Lahti Hallissa oli viime viikonloppuna väkeä välillä käytävien ruuhkautumiseen saakka. Käsitöiden teko kotona ja kerhoissa on jälleen ihmisiä aktivoiva harrastus. Näytteillä ja myytävinä olleita tuotteita ei ainoastaan tutkittu vaan myös ostettiin käsityölangoiksi, lapasia ja sukkia lahjoiksi sekä pellava ja huovutettuja villajakkuja syystalven arkeen ja juhlaan. Näyttelyasettajia oli lähes sata. Taito Häme ry:n järjestämä 26. Kätevä – messutapahtuma oli marraskuun harmauteen otsikoitu nimellä Talven taikka & valon juhlaa.
Kätevä-messut kokosivat Lahden ja ympäristön käsityöyrittäjien lisäksi tapahtumaan alan yrittäjiä ympäri maata ja naapureistakin. Ainakin virolaiset lammasvillatuotteet olivat hyvin edustettuna niin lankoina kuin lampaan taljoina ja ah’ niin lämpöisinä tossuina. Pellava on saavuttamassa lisää suosiota. Tarjolla pellavasta oli Viron käsityöläisten suunnittelemia ohuita, seittimäisiä jakkuja ja kaulakoristeita. Ulkokäyttöön tarkoitetut huovutetut villajakut löytyivät suomalaisten valmistajien näyttelyshopeista.
Vanha muoti kertautuu, myytävänä oli vanhaa kunnon nappulatakkityyliä olevat, reippaaseen menoon houkuttelevat villakangastakit. Ohuesta huovasta oli houkuttimena kirkkaissa väreissä loistavia pikkujakkuja päiväkäyttöön. Nahkajakuissa ei raflaavia värejä tällä kertaa löytynyt. Nahka-alan tuottajia oli mukana harvinaisen vähän.

Ihmisten kropan tarkistukseen oli tarjolla ainakin Kalevalainen jäsenkorjausryhmän tilassa, mihin jonoa riitti ainakin koko lauantaipäivän. Kauneusalan tuotteita oli myynnissä runsain mitoin. Jopa Suomessa kehitettyjä tuotteita oli muutamalla yrittäjällä.
Käsityökeskus Velman myynti- ja infopisteelle on annettava erityinen kiitos mahdollisuudesta nostaa rahaa pankkikortilla sen kassasta. Monen pienyrittäjän kanssa kaupat, ilman käteistä rahaa, olisivat jääneet useilta messuvierailta tekemättä. Moitteita sen sijaan sai ainakin lauantaina puolen päivän jälkeen ravintola Casselin palvelutiski, jonka yksi ainoa kassa aiheutti pitkän kiemurtelevan asiakasjonon. Eikö lounastaville asiakkaille olisi voinut järjestää toista kassaa?
Monet tutut yrittäjät olivat varanneet vanhat paikkansa hallista, jotka löytyivät hyvin. Turhaa tilpehööriä ei juuri kojuissa ollut. Lahden kultaseppäkoulun oppilaan hopeiset, suuret filigraanityöt, iso perhonen ja kukkaruusuke jakun kaulukseen jäivät ostamatta, kunpa olisi ollut jo veronpalautusten aika!
Hollolan nuorisoseura ry:n järjestämä Hollo & Martta kansainvälinen kansantanssi- ja musiikkifestivaali toi osanottajia maailmalta esiintyjiksi myös Lahti Halliin. Koulutuskeskus Salpauksen vaatetus – ja muun käsityöalan opintolinjat olivat messuilla hyvin edustettuina. Etenkin vaatetusompelulinjan kehittämät kierrätyskankaista tehdyt vaatteet edustivat kestävää kehitystä.
Talven taikka & valon juhlaa viikonloppuna esittäytyi yhdistykseen kaksikymmentä vuotta toiminut Taito- ja käsityökoulu Velman lasten ja nuorten ryhmä, mikä kuuluu taiteen perusopetuksen piiriin Lahdessa. Velmassa toimivat aikuisten käsityöryhmät sekä nimikkoryhmät Marin mummot ja Näppärät mummot. Toimitilat löytyvät vanhan Rauten korttelista Vesijärvenkatu 25:ssä, missä on myös Velman käsityötarvikkeitten myymälä.
Marja-Liisa Niuranen