terveyssektorin verkoston tuntemisensa edesauttaa asiakkaan monenlaisten pulmien selvittämisessä.Yhä useammat ihmisten terveyteen ja kuntoutukseen liittyvät toiminnot vaativat nettiyhteyksiä eli tietokoneen käyttöä tai pitkiä puhelinnumeroitten hallintaa. Palveluneuvoja on henkilö, jonka työhuoneessa esimerkiksi terveyskeskuksiin tai sairaaloihin varataan yhteisvoimin ajat sekä täytetään erilaisia lomakkakeita ja mietitään ratkaisuja monenlaisiin kysymyksiin.

Hiljainen ihmisten kanssa työskentely auttaa ja voimaannuttaa heitä. Se kuuluu myös setlementtiaatteen perusajatukseen. Kun uudessa asuinympäristössä on ihmisiä lähellä, niin palveluneuvoja kuin naapurit, näillä luodaan turvallinen yksittäistä ihmistä auttava ympäristö jokapäiväiseen arkeen. Kun yli puolet talojen asukkaista kokoontui viime keskiviikkona Ukkopekan kerhohuoneeseen hyväntuulisena joukkona toisiaan auttaen, oli se sivusta katsojasta merkki siitä, että ihmiset olivat kotiutuneet uusiin koteihinsa ja viihtyivät yhdessä. Asukkaiden vaihtuvuus on ollut erittäin vähäinen, hymyilevä palveluneuvoja kertoi.

Paula Myllyvirta on aviopuolisonsa kanssa usein nähty vieras erilaisissa kulttuuritapahtumissa, teatterissa ja konserteissa. Pitkien työvuosien aikana hänelle on jäänyt lukematta iso joukko uutta kirjallisuutta, mitä hän omien sanojensa mukaan ryhtyy lukemaan viimeistään ensi vuonna. Viehättävä ja rohkea teko on klassisen musiikin ystävältä ryhtyä kuuntelemaan Apulanta-yhtyettä ja jousilla ja muilla klassisen musiikin instrumenteilla soittavaa hevibändiä!

Myös kieliopinnot ovat tulevan seniorin listalla, mutta varmasti niin Päijät-Hämeen saattohoitoyhdistys, Rotary-toiminta kuin monet muut järjestöt täyttävät työstä jäävän vapaan ajan. Tulevan elämän tärkein kohde on varmasti pienet perheen pojan lapset Espoossa. Ja edelleen Paula Myllyvirralla on ajatuksia kehittää ihmisläheistä työtä monimuotoisessa Harjulan setlementissä.

Marja-Liisa Niuranen

Menetetyn Karjalan muistot eivät häviä viime sodan aikana Lahteen muuttaneitten karjalaisten ja heidän perhepiiriensä elämästä. Muistat sie-illassa, Launeen kirkkosalissa oli lähes puolitoistasataa kuulijaa, kun historiantutkija, lahtelaisille tuttu teologiantohtori Jaakko Ripatti kertoi keskiviikkoiltana laajasta tutkimuksestaan ”Karjalaiset luterilaiset seurakunnat evakossa, Viipurin-Mikkelin hiippakunta, sota ja siirtoseurakunnat 1939-49, Milloin myö päästää kottii?” on kustantanut Suomen Kirjallisuuden Seura, ja julkaissut Paavali Juustenin säätiö.

Tämän Karjala-illan oli ideoinut kurkijokelaisesta suvusta oleva, Launeella asuva rovasti Kaarina Koho-Leppänen. Hänen isänsä olisi täyttänyt 100 vuotta juuri keskiviikkona, jos vielä eläisi. Tyttären kertoman mukaan karjalainen identtiteetti painottui häneen, sodan jälkeen syntyneeseen, kun häneltä Lahdessa seurakuntatyötä tehdessään useasti kysyttiin ” Oot Sie Soskun vai Titon kylän Kohoja?” Lahteen evakuoitiin sodan aikana ja rauhan tultua 5000 karjalaista. Koho-Leppäsen tuntema ihmisten inhimillisyys, tunteikkuus ja vilkkaus nousee näistä ihmisistä.

Menetettyyn Karjalaan jäi 91 seurakuntaan. Kanttori Kimmo Puunenä Lammin seurakunnasta oli tehnyt luettelomaisen laulun näistä seurakunnista. Hän oli myös valinnut iltaan rajantakaisissa seurakunnissa veisattuja virsiä. Ilta päättyi Karjalaisten lauluun.

Harvemmin siirtolaisuudesta puhuttaessa maallikot miettivät, miten paljon Viipurin-Mikkelin hiippakunnan alueen piispat Yrjö Loimaranta ja 1943 jälkeen Ilmari Salomies, seurakuntien papistot ja muu henkilökunta teki töitä järjestäessään seurakuntien arkistot Vaasaan ja myöhemmin Mikkeliin. Samalla selvitettiin minne seurakuntalaiset lähetettiin Neuvostoliiton sotajoukkojen hyökkäyksiä pakoon.
Seurakuntien kirkonkirjat olivat sotaa Sisä-Suomeen paenneille kullan arvoisia. Ilman ”henkikirjaa” eli virkatodistusta ei uudella paikkakunnalla sotaan pakoon nopeasti lähtemään joutuneet saaneet elintarvikekortteja, henkilöllisyystodistuksia ja muita tarpeellisia asiakirjoja. Kunnat, mihin ihmiset pääasiallisesti lähetettiin Sisäasianministeriön suunnitelmien mukaan, olivat seurakuntien papistojen tiedossa.

Neuvosto-koneitten pommitukset yllättivät syksyllä 1939 puolustusvoimat, Suomen hallituksen ja sisäasiainministeriön kuin alueitten asukkaat. Pakoon lähdettiin, kun Neuvosto-armeijan lentokoneet aloittivat yllätyshyökkäykset pommittamalla lähes päivittäisissä askareissaan olleitten ihmisten työpaikkoja ja koteja Viipurissa ja lähipitäjissä. Vuoksen eteläpuoleisten kylien asukkaat saivat ottaa mukaansa viiden vuorokaudeksi ruokaa, vähäisesti vaatteita ja arvopaperit, jos ennättivät. Pommituksia pakoon väki lähti hevosilla, kuorma-autoilla, junilla, polkupyörillä ja kävellen. Esimerkiksi Hiitolan pitäjän 10 000 asukkaan piti poistua yhdessä viikossa uuden rajan tultua voimaan.

”Nämä ihmiset olivat pakolaisia”, painottaa Ripatti. Ne jotka eivät lähteneet rauhallisimmista pitäjistä evakuoitiin niin talvisodan kuin jatkosodan aikana. Hän halusi korostaa erityisesti sanojen pakolainen ja evakon ja evakuoinnin merkitystä. Osa karjalaisista palasi välirauhan aikana jälleen rakentamaan kotiseutujaan. Molempien sotien aikana karjalainen papisto kulki ihmisten uusissa asuinkunnissa kooten seurakuntiensa jäsenien olinpaikoista tietoja. Samalla he auttoivat ihmisten kotiutumista uusille asuinalueilleen.

Teologian tohtori Jaakko Ripatin laaja tutkimus lakkautettujen seurakuntien vaiheista, kadonneista kirkonkirjoista ja Karjalan siirtolaisten uusista kotiseuduista on tutustumisen arvoinen lähihistoriallinen teos. Se antaa tietoa niin Suomen hallituksen ja eduskunnan päätöksistä noin 400 000 ihmisen uusista kotikunnista kuin yksityiskohtia seurakuntien jäsenten elämisestä sodan aikana ja maan jälleenrakentamisesta.

Marja-Liisa Niuranen

Tällä viikolla on vietetty vanhusten viikkoa. Viikon kunniaksi tutustuimme Lahden vanhusneuvoston toimintaan sekä tiedustelimme neuvoston puheenjohtaja Eila Jokiselta muutenkin, millä tolalla vanhusten asiat Lahdessa ovat.
Mitä vanhustenneuvosto oikeastaan tekee?
– Vanhusneuvosto on viranomaisten, vanhusten ja eläkeläisten sekä vanhustyöjärjestöjen yhteistyöelin. Sillä ei ole päätäntävaltaa, sen sijaan teemme ehdotuksia ja annamme lausuntoja kaupungille koskien vanhusten asioita. Esimerkiksi viime viikolla vanhusneuvosto esitti tutkittavaksi, onko lahtelaisilla kouluilla ja oppilaitoksilla mahdollisuus järjestää kouluruokailussa yli jääneen ruoan hyötykäyttö siten, että kaikilla kaupungin kouluilla vanhuksille suodaan mahdollisuus joko lounastaa kouluilla tai ostaa ruoka-annoksia kotiin vietäväksi kohtuulliseen hintaan. Tällä lailla saadaan kahdenlaista hyötyä: pystytään ainakin hiukan parantamaan ikääntyneen väestönosan ravitsemuksen tasoa ja mahdollistetaan se, ettei hyvää ruokaa heitetä turhaan hukkaan.

– Tällä viikolla olemme sitten saaneet kaksi koulua lisää ruokajakelua toimittavien koulujen joukkoon, kun Liipolan ja Jalkarannan koulut lähtivät mukaan Mukkulan ja Kärpäsen koulun lisäksi. Näissä kouluissa voivat vanhukset käydä syömässä 5 euron hinnalla tai ottaa ruokaa mukaan kotiinsa, tietenkin sillä ehdolla, että ruokaa on vielä lasten syötyä jäljellä kertoo Jokinen.

Jokinen ei pidä vallalla olevasta ajatusmaailmasta, jossa vanhuksia ajatellaan usein vain kulueränä tai rasitteena taloudelle.
– Nykyään kuulee vain siitä kuinka vanhustenhuollosta tai eläkeläisten tuloista pitäisi leikata. Ikäihmiset ovat oikeasti valtava voimavara yhteiskunnalle. Jos mietitään kuinka paljon ikääntyvä väestö käyttää eri palveluja mm. käy teatterissä, konserteissa, matkoilla, liikuntaharrastuksissa jne. niin voidaan sanoa senioreiden todellakin olevan tärkeä ryhmä ihan taloudellisestikin monella alalla. Kun ihmisten elinikä on kasvanut ja hyväkuntoisia ikäihmisiä on yhä enemmän, niin samalla myös eläkkeellä oloaika on kasvanut ja tähän ryhmään kyllä kannattaisi satsata tietää Jokinen

Jokinen on huolissaan nimenomaan yksin kotona asuvien ikäihmisten tilanteesta
– Kuka pitää huolen siitä, että yksin asuva vanhus pärjää päivittäisten toimien kuten vaikkapa ruoanlaiton tai siivouksen kanssa. Onko hänellä sairauksia, kuten vaikkapa Alzheimerin tautia? Yksinään asuva vanhus erakoituu todella helposti asuntoonsa, jos häntä ei käydä katsomassa tai häntä ei yritetä aktivoida erilaisiin toimintoihin. Tällöin sosiaaliset kontaktit hiipuvat pikkuhiljaa ja vanhus erakoituu. Tuskin kukaan meistä haluaa sellaista vanhuutta, jossa ei ole lainkaan sosiaalisia kontakteja huolehtii Jokinen

Vanhusneuvosto on jo monta vuotta yrittänyt saada läpi Lahden joukkoliikenteeseen eläkeläisten lippua. Nyt sellainen on saatu läpi, tosin se koskee vain pyörätuolipotilaita ja rollaattoria käyttäviä, jotka pääsevät ilmaiseksi paikallisliikenteessä. Muut eläkeläiset maksavat normaalin hinnan.
– Esimerkiksi 40 matkan lippu, joka on edullisin, maksaa noin 100 euroa. Se on iso raha, jos saat eläkettä tuhannen euron tienoilla ja siitä pitää maksaa asuminen, ruoka ja lääkkeet tietää Jokinen.

Nyky-yhteiskunta tuo esille paljon nuoruutta ja välillä tuntuu siltä, että jo yli 50-vuotias on monessa yrityksessä liian vanha ja hyödytön.
– Kyllä varmasti hyödyttäisi kaikkia se, että vanhemman ikäpolvien tietotaitoa siirrettäisiin nuoremmmille sukupolville. Välillä tuntuu, että kyllä nuoret tietokonetta käyttävät näppärästi, mutta kyllä sen maalaisjärjenkin pitäisi aina välillä olla mukana. Kyllä oppimista olisi varmasti molempiin suuntiin linjaa Jokinen

Petri Salomaa

Hennalassa on todellinen auttamishenki, vaikka pakolaisia on sinne majoitettu jo yli 500. Kiitoksen tästä saa erityisesti SPR:n Hämeen piirin ne 300 vapaaehtoista, jotka ovat auttamistyössä sielullaan mukana. Kaikille on järjestetty asialliset majoitusvuoteet ja vaatteita talven varalle on saatu myötämielisiltä lahjoittajilta riittävästi.

Vierailin siellä maanantaina ja totesin entisen asuinpaikkani kasarmien muuttuneen suuresti. Tiistaina Hennalassa aloitti SPR:n palkkaama johtaja, jonka tehtävänä on organisoida Hennalasta toimiva pakolaisyhteisö, jolle luodaan siedettävät olosuhteet ja järjestetään kotouttamismalleja, kielikoulutusta ja mielekästä tekemistä. Valtiolle tämä ei ole halpaa, sillä jokaisen pakolaisen kustannukset ovat suuria ja ennen kuin heidät saadaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja veronmaksajiksi sen arvellaan maksaan kolmessa vuodessa noin 2 miljardia euroa, joka joudutaan ottamaan suureksi osaksi velaksi.

Lahtelaiset ovat kuitenkin mukana täysin rinnoin, sillä Lahden kaupunginhallitus linjasi jo 14.9, että Lahdessa mahdollisesti käytettäviä vapaita tiloja voidaan hyödyntää turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiksi.  Hennalan SPR:n vapaaehtoinen työntekijä Päivi Heikkilä jopa ilmoitti, että kaikille halukkaille vapaaehtoisille ei ole kyetty osoittamaan riittäviä tehtäviä tai mielekästä toimintaa.

Suomeen on arvioitu tulevan tänä vuonna arviolta 20 000 pakolaista, joka on todella merkittävä määrä. Majoitettiinhan toki meitä karjalaisiakin tänne Suomen amerikkalaisempaan kaupunkiin saman varren ja me toimme lisämme lahtelaiseen kaupunkikulttuuriin, musiikkielämään ja erityisesti urheiluun. Viipurin Reipas oli rautaa! Nyt majoittamamme pakolaiset ovat siis suuri potentiaalinen resurssi meille, jos kykenemme auttamaan heitä vilpittömästi ja antamaan heille tukemme.

Kielikoulutus on tärkein elementti, jolla uudet pakolaiset kyetään sopeuttamaan voimavaraksi suomalaiseen yhteiskuntaan.Erityisesti vanhempien kielikoulutus olisi saatava käynnistämään mahdollisimman nopeasti, sillä lapset oppivat kielen peruskoulussa varmasti.

Mielenkiintoinen tilanne on niiden yrittäjien ja uusien kiinteistösijoittajien kannalta, jotka ovat hankkineet Senaatti Kiinteistöiltä Hennalan alueen myynnissä olevista 35 rakennuksesta jo 30. Myytävinä on enää paraatikentän lisäksi sotilaskoti, sairaala, esikunta ja kasarmirakennusta. Uskon, että kaikesta selitään joustavuudella. Ja sitähän meiltä lahtelaisilta toki löytyy!

Juhani Melanen

Tutkijat ovat löytäneet nuoria ja lapsia, tyttöjä ja poikia, joilla ei ole yhtään ystävää ei perheessä eikä kaveripiirissä. Tätä yksinäisyyttä todistaa Anna Krogeruksen näytelmä Rakkaudesta minuun Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämön syyskuun toinen ensi-ilta. Kuvitteellinen, hyvin toimeentuleva Jalovaaran perhe hakee toisistaan jotain, mitä ei itse pysty antamaan. Kymmenvuotiaan Sylvian unelmana on oma koira, mutta äiti leikittää tytöllä yhteishetkenä kolmivuotiaan sormileikkejä. Isä osaa pelata tyttärensä kanssa ainoastaan Afrikan tähteä.

Krogerus on saanut näytelmästä Kritiikin kannukset-tunnustuspalkinnon ja se on käännetty viidelle kielelle. Ensi-ilta oli Suomen kansallisteatterin Omapohjassa 2006. Mustan huumorin sävyttämälle näytelmälle voi sekä itkeä että nauraa katsomossa. Koskettavin on esimurrosikäisen tytön rooli. Näitä tyttöjä ja poikia meidän hyvinvointi-yhteiskunnastamme löytyy. Lahden esityksen on ohjannut Samuli Reunanen.

Eero-näyttämön lavastus on niukka, nykyaikaisen keittiösaarekkeen ympärille keskittyvät Jalovaaran perheen hyvät ja huonot hetket. Omaa rooliaan näyttelee perheen iso jääkaappi! Pehmeyttä näyttämön taustalle antaa Sylvian huone pehmoleluineen ja vaaleanpunaisine hörselöverhoineen, joka Jouni Nykoppin valosuunnittelulla häivytetään välillä pois. Lavastus ja pukusuunnittelu ovat Aili Ojasalon. Puvustus on rentoa nykyaikaa. Äänisuunnittelija Tatu Virtamo voisi paikoin hieman hillitä voluumeja. Katsojat istuvat Eeron katsomossa, ei Juhanin.

Kumpikaan vanhemmista ei tajua, että Sylvia (Ritva Sorvali) on kasvamassa murrosikäiseksi tytöksi. Sylvia, mitä nimeä tyttö inhoaa, on saanut nimensä kirjailija Sylvia Plathin mukaan. Hän on vähän pyöreä ja kömpelö, ilman ikäisiään ystäviä, koulukiusattu, pakopaikkana oman huoneen lukittava vaatekaappi! Sorvali rakentaa Sylviasta perheen keskipisteen, joka omalla lapsenomaisella tavalla yrittää huolehtia varsinkin äidin hyvinvoinnista, mutta kuka välittää tytöstä itsestään?

Perheen äidin, sisustussuunnittelija Tean (Anna Pitkämäki) viinipullot vain laatikoissa kolisevat, kun rouva saa tarmonpuuskan päättäessään laittaa kodin uusiksi. Kaipuu aviomiehen syliin on näyttävä, toivoton. Pitkämäki tekee roolin, mikä kertoo, että tämä sisustussuunnittelija ei taida elämän tässä vaiheessa pystyä suunnittelemaan ei omaa elämäänsä eikä naapurin kotia.

Eloa elämään tuo hetkeksi yläkertaan muuttanut pariskunta, kun Itämeren suojelulle pyhittäytynyt tutkija Saana Mikkonen (Ella Mettänen) tulee esittäytymään, ja hänen mukanaan mäyräkoira Pentti! Mettälän luonnonsuojelija on omassa ideologiassaan vahva, mutta elämässään yhtä sisäänpäin katsova, kuin muutkin Krogeruksen kirjoittamat roolihenkilöt.

Perheen isä, TV-psykiatri Lauri Jalovaara (Tapani Kalliomäki) on ylienerginen mies, joka ei oikein löydä itseään perheessään. Kalliomäki teki sisääntulonsa ehkä liiankin rennosti, teemalla, hei täältä ikinuori iskä tulee! Huolehtivainen hän kyllä on, mutta rakkaus vaimoon on entisen talven lumia. Narsismi on aikuisten luonteenomainen piirre. Kun tytärtä ei alakoululaisten bileitten jälkeen kotoa näy ja naapurin koirakin on kadoksissa, löytyy vanhemmista vireyttä kummasti toistensa syyttelyyn.

Kaupunginteatterin Eerolle on vuosien mittaan tehty näytelmiä, jotka raapaisevat ihmispintaa syvemmälle, niin myös Krogeruksen ja Reunasen Rakkaudesta minuun.

Marja-Liisa Niuranen