Meille kaikille tuttu, jo toistakymmentä vuotta Etelä-Lahden omana lähipoliisina toiminut Jarmo Olkkola vietti viimeistä työpäiväänsä leppoisissa merkeissä viime tiistaina. 37 vuotta kestänyt ura poliisina on ohi ja on aika siirtyä oloneuvoksen hommiin eläkkeelle.
Jarmo ja skootteri on ollut tuttu näky varsinkin Etelä-Lahden kouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Monet etelälahtelaiset muistavat varmasti Jarmon koulu- ja päiväkotikäynneistään, joilla hän on antanut virallisesti ilmaisten liikenne- ja laillisuuskasvatusta ja samalla tuonut tutuksi muutakin poliisin toimintaa ja tietenkin myös itseään.

– Monesti on ollut hyötyä siitä, että naama on tuttu valmiiksi, sillä joskus ongelmallisetkin tilanteet ovat lauenneet, kun esim. riitapukarit ovat tunnistaneet minut ”omaksi koulupoliisikseen” vuosien takaa naureskelee Olkkola.
Miten sitten poliisin työ on muuttunut neljän vuosikymmenen aikana?
– Välineet ovat ainakin muuttuneet hurjasti. Ennen kirjoitettiin kaikki kirjoituskoneilla ja nykyään käytetään tietokoneita oikeastaan kaikkeen tekemiseen. Myös kunnioitus poliisia kohtaan on selvästi vähentynyt. Lisäksi lisääntyneet aseet ja huumeet tekevät työstä entistä vaarallisempaa. Vaikka Lahtea tituleerattiin 70-luvulla Suomen Chicagoksi, niin kyllä se aika oli ihan lastenleikkiä nykypäivän meininkiin. Lasten kasvatuksessa on tänä päivänä selvästikin ongelmia ja vanhemmat tuntuvat sysäävän kasvatuksen koulun ja poliisin kontolle kertoo Olkkola hieman huolestuneena.
Toinen asia, joka häntä huolettaa on nuorten mopo- ja moottoripyöräkuskien liikennekasvatus.
– Olen ollut mukana jo vuosia moottoripyöräkouluttajana ja nyt kun mm. skoottereiden ja mopoautojen määrä on viime vuosina kasvanut hurjasti, on todella tärkeää, että nuoret saavat asiallisen liikennekasvatuksen linjaa Olkkola
Viimeisenä työpäivänään hän tuntee osittain haikeutta, lähinnä siksi, että mukava työyhteisö työkavereineen ja yhteistyökumppaneineen on kurja jättää taakse.
– Kyllä tämä työ on tuonut mukanaan paljon hyviä ystäviä. Varsinaista työtä ei niinkään tule ikävä, sillä onhan tässä kai jo oma osuus tullut tehtyä Olkkola naurahtaa. Mitään tarkkoja suunnitelmia eläkepäivien viettämiseen en ole vielä tehnyt, mutta enköhän jatkossakin ole edelleen mukana kaksipyöräisten koulutuskuvioissa ja varmasti muutama vuosi sitten hommattu kesämökkikin työllistää jatkossa kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan Venetsiassa asuva nykyinen ex-lähipoliisi.
Niin hyvä lähipoliisi Olkkola on ollut, että hänet on pakko korvata jatkossa kahdella uudella lähipoliisilla, joista Miikka Salonen on työnsä jo aloittanut. Toinen poliiseista valitaan myöhemmin.
Hyviä eläkepäiviä Jarmo!
– Petri Salomaa-