Kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala: Rotat eivät tule pihoille, jos siellä ei ole ravintoa

kuva: Biojätteen kompostointi tulee hoitaa umpinaisessa jäteastiassa.


Rottakanta on ollut asiantuntijoiden ja tavallisten ihmisten havaintojen perusteella kasvussa Lahdessa. Asiantuntijoiden mukaan alueellisia eroja on havaittavissa kuitenkin paljon kaupungissa. Varsinkin avokompostit ovat houkuttelevia paikkoja rotille syksyllä. Lahden kaupunki järjesti ensimmäisen rottaillan Hiekkanummenkentällä tiistaina 25.10.
– Pihat kannattaa pitää siisteinä ja huolehtia siitä, että siellä ei ole rotille ravintoa. Niille piha-alueille rotat eivät tule, josta ne eivät saa ravintoa, kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala sanoo.

Ajokatu, Asemapäällikönpuistikko, Pohjoinen Liipolankatu, K-Raudan rinne, Paskurinoja ja Radansivunkatu ovat olleet rottahavaintopaikkoja Etelä-Lahden alueella.
– Rotat ovat tehneet näille alueille pesäkolojaan, mutta vahinkoja esim. kiinteistöjen rakenteissa ei ole havaittu. Näillä alueilla on tehty siis torjuntatoimenpiteisiin johtaneita havaintoja.

Tavallinen ihminen voi myös vaikuttaa omalla toiminnallaan rottakannan pienemiseen.
– Biojätteen kompostointi tulee hoitaa umpinaisessa kompostissa. Myös lintujen ruokinnan suhteen kannattaa olla huolellinen, koska siemenet saattavat houkutella rottia syömään piha-alueelle.

Rottahavaintojen määrä kasvussa

– Rottahavaintoja ja ilmoituksia niistä on tehty kaupungin yleisten alueiden osalta aiempaa enemmän.

Kunnossapitohortonomin mukaan omakotialueilla asukkaat voivat järjestää yhdessä torjuntatoimenpiteitä ja silloin myös kustannukset ovat pienempiä. Kaupunkialueella tehdyt rottahavainnot voi tehdä ePalautteen kautta tai ne voi ilmoittaa myös puhelimitse Lahti Pisteelle.

Kaupunki järjestää rottatorjuntoja rakennetuilla viheralueilla, mutta luontaisilla metsäalueilla niitä ei saa tehdä.
– Oli hyvä kuunnella tavallisten kaupunkilaisten kokemuksia rottaillassa ja tavata yrityksiä, jotka auttavat ihmisiä rottaongelmien hoidossa.

Kunnossapitohortonomin mukaan illan yksi tärkeä asia oli jakaa tietoa ihmisille, miten ongelmaa voidaan estää ja rajata.
– Asukkaita pitää aina informoida tallaisia asioissa. Vuoropuhelu on tärkeää asukkaiden ja virkamiesten välillä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO