Lahden koulumaailmassa kuohuu taas ja jälleen kerran syynä ovat koulujen sisäilmaongelmat. Launeen koulun vanhemmat ovat suivaantuneet viemään lapsensa kouluun, joka on terveydelle haitallinen. Koulua on yritetty korjata jo vuosia, mutta sisäilmaongelmat eivät ole hävinneet.
Ongelmia on lähinnä koulun E- ja C-siipien tiloissa. Sisäilmaongelmat koululla alkoivat vähitellen vuosina 2003-2005 tehdyn koulun perusparannukseen jälkeen.
Selvää on se, että koulussa on kosteusvaurioita, jotka aiheuttavat vakavan homeongelman, mutta osasyynä oireiluun voivat olla myös sisäilmaa huonontavat materiaali- eli voc-päästöt. Kyseessä ovat orgaaniset haihtuvat yhdisteet. Monesti liian kostealle pinnalle on remontissa laitettu muovimattoja. Betonin emäksisyys reagoi liiman ja maton kanssa, mistä syntyy 2-etyyli-heksanolia, joka on kaasumaista alkoholia. Sen ärsytysoireet ovat samankaltaisia kuin homeen aiheuttamat oireet eli tässä tapauksessa tehdyt remontit olisivat vain pahentaneet tilannetta.
Vuonna 2010 suoritetussa Launeen koulun kuntotutkimuksessa ilmeni mm. seuraavaa:
”Otettujen näytteiden perusteella näissä rakenteissa esiintyy kosteusvaurioita, joista on todettu alipaineen takia ilmayhteys sisäilmaan. Vaurioista sisäilmaan vapautuvat epäpuhtaudet voivat yhdessä muiden haittatekijöiden kanssa aiheuttaa työntekijöiden kokemia oireita. Otettujen sisäilman mikrobinäytteiden perusteella altistuminen kosteusvaurioiden epäpuhtauksille on mahdollista. Otetuista 17 näytteestä kahdessa näytteessä esiintyi selkeä viite rakenteellisesta kos- teusvauriosta, joka on yhteydessä sisäilmaan.” ( Kuntotutkimus/ Insinööristudio Oy)
Nyt vanhemmat ovat laittaneet nettiin adressin, jossa vaaditaan lapsille puhtaita ja terveellisiä opiskelutiloja. Jos näin ei tapahdu, ollaan Launeen koulussa valmiita vaikka koululakkoon heti syyslukukauden alussa. Adressin on käynyt allekirjoittamassa jo yli 2000 henkeä viikon aikana. Adressi on saanut suurta huomiota jopa valtakunnan mediassa, sillä allekirjoittajien joukosta löytyy monta ns. julkkista.
Lahden tilakeskus ilmoitti tällä viikolla, että Launeen koulun sisäilmatilannetta hoidetaan koko ajan ja tilannetta käsiteltiin viimeksi maanantaina kaupunginhallituksessa. Keskiviikkona kokoontui koulun sisäilmatyöryhmä laajennettuna työterveyden, Tilakeskuksen ja sivistystoimialan edustajilla. Tilakeskuksen mukaan asiantuntijat selvittävät näitä ongelmia ja korjauksia tehdään heti, kun saadaan selville ilmenneen oireilun aiheuttaja. Samalla selvitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja opetuksen järjestämiseksi, mikäli E-siiven ja osan C-siiven tiloja ei opetuksessa voida käyttää.
Vain vuosi sitten kaupunki päätti Liipolan ja Jalkarannan koulujen purkamisesta ja uusien monitoimitalojen rakentamisesta näiden tilalle. Molempien uudisrakennusten hinta pyörii 20 miljoonan euron molemmin puolin. Myös monissa muissa Lahden kouluissa on kärsitty toistuvista sisäilmaongelmista.
-Petri Salomaa-
Käy allekirjoittamassa adressi : Launeen koulun lapset hädässä