Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne

kuva: Lämmin sää suosi kirsikankukkajuhlaa äitienpäivänä Launeella.


Launeen perhepuiston vieressä oleva Kirsikkapuisto keräsi runsain joukoin ihmisiä juhlistamaan kirsikankukkajuhlaa äitienpäivänä. Japanilaissisältöinen ohjelma oli monipuolinen ja Suomen kirsikankukkaprinsessa kunnioitti läsnäolollaan tilaisuutta. Se oli järjestetty vapaaehtoisvoimin. Puistossa on yhteensä 55 kirsikkapuuta ja osa niistä oli ehtinyt kukintovaiheeseen.

– Halusimme järjestää vuonna lahtelaisen hanamin. Tällä kertaa tapahtuma tehtiin ihan talkoovoimin, ilman rahallista tukea kaupungilta. Toivomme, että Kirsikankukkajuhlasta tulisi vuotuinen perinne, osallisuuskoordinaattoria Sanna Virta Lahden kaupungilta kertoo.

Virtaa kirsikkapuiston suosio ei ole yllättänyt, koska kauneus ja luonto puhuttelevat ihmisiä.
– Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuisto on todella suosittu kukinnan aikaan niin kuin kaikki tietämäni kirsikkapuistot eri puolilla maailmaa. Kirsikankukkien kukinta-aika on melko lyhyt. Kukinta-aika kestää vain kaksi viikkoa, säästä riippuen. Paras kukkaloisto kestää vain muutama päivän.

Avoimet ja kaikille maksuttomat tilaisuudet houkuttelevat paikallisia ihmisiä osallistumaan tapahtumiin.
– Tällainen puistotapahtuma on siitä mukava, että siinä voi seurata ohjelmaa lähempää tai sitten olla kauempana puiden alla ja keskittyä enemmän, vaikka eväisiin ja omaan seurueeseen.

Kosteikkokasveja puiston vesialueelle

– En osaa sanoa, että saadaanko kirsikkapuistoon lisää puita tulevaisuudessa, mutta varmaan se on tulevina vuosina mahdollista. Puistoa varmasti kohennetaan tulevina vuosina eri tavoin, esimerkiksi pienen vesialueen ympärille on tarkoitus istuttaa kosteikkokasveja.

Yli 1000 lahtelaista äänesti osallistuvan budjetoinnin hankkeessa kirsikkapuistoa Launeelle vuonna 2020.
– Tämän vuoden osbu-ideoiden äänestys alkaa maanantaina 22.5. Äänestysaika päättyy 11.6. Äänestettävänä on taas runsaasti upeita lahtelaisten ehdottamia ideoita eri puolilta kaupunkia eli yhteensä noin 160 ideaa.

Äänestää voi verkossa osoitteessa lahti.fi/osbu sekä palvelutorilla tai kirjastoissa paperilomakkeella.
– Eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan vuonna 2024. Ideoiden toteuttamiseen on varattu 200 000 euroa. Lahdessa kaikenikäiset asukkaat saavat äänestää osbussa. Se on helppo ja suora tapa vaikuttaa siihen, mihin kaupunki rahaa käyttää.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO