Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute


Lehdessämme on kirjoitettu lahtelaisten urheilukeitaasta Kisapuistosta melkein yhtä monta kertaa kuin KymiRingistä. Saimme kaikkien lahtelaisten tunteman urheiluvaikuttaja Reijo Mäki-Korvelan haastatteluun asian tiimoilta. Mäki-Korvelan mielestä nyt kannattaisi haudata kaikki sotakirveet ja lähteä puhtaalta pöydältä liikkeelle, jotta saisimme Kisapuiston korjaamisen käyntiin UEFA 3-tason jalkapallopyhätöksi.

Mitkä syyt näet vaikuttaneen eniten siihen, että Kisapuisto-case on näin kauan pitkittynyt?
– Tässä on useita syitä. Ehkä päättäjät kokevat, että Kisapuisto asialla ei ole kiire, koska kaupungilla on jo jonkinlaiset tarpeet täyttävä stadion ja useampi harjoituskenttä. Lisäksi kaupunki haluaisi hankkeelle ulkopuolista rahaa, jota nykytilanteessa on erittäin vaikea saada ja hankkia. Kaikki puolueet olisi saatava puhaltamaan tässä asiassa nyt yhteen hiileen. Taustalla voivat olla myös ne ikiaikaisetkin syyt. Kuten vanhan ystäväni sanoi aikanaan: kauna, kateus ja jopa viha.

Miksi Lahden kaupunginhallitus on siirtänyt päätösvallan itselleen, vaikka asiana korjausrakentaminen kuuluisi Lahden hyvinvoinnin ja vapaa-ajan lautakunnalle?
– Tämä on erittäin outoa, koska tällöin laajempi demokraattinen päätöksenteko lipsuu. Olisiko taas kyseessä se vanha ”Lahen” perisynti eli valtataistelu? Mielestäni eräs asia on unohtunut koko Kisapuistossa; selvä johtajuuden puute. Kaupunki maksaa ja se määrää toimijat. Suunnittelijat suunnittelevat ja sitten se tärkein RAKENTAMINEN! Selvät rakentamisen kokonaiskriteerit ovat nyt hiukan puuttuneet ja palloa on viskottu eri suuntiin. Tässä ei syyttely auta, vaan nyt puhtaalta pöydältä on edettävä kaikki toimijat yhdessä. Sooloilun aika on ohi!

Tilakeskuksen suunnitelma on hyväksytty nyt Kisapuiston rakentamisohjeeksi , miksei AD-arkkitehtien halvempaa ja monen asiantuntijan parhaana pitämää suunnitelmaa voi hyväksyä?
– Arkkitehti Pokon ja AD-arkkitehtien olisi pitänyt olla mukana ja jo suunnitteluvaiheessa. Nyt he kulkevat ns. jälkijunassa. Lisäksi heidän suunnitelmansa olisi vaatinut kaavamuutoksen, joka olisi mahdollisesti viivyttänyt Kisapuisto-hanketta jopa parilla vuodella. En tiedä, kuinka nopeasti tämä on mahdollista tehdä? Löytyykö tähän tahtoa ja poliittista halua onkin täysin toinen asia?

Millaista tarjouskilpailuohjetta kaupungin olisi täytynyt alusta asti noudattaa?
– Erittäin outoa Lahden järjestämässä tarjouskilpailussa oli se, että se pidettiin suljettuna vain kahden rakennuttajan välisenä! Nyt uusi kilpailu on järjestettävä täysin avoimena ja sellaisena, että rakentamisbudjeteissa pysytään tiukasti. Mielenkiintoinen ajatus olisi se, voisiko AD-arkkitehdit osallistua vielä mukaan lopulliseen kisaan yhdessä jonkun rakennusliikkeen kanssa. Avoimuus on tärkeintä!

Millaisella panoksella FC Lahden täytyisi tulla mukaan Kisapuiston rakentamiseen?
– Kyllä FC Lahdeltakin olisi saatava selkeä sitoutuminen ja arvio siitä, paljonko he olisivat valmiita satsaamaan Kisapuistoon. Pelkkiä vaatimuksia ei voi vain esittää. Esimerkkejä voisi ottaa Pelicansin panoksesta. Kaikki jäähallin toimijat sitoutuivat hallin uudistamiseen.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO