– En sitä koskaan ajatellut liipolalaisena pikkupoikana, että jonakin päivänä minusta tehdään oma muotokuva kotikaupunkini valtuuston seinälle, kaupunginvaltuusto puheenjohtaja Mika Kari totesi muotokuvansa paljastamistilaisuudessa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja totesi kiitossanoissaan, että, yli sadan vuoden tradition kohteena oleminen vetää mielen nöyräksi.
– Minulle jäi henkilökohtaisesti mieleen ne mielenkiintoiset keskustelut, joita kävimme kuvataitelija Aaro Matinlaurin kanssa.
Kuvataitelija Matinlauri loi maalaustilanteisiin hyvän tunnelman valitsemallaan musiikilla Karin mukaan.
– Kyllä tästä teoksesta itsensä tunnistaa.
Mika Karin muotokuva sijoitetaan valtuustosalin takaseinälle Ilkka Viljasen viereen.
Arkkitehdiltä paikat muotokuville
Lahdessa valtuuston puheenjohtajien muotokuvien symbolinen viesti korostuu sillä, että puheenjohtajien muotokuvat ovat esillä valtuustosalissa.
– Eliel Saarinen ajatteli jo salia suunnitellessaan muotokuville paikat, niin luontevasti ne kertaavat täällä Lahden kaupungin historiaa ja kertovat oman aikansa maalaustaiteesta, kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta totesi juhlapuheessaan.
Kaupunginjohtaja muistutti, että valtuuston puheenjohtajien muotokuvat ovat arvokas perinne ja myös yksi hieno piirre kunnallisdemokratiassa.
– Lahden kaupunginmuseo on huolehtinut tämän perinteen jatkumisesta, ja muotokuvakokoelmaamme voikin ylpeänä esitellä kaikille kaupungintalon vierailijoille.
Petri Görman