Oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta on kohdannut ihmisten pahuuden ja kansanryhmien surmien uhrit viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana eri puolilla maapalloa. Hänet oli kutsunut Lahden Akateemiset Naiset kertomaan kokemuksista Bosniassa ja Kosovassa sekä muualla. Asia kiinnosti järjestön ulkopuolistakin yleisö, joten viime maanantaina oli Lahden kansanopiston auditorio lähes täynnä. Keskustelua johti yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Koskinen.

Helena Ranta kehittänyt työryhmän kanssa Helsingissä, Oikeusministeriön Oikeuslääketieteellisellä laitoksella uhrintunnistamisjärjestelmää 1990 luvulla, mitä Interpol oli pyytänyt jäsenmailtaan. Kun Estonia-alus upposi 1994 vieden sadat matkustajat kuolemaan, joutuivat laitoksen tutkijat ensimmäisen kerran työhön tunnistamaan suurta joukkoa hukkuneista. Seuraavina vuosina tulivat pyynnöt Helena Rannalle YK:n ja EU:n tahoilta tutkimaan joukkohautoja kansainvälisiin työryhmiin, jäseniksi tai johtamaan niitä Kosovaan ja Bosniaan, Jugoslavian raunioille. Seuraaviksi tulivat Perussa hallitsevien ryhmien Andeille karkottamien alkuperäisasukkaitten joukkohautojen tutkinta, ja sitten vuorossa olivat Kamerun, Nepal, Tsetsenia ja Irak Sadam Husseinin jälkeen. Syyriassa tutkiminen ei nykytilanteessa ole mahdollista.

Lahden Akateemisten Naisten vieraana kävi oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta

Irakissa tutkimusryhmällä oli 2004 jälleen hankalaa pommitusten ja tienvarsimiinojen takia. Ongelmia aiheutti myös USA:n upseerit, kun Rannalla ei ollut Suomen pääesikunnasta yhteysupseeria mukana. Amerikkalaiset eivät antaneet viedä vainajista kerättyjä tietoja pois.
– Tosin ne tulivat osittain mukana, kun eräs upseeri vihjaisi muistitikkujenkin käytöstä, hymähtää Helena Ranta.
Samana vuonna oli Thaimaan maanjäristys ja hyökyaalto, tsumani, jonka jälkeen jättämiä vainajia oikeushammaslääkäri oli työryhmineen tunnistamassa. Siellä ei tarvinnut kulkea kuumissa luotiliiveissä kypäräpäässä, mutta kuumuus ja sairaalasta toiseen vainajien kokoamispaikalle kulkeminen väsytti ja rasitti omaisten kohtaamisen ohella.

Hyväntuulisen ja inhimillisen Helena Rannan sydäntä lähellä ovat kaikki ne naiset, nuoret ja lapset jotka ovat kokeneet maansa sotien yhteydessä vainoa, väkivaltaa ja raiskauksia saamatta oikeutta. Vasta vuonna 2000 YK:n päätöslauselman 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus on antanut oikeuden puolustaa naisia ja tyttöjä, jotka sodissa ja kansannousuissa ovat joutuneet väkivallan ja raiskauksien uhreiksi. Mutta tämä ei vielä Rannan mukaan riitä. Naiset, jotka raiskauksien jälkeen joutuvat synnyttämään lapsen, joutuvat pääsääntöisesti hyljeksityiksi omissa yhteisöissään. Toinen Rannan vakaumus näiltä raskailta työmatkoilta on: Jokaisella ihmisellä on kuolemansa jälkeen ihmisoikeus tulla haudatuksi omalla nimellään, omaan hautaansa.

Viime keväänä Helena Ranta lähti jälleen Kosovaan suomalaisen ryhmän kanssa kouluttamaan paikallisia asiantuntijoita etsimään ja tunnistamaan vainajia. Ranta totesi, että ensimmäisestä maailmansodasta lähtien vuosisata on ollut viheliäistä sotien ja väkivallan aikaa. Jo Euroopassa on kuollut sotien uhreina miljoonia ihmisiä YK:n ja EU:n rauhan tahdosta huolimatta. Meidän lähialueillamme, kuten tämän vuoden aikana Ukrainassa, ihmisiä kuolee sotilasoperaatioissa ja niistä johtuvista seuraamuksista jatkuvasti puhumattakaan Syyrian ja Afrikan valtioiden sotimisesta.

Marja-Liisa Niuranen