Oli kaunis kesäinen päivä, kun kesälomalla ollut keski-ikäinen mies huomasi osaavansa maalata, ei naapurin lankkuaitaa, vaan parvekkeella taulukankaalle. Juha Hilpisellä oli siellä seuranaan huolella kasvatettu ruukkupalmu ja akryylivärit ja yksi pensseli ja kangas. Launeen yhteislyseon kasvatti ei kerro miksi tarvikkeet olivat parvekkeella, mutta hän päätti kokeilla neljä vuotta sitten, mitä niillä saisi aikaan.

Peruskoulun luokan opettajana hän on tietysti liitutauluun piirroksia tehnyt, mutta värikkään kuvan kankaalle maalaaminen on aivan eri juttu. Aiheita Hilpiseltä on löytynyt ja tauluja hän on maalannut toistasataa kappaletta. Niistä hän on valinnut Kahvila, Kafee Karirannan suureen saliin näyttelyynsä mieleisimmät. Näyttely on avoin maaliskuun.

Näyttelyn taulut ovat pieniä muotokuvia ja kubistisia väri-ilotteluja. Osa tauluista on muistikuvia Hilpisen lempisaarelta Madeiralta, ehkä parhaimmat taulut sieltä ovat tau Merellä ja muotokuvista Tumma tyttö. Taulut eivät vaadi välttämättä kehyksiä, vaan näyttelykävijä voi taulun hankkiessaan ripustaa sen suoraan seinälleen. Ne ovat nykyaikaisia sisustustauluja.

On erinomainen asia, että Kafee Kariranta Ankkurissa antaa taiteilijoille mahdollisuuden tuoda töitään kahvilan asiakkaiden katsottaviksi. Kahvilassa kertautuu ilo katsella taiteilijan töitä, nauttia kahvilan herkuista ja vaihtaa mielipiteitä näkemästään näyttelystä.

Marja-Liisa Niuranen

Kunnia ja häpeä ohjaavat tekemisiämme. Erityisesti nuorten keskuudessa on pelkoa tulla kiusatuksi. Siksi nuorille on tärkeää seurata muotia ja ajan trendejä. Näin voi saada arvostusta ja hyväksyntää kaveriporukassa. Samalla, kun pelätään pilkatuksi tulemista, ollaan kuitenkin valmiita saattamaan toisia häväistyksi. Maailma on toisinaan kova. Ja kovuudella usein peitetään omaa epävarmuutta. Niinpä häpeän pelosta nuori saattaa hävetä omia vanhempiaan. Surullista tässä kaikessa on se, että elämästä katoaa aitous. Yritämme mukautua sellaisiksi, mikä tekee meidät hyväksytyiksi, suosituiksi ja arvostetuiksi. Ja saatamme kadottaa aidon itsemme.

Kunniaa samoin kuin häpeää on kuitenkin monenlaista. Ei kaikki arvostus ole hyvästä. Ei ainakaan silloin, jos se saa meidät tekemään asioita, jotka ovat itsellemme tai lähimmäisillemme vahingoksi. Eikä kaikki häpeä ole huono asia. Joskus on syytäkin tuntea häpeää. Se voi suojella meitä tai ohjata meitä oikeaan suuntaan.

Usko Jumalaan ja Jeesukseen voi myös olla asia, joka synnyttää meissä häpeän kokemuksia. Näin ainakin oli Jeesuksen aikalaisissa. Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä sanotaan: ”Monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.”

Julkisessa keskustelussa aina välillä nousee esiin näkökulma, jossa luodaan kuva siitä, että Jumalaan uskominen olisi jotenkin epäilyttävää tai järjenvastaista. Usko Jumalaan ei kyllä ole järjen asia, mutta ei se sitä merkitse, että usko olisi järkeä vastaan. Tässä maailmassa on niin monia asioita, joihin ihmisen käsityskyky ei yllä.

Estääkö ihmisten kunnia meitä ottamasta todesta uskon? Nikodemos, neuvoston jäsen, tuli yöllä Jeesuksen puheille, ettei olisi paljastunut. Toisinaan usko Jeesukseen merkitsee pilkan lisäksi myös vainoa. Tällä hetkellä kristityt ovat suurin uskonnollisen vainon kohteeksi joutunut ryhmä. Tämä tosiasia on ollut melko vähän esillä suomalaisissa medioissa.

Apostoli Paavali oli ennen kristityksi kääntymistään innokas kristittyjen vainoaja. Mutta Jumalan armosta vainoajasta tuli rohkea evankeliumin julistaja. Hän saattoi sanoa: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Me kunnallisvaaleissa ehdolla olevat ehdokkaat olemme viime aikoina tehneet eri medioiden vaalikoneita. Perinteisten kysymysten lisäksi tein myös videon eduskunnan työhuoneesta eilen YLE:n vaalikoneeseen. Monimutkaisten asioiden tiivistäminen on taito, jota itsekin edelleen opettelen. YLE:n videossa 30 sekunnin sisään on kerrottava se oleellisin viesti. Hyvä tapa haastaa ehdokkaita tiivistämään omaa viestiään. Eduskunnassakin minuutin puheenvuoroon on saatava mukaan se oleellinen ja yleensä vielä selkeä kysymys vastaavalle ministerille.

Itse olen nostanut ykköstavoitteekseni seuraavalla valtuustokaudelle Lahden kaupungin työllisyyden parantamisen. Lahti tarvitsee uusia työpaikkoja ja aktiivista työllisyyspolitiikkaa. Nuorisotyöttömyydessä olemme onnistuneet luomaan uusia tapoja ensimmäisen työpaikan saamiseksi. Startti Duuniin ja Matkalla Duuniin hankkeet ovat tästä hyviä esimerkkejä. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen liian suurta. Kannustinloukkuja pitää purkaa valtakunnallisesti, että tavoitteisiin päästään. Tavoitteeni on, että Lahden työttömyys laskee maan keskiarvon tasolle pitkällä aikavälillä. Silloin meillä on enemmän verotuloja, vähemmän valtion sakkomaksuja ja rahaa tuottaa palveluita ja korjata kouluja sekä sairaaloita. Haluan, että Lahti on lapsiperheille ehkä Suomen paras paikka asua. Meillä pitää olla monipuoliset ja kohtuuhintaiset harrastusmahdollisuudet ja puhdas luonto jatkossakin. Urheilu – ja kulttuurikaupungissa lasten ja nuorten liikunta – ja harrastamisen pitää olla kaikille mahdollista.

Meillä on hyvä keskussairaala, mutta terveyspalveluita pitää parantaa ja hoitoon pääsyä nopeuttaa. Terveyskeskukset tulee olla tarpeeksi lähellä ja lääkäriin tulee päästä nopeammin. Launeen terveysasema tulee säilyttää ja sitä pitää kehittää. PHKS on yksi Suomen parhaista keskussairaaloista nyt ja myös tulevaisuudessa. Lahden yhteyksiä pääkaupunkiseudulle, lentoasemalle, päärataan (Tampere-Oulu) ja Pietariin pitää edelleen kehittää. Vahvojen perheyritysten kaupungissa pienyrittäjiä pitää kuunnella paremmin.

Pääministeri korjaa virheensä

Pari viikkoa sitten vaadin eduskunnassa pääministeriä korjaamaan virheensä, jonka hän teki hallitusta muodostaessa keväällä 2015. Sipilä leikkasi ministereiden määrää ja puolitti mm. oikeusministerin ja työministerin salkun yhdelle ministerille. Itse asiassa puolikas oikeusministeri ei ole tuonut säästöjä, vaan huonoa lainvalmistelua ja epäonnistuneita lakihankkeita, joista useat on jouduttu perumaan. Virkamiesten ja asiantuntijoiden aikaa on mennyt hukkaan. Hyvä hallinto vaatii tekijöitä ja ministeriö päällikkövirastona tarvitsee johtajan.

Työministeri on ehkä yksi tärkein toimija, koska työllisyyden hoitaminen on hyvinvointivaltion yksi kulmakivi. Maa- ja metsätalousministeriö, asuminen ja ympäristöasiat ovat keskitetty yhdelle ministerille. Valtaosa ajasta menee maatalouteen, joten kaupunkipolitiikka ja ympäristöministeriön hallinnonala jää väkisin vähemmälle. Opetusministerille kuuluu myös urheilu – ja kulttuuri. Mikä urheilu – tai kulttuuriteko on tältä hallituskaudelta jäänyt mieleen? Tällä tarkoitan sitä, että yhden ihmisen aika ja kyky hoitaa laajoja asioita on rajallinen.

Sipilä ei esitykselleni eduskunnan täysistunnossa lämmennyt, vaan kertoi, että nykyisellä joukkueella mennään eteenpäin. Päinvastoin hän kertoi minun kirjallisessa kysymyksessäni pyytäneen häntä sekaantumaan VR:n operatiiviseen toimintaan. Siitä ei ollut kyse. Kysyin pääministeriltä, onko hän omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä tietoinen mitä VR Track Oy:ssä tapahtuu ja aikooko valtio myydä yhtiön.

Nyt Sipilän mieli on muuttunut. Tällä viikolla pääministeri ilmoitti esittävänsä lisää ministereitä valtioneuvostoon. Päätös on oikea ja se on Suomen etu.

Ville Skinnari 
kansanedustaja

Katselin kuukausi sitten MOT-ohjelman Perintöyhtiöiden uskomattomasta röyhkeydestä pieniä ihmisiä kohtaan ja suoranaisesta kiristyksestä ja ahneudesta, joten lienee paikallaan hivenen tarkastella asian taustoja tosiasioiden valossa ja tarkastella samalla eurooppalaisia pankkeja kriittisesti.

Vuosituhannen alussa valtion roskapankki Arsenal myi 12 000 miljoonan markan saatavat eli noin 60 000 suomalaisen maksukyyttömän saatavat Asa konsernille Norjaan. Kauppahinta oli 600 miljoonaa markkaa eli 100 miljoonaa euroa. Se oli vain viisi prosenttia näiden velkojen nimellisarvosta. Mikseivät suomalaiset velalliset itse saaneet ostaa velkansa valtiolta kyseisellä viidellä prosentilla? He olivat uskoneet, että devalvaatioita ei tule, koska valtio niin vakuutti. Tällöin ulkomaiset saalistajat pääsivät jälkimarkkinoille rahastamaan näitä rehellisiä suomalaisia ihmisiä.

Ulkomaiset saalistajat , kuten perintäyhtiöt Lindorff ja Instrument Justitia pääsivät apajille ja itsemurhat lisääntyivät ja mummon 0,15 euron saatava saattoi kasvaa 123,00 euroksi. Siksi etsin parista lähteestä, miten nämä pankit ja ”banksterit” itse toimivat. Rikkaiden ahneus on jotain täysin käsittämätöntä ja pakkien vielä käsittämättömämpää. Seuraavassa tarkastelen tätä useiden lähteiden ja tosi asioiden pohjalta!

Maailma puhuu, että talousnousu on pikkuhiljaa alkanut. Voihan reaalimaailmassa näin ollakin, mutta kuinkas on sitten pankkien virtuaalinen talous ja EU-maiden takuut Italian pankkikriisissä ja muu rahamonopolin manipuloiminen ja suurpankkien maksamat huimat 230 miljardin dollarin sakot kuuden viime vuoden aikana (lähde IMF)

Saksalaiset pankit ovat taanneet Kreikan lainat ja haluavat EU:n muutkin kansalaiset maksumiehiksi. Euroalueen surkeimman pankin italialaisen suurpankin BMPS:n pelastamiseen arvioidaan menevän noin 9 miljardia euroa, joka on paljon enemmän, kun vielä vuosi sitten arvio oli 5 miljardia euroa. Italian valtio varautuu vahvistamaan kriisipankkiensa varallisuutta 20 miljardilla eurolla. Tämä tarkoittaisi sitä, että pankin yksityisten sijoittajien varat ovat vaarassa, mikä tietää aivan varmaa talletuspakoa tästä pankista.

Kaikki muut pankit tuntuvat tietävän asiasta paitsi EU:n valvontaviranomaiset, joille sekään ei voi olla yllätys. Koko pankkijärjestelmän rikollisesta luonteesta saa hyvän kuvan siitä, että kaikki rikolliset pankit ovat niin sanottuja SIFI pankkeja.

Keskuspankeilla on oma järjestelypankki BIS (Bank for International Settlements) Baselissa Sveitsissä. Sen yhteydessä toimii niin sanottu Baselin komitea, jonka jäseninä on 28 keskuspankkia. Tämä komitea on nimittänyt 34 suurinta pankkia niin tärkeiksi koko pankkijärjestelmälle, että niitä SIFI pankkeja ei systeemi yksinkertaisesti voi laskea konkurssiin. Siksi niillä on turvatakuut.

Rahamarkkinoiden suunnaton keskittyminen on luonut karmeat raamit,joilla markkinavoimat voivat temmeltää ilman huolen häivää. Vuonna 2014 maailman tavaroita tuotettiin lähes 80 biljoonalla dollarilla, mikä oli silloin maapallon bruttokansantuote. Finanssituotteiden säänneltyjä kauppapaikkoja ovat pörssit, joissa kaupattavien finanssituotteiden yhteenlaskettu markkina-arvo oli sattumoisin sama kuin maailman BKT eli 80 biljoonaa dollaria.

Pörssien finanssituotteet ovat standardisoituja ja toiminta läpinäkyvää ja rikkomuksista rangaistaan. Mutta koko juju onkin kaiken julkisen valvonnan ja säätelyn ulottumattomissa oleva OTC (Over the counter) karuselli. Se on koko virtuaalitalouden alkukoti. Tässä järjestelmässä esimerkiksi kaksi pankkia voi sopia uuden finanssituotteen liikkeelle laskusta kahden kesken ja määritellä sille hinnan, jonka arvioimiselle muilla markkinaosapuolilla ei ole edellytyksiä.

Näitä OTC-johdannaisia on liikkeellä vuonna 2015 550 biljoonaa dollaria. Mikä suomeksi tarkoittaa, että niiden määrä on kuitenkin seitsemän kertaa suurempi kuin koko maailman kansantuote BKT tai pörssien osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo. Näitä kaikkia liikutellaan millisekunneilla supersalaisilla algoritmeilla, kuten Dark Attack, Sumo, Silent Guerilla. Algoritmit ovat matemaattisia merkkijonoja, joilla sähköistä pörssikauppaa käydään maailman suurimmissa pankeissa. Ongelmana onkin se, että kun yksi johdannaislenkki pettää jossain päin maailmaa voi syntyä ketjureaktio.

Henkilökohtaisia rangaistuksia ei tarvitse pelätä, koska pankkikonsernit kantavat vastuun taseissaan. Ne ovat ikään kuin ”liiketoiminnan kustannuksia”. Suomi ei ole erillinen saareke, vaan me maksamme Italialle samoin kuin Kreikallekin rahaa yhteisestä takuupussista.

Juhani Melanen

Lähteet:
Rahan ruhtinaat,2013
Finanssikriisi, Vesa Puttonen

Tulin viikko ennen hiihdon MM-kisojen alkamista bussilla käymään Lahden keskustassa. Ihmettelin, millainen vilske kaupungilla oli menossa. Aleksanterinkadun loppupää oli ruuhkautunut ihmisistä, vaikka ei ollut edes markkinapäivä. Hetken mietin, olinkohan nukkunut kunnolla pommiin ja kisat päässeet jo käyntiin?

Ei tietenkään, vaan kyseessä olikin penkkaripäivä. Aurinkoinen päivä antoi kuitenkin esimakua tulevasti. Miksi Lahden keskusta ei voisi olla aina yhtä elävä ja värikäs? Ihmiset hymyilivät kuin Keski-Euroopassa ikään ja kaupungin palveluille oli kerrankin runsaasti kysyntää.

Sama meno jatkui, kun MM-kisojen avauspäivä koitti. Ihmiset hymyilivät edelleen. Tori ja keskusta suorastaan sykkivät elämää, pop up -yrittäjät panivat parastaan ja kaupunkilaiset puhalsivat muutenkin yhteen hiileen. Edes avajaisiin osunut, lähes vaakasuora tuuli ei haitannut meininkiä. Presidentti kävi hauskuuttamassa lahtelaisia ja otti sittemmin myös mukaansa naapurin Kalle Kustaan. Sää suosi ja isäntämaa tarjosi ladulla dramatiikka enemmän kuin tarpeeksi. Edes Lasse Viren ei kaatunut urallaan yhtä paljon kuin kilpasiskot ja -veljet Salpausselän maastossa. Ja mikä parasta: Suomi osoitti palaavansa taas maastohiihdon terävimpään kärkeen. Myös yhdistetyn miehen väläyttelivät valoja tunnelin päässä.

Kuten Lahden sielunelämään perehtynyt toimittaja ja kirjailija, Markku Koski kirjoitti Lahenajat-nettisivuilla, perinteinenkin kyynikko suli kisatapahtumien edetessä ja tunsi pitkästä aikaa ylpeyttä omasta kotikaupungistaan: ”Lahti näytti nyt kokoiseltaan kaupungilta, tai enemmänkin. Tori sananmukaisesti tulvi ihmisiä avajaisseremonioiden aikaan. Jännittävää, tai jopa surrealistista oli katsoa sitä samaa menoa hieman myöhemmin yhä edelleen livenä televisiosta. Samanlaisia tuntoja koin myös vilkuillessani jälleen telkkarista itse stadionin tapahtumia. Maailma oli tullut tänne kylään, kovia kokeneesta kansanjuhlasta oli kasvanut kansainvälinen spektaakkeli.”

Myös urheilua intohimoisesti seuraava, entinen Uusi Lahti -lehden päätoimittaja, Kari Naskinen kirjoitti blogissaan Mustaa valkoisella, että Lahti on lopultakin vakiinnuttanut paikkansa Suomen hiihtourheilun ykköspaikkana. Hän muistutti, että Lahdella ja Salpausselällä on täydet mahdollisuudet hankkia pohjoismaisten lajien MM-kisat jälleen 15 – 20 vuoden kuluttua, ja että Suomen ampumahiihtoliitto on esittänyt toiveen maailmancup-kisojen siirtämisestä vuoden 2018 jälkeen Kontilahdelta Lahteen. Tähtämeissä olisi myös, että kaupunki järjestäisi kansaivälisen triathlon-kisan vuonna 2018.

Kieltämättä aika mairittelevaa oli myös lukea Kansainvälisen hiihtoliiton, FIS:n puheenjohtajan, sveitsiläisen Gian Franco Kasperin huomioista Lahden kisajärjestelyistä paikallisesta valtalehdestä. ”Yritin kovasti löytää jotain huomautettavaa, mutta en löytänyt mitään. Olen pahoillani. Ehdin jo huolestua, kun lauantai-illan mäkikilpailussa tuli parin minuutin katkos”, hän käänsi asian jo huumorin puolelle. Tämä oli ensimmäinen kerta miehen läsnäollessa, kun kisatapahtumat oli pystytty viemään läpi ilman aikataulumuutoksia.

Olen tapahtuneesta ja tulevaisuudesta herrojen kanssa täysin samaa mieltä. On hienoa olla lahtelainen ja toivotaan, että juuri päättyneistä hiihdon MM-mittelöistä tulisi lahtelaisille samanlainen yhdistävä tekijä ja kansaa kokoava voima kuin vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruudesta kaikille suomalaisille. Toivotaan, että upeat saavutukset niin kisa-areenalla kuin sen ulkopuolella heijastuisivat yleisemminkin jokaisen lahtelaisten asenteisiin ja itsetuntoon.

Ilkka Isosaari

Kansainvälinen Naistenpäivä on jälleen ollut ja mennyt. Edelleen naisten palkkaeuro ja tietysti myös työeläke on noin 20 centiä pienempi verrattuna miesten yhteen euroon. Edelleen keskustellaan turuilla ja toreilla naisten johtajuudesta työelämässä ja kotiäitien arvostuksesta digiloikka-aikakaudella.

Tasa-arvon tavoittelusta naisten elämässä suhteessa miehiseen maailmaan lienee saanut pohjaidean näytelmäkirjailija Paula Salminen. Hänen käsikirjoittamansa näytelmä Alfanaaras sai Lahden kaupunginteatterissa ensi-iltansa muutama viikko sitten Hanna Rautiaisen ohjaamana. Tekstin dramaturgi on Pipsa Lonka. Tammikuussa kaupunginteatteri ilahdutti vuoden alussa teatterin ystäviä toisella kotimaisella, musiikkinäytelmällä Harmony Sisters, katkelmia kotkalaisen Valtosen sisarkolmikon elämästä ja laulujaurasta.

Alfanaaras on verrokkisana Alfaurokselle, joka on laumansa johtaja niin kauan kun nuorempi lauman jäsenistä johtajan syrjäyttää. Eero-näyttämön Nainen, Anna Pitkämäki, oli roolissa vertautunut tämän päivän nuoreen perheenäitiin. Tämä ristipainii työelämäkutsun, kodin ja tehonaisen painevaatimusten keskellä. Painetta tulee omasta persoonallisesta vaateesta selvitä kaikesta pedantisti, ympäristön epäilystä huolimatta. Pitää selviytyä niin työssä kuin vaimona ja monen lapsen äitinä. Pitkämäki on lähes koko ajan näyttämöllä ja työ pysyy hajoamatta, vaikka vaarana on ylinäytteleminen. Välillä hän on lähes epätoivoinen perheenäiti ja johtaja työelämässä.

Isäkin, pukumies, Jari-Pekka Rautiainen, saa osansa perhevapaan koti-isänä, joka turhautuu leikkipuistossa naisten ja lasten keskellä. Varsinaiseksi härdelliseksi kuvataan perheen aamukaaosta, kun molemmat vanhemmat lähtevät työhönsä. Isä siinä yrittää ohjelmoida vaimoa ja itseään puhelinmuistiolla. Rautiaisen rakentama rooli jää perheenisänä vähän vaisuksi, mutta hyvänä lapsistaan huolehtivana miehenä. Työtä ehkä hajotti monessa roolissa esiintyminen. Yleisö nauroi välillä vedet silmissä perheen aamuisia päiväkotiin lähtöhässäkkää, näyttämöllä tapahtuva oli monella katsojalle tuttua omasta elämästä.

Myös Paavo Kääriäinen, Teemu Palosaari, Mirja Räty ja Kirsti Wallasvaara olivat monena näyttämöllä. Saara Hyvärinen Jakkupukurouvana ja Haastattelija vei kolmessa muodossaan näytelmää eteenpäin. Lavastaja Annukka Pykäläisen komea Norsun pää näyttämön yllä ja Wallasvaaran tarunomainen hahmo kuvasi kaiketi matriarkkaalista heimojohtajuutta. Osa Afrikkaan siirtyvästä kirjailijan ajatusmaailmasta ei esityksessä avautunut minulle, mutta viisaat ihmiset ovat sanoneet, että hyvästä taide-elämyksestä pitää jäädä joku asia katsojaa ja kuulijaa askarruttamaan!

Valosuunnittelija Harri Peltonen, äänisuunnittelija Tatu Virtamo, projisoinneista vastaava Antti Rautava työryhmineen olivat tehneet puhenäytelmästä elävän. Tarinan kerrontaan elävöittivät taustalle projisoidut nykyisten ja edesmenneiden päättäjien kuvat sekä Norsu-naisen sadunomainen hahmon valaistus.

Marja-Liisa Niuranen

Olen kuullut monen ihmisen vähättelevän omaa uskoaan. ”Ei me mitään uskovaisia olla, ihan tavallisia vaan…kovin pientä on tämä meikäläisen usko…”. Vaatimattomuus on joissain tilanteessa oikein hyvä ominaisuus, mutta ei aina. On tärkeä muistaa, ettei usko merkitse vain ihmetekojen tapahtumista tai suuria eleitä. Se on pienen ihmisen luottamusta suureen Jumalaan. Se on elämänsä jättämistä Jumalan haltuun.

Uskoaan vähättelevältä ihmiseltä tekee mieli kysyä, rukoiletko sinä joskus. Silloin avautuu uusi näkökulma uskomiseen. Käykin ilmi, että tuo ”ei-mikään-kunnon-uskova” rukoilee, huokailee hiljaa ylöspäin, huutaa hädässä Jeesusta apuun, muistaa vanhat, lapsena opitut rukoukset ja käyttää niitä. No, rukoushan juuri on osoitus uskosta. Emme huuda tyhjyyteen, vaan uskomme, että joku kuulee rukouksemme. Osoitamme rukouksellamme, että tarvitsemme apua ylhäältä.

Paastonajan toisen sunnuntain evankeliumissa sairaan pojan isä tulee Jeesuksen luo (Mark. 9:17-29). Hän pyytää: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit.” Isän usko ei ole vankkumaton, hän on epätoivoinen pojan pahan sairauden edessä eikä jaksa uskoa, että poika voisi parantua. Mutta hänellä ei ole mitään muutakaan avun mahdollisuutta. Jeesuksen mukaan kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. Silloin isä huutaa rehellisesti: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Isän on pakko myöntää kaiken näkevälle Jeesukselle, että hän epäilee, mutta päällimmäisenä on kuitenkin halu uskoa Jeesukseen. Tämän vilpittömän rukouksen Jeesus kuulee. Hän parantaa pojan.

Jumalan tuntee kaiken. Hän tietää suuren tai pienen uskomme ja myös epäuskomme. Hän kuulee jokaisen rukouksemme ja vastaa niihin ajallaan ja tavallaan. Taivaallinen Isä odottaa, että me lapset haluaisimme puhua hänelle usein, että meillä olisi Isälle asiaa. Rukoile siis rohkeasti. Pyydä apua, huokaile elämän keskellä Jumalan puoleen. Rukouksessa uskokin vahvistuu.

Riitta Särkiö

Mikä on urheilun merkitys Suomelle ja suomalaisille? Iivo Niskasen maailmanmestaruus näytti sen puolen, mikä meiltä välillä tuntuu unohtuvan tai se on meille muuten vaikeaa. Onnistumisen ilon. Tunteet olivat pinnassa, vaikka Lahden torilla keskiviikkoiltana satoi märkää ja kovaa. Seisoin torilla 7-vuotias tytär hartioilla. Iivoa huudettiin eri muodoissa ihanaksi, parhaaksi ja mahtavaksi. Lasten vilpitön ilo tarttui meihin hitaampiinkin hämäläisiin. Ehkä lasten viesti meille aikuisille oli myös se, että pitää osata iloita arjen pienistäkin onnistumisista ja positiivisista asioista.

Torstaina aamupäivällä kävimme samaa asiaa läpi virallisemmassa muodossa valtion liikuntaneuvoston kokouksessa. Mikä on urheilun yhteiskunnallinen merkitys? Onko urheiluun investoimisesta hyötyä? Valtion kokonaisrahoitus urheiluun ja liikuntaan on opetus – ja kulttuuriministeriön alalla noin 150 miljoonaa euroa. Tähän kuuluu mukaan myös liikuntapaikkojen rakentamiseen annettava tuki. Minusta meidän on vihdoin aika erottaa huippu-urheilu ja liikunta toisistaan. Nyt ne menevät sopivasti sekaisin myös rahoituksessa. Siksi tuloksia ja vaikuttavuutta esimerkiksi sairauksien ehkäisemiseen tai lasten liikunnan hyödyistä on vaikea mitata. Rahaa on valtiolta annettu lisää kouluille liikunnan lisäämiseen. Myös Lahti on hakenut uutta rahaa ja hyvä niin.

Miten sitten ne MM-kisojen hyödyt suhteessa panostuksiin? Lahdessa selvitetään nyt konkreettisesti MM-kisojen hyötyjä eri näkökulmasta Lahden alueelle ja sen taloudelle. On tärkeää, että saamme faktoja tulevaisuuteen päätöksenteon tueksi.

Valinnanvapaus toteutuu huhtikuussa

Eduskunnassa viikon teema on kansalaisten valinnanvapaus SOTE – uudistuksessa. Kokoomus sai SOTE – uudistuksessa valinnanvapauden, joka käytännössä tarkoittaa julkisesti tuottettujen palveluiden siirtämistä yksityisille. Keskusta taas maakuntamallin. Lahdessa yksityinen sektori tuottaa jo nyt 70 prosenttia perusterveydenhuollon palveluista, julkinen vastaavasti 30 prosenttia. Jos valinnanvapauslainsäädäntö toteutuisi nykymuodossaan, julkisen sektorin osuus ei tulisi kasvamaan. Se johtuu siitä, että julkinen sektori ei ole hallituksen asettamassa aikataulussa valmis tuottamaan palveluita yhtiömuodossa ja sitä kautta kilpailemaan yksityisen kanssa. Tai mistä Lahteen saataisiin noin 30 uutta lääkäriä julkiseen terveyskeskukseen, kun samaan aikaan yksityinen rekrytoi kovaa vauhtia osaajia itselleen lisää?

Erikoissairaanhoitoa odottaa samaan aikaan pilkkominen ja pirstoutuminen. Julkiselle jää kyllä päivystykselliset toiminnot, kuten meillä Akuutti 24 – toiminta ja ensihoito. Yksityinen ei niitä halua, koska niistä ei voi tehdä rahaa. Ei-päivystykselliset toiminnot halutaan tuottaa yksityisellä sektorilla. Yksityiset sairaalat tulevat jo nyt kovaa vauhtia kohti Päijät-Hämettä. Miten käy Päijät-Hämeen keskussairaalan työpaikkojen? Kolminumeroinen luku työpaikkoja voi siirtyä pääkaupunkiseudulle ja pahimmillaan PHKS on jatkossa HUS:n satelliitti maakunnassa. Siksi SOTE-palveluiden järjestämisellä ja tuottamisella on väliä.

Kunnallisvaalit järjestetään huhtikuussa. Vaikka kyseessä ovat paikalliset vaalit, ratkaistaan samalla Suomen suunta. Suomi äänestää samalla pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen politiikasta. Sipilän hallituksen toimenpiteet ja lainsäädäntöhankkeet ovat muuttamassa pysyvästi Suomen suuntaa ja tapaa toimia. Nyt ihmisillä on valinnanvapaus valita, mihin suuntaan esimerkisi sosiaali – terveyspalveluita halutaan vielä. Halutaanko valita Sipilän Suomi, jossa yksityiset ja kansainvälisesesti omistetut terveysjätit tulevat tuottamaan suuren osan suomalaisista terveyspalveluista? Halutaanko jatkaa markkinaehtoisen Suomen rakentamista, jossa julkisen sektorin palvelutuontanto ajetaan astettain yksityisille?

Säästöjä SOTE-uudistus ei ole nykyisellä uudistusmallilla tuomassa, koska kysessä on julkisesti rahoitettujen palveluiden tarjonnan laajentamisesta yksityiselle sektorille. Se on päinvastoin arvioitu tuovan noin yhden miljardin euron lisäkulut. Suomalaisten nykyisin itse maksamien viiden miljoonan lääkärikäynnin ja kolmen miljoonan hammaslääkärikäynnin arvo on laboratorio – ja röntgenpalveluineen yli miljardi euroa.

Päijät-Hämeessä vuodeosastojen lakkauttaminen tuo haasteita, kun akuutti hoito keskittyy. Arviointikeskusten rooli on edelleen kehityksen alla. Samaan aikaan hyvin toiminut Akkuna lopetettiin Päijät-Hämeen Keskussairalasta. Miten tasapaino löytyy, kun akuuttia hoitoa tarvitsevia on paljon ja kotihoidosta on leikattu liikaa? Lahdessa vajaus on ainakin 30 kotihoitajaa ja Oivan alueella vähintään 20. Rahassa tämä 50 kotihoitajaa tarkoittaa 2,5 miljoonaa euroa.

Huhtikuussa lahtelaisilla on vapaus valita millä linjalla halutaan mennä seuraavat neljä vuotta.

Ville Skinnari

Nyt elämme maailmassa, jossa tekninen kehitys on johtanut siihen, että robotit korvaavat jo ihmisen erittäin monissa työtehtävissä. Erityisesti tämä näkyy autoteollisuuden automaatiolinjoilla ja tarkkuutta vaativissa kirurgisissa operaatioissa, mutta nyt siirrytään jo opetukseen. Jo nyt on tarjolla paljon opetusta netin kautta, etenkin toisella kotimaisella nimittäin englanniksi. Nyt opetuspalvelut netissä toimivat vielä siten, että tehtävissä hyödynnetään tietokoneen ominaisuuksia, mutta henkilökohtaista ohjausta varten linjan toisessa päässä on neuvonantajana ihminen.

Lähitulevaisuudessa ei ole enää näin, vaan toisessa päässä lapsillemme antaa neuvoja kehittynyt tekoäly, joka voi tehostaa oppimista ennennäkemättömästi. Tämä johtuu siitä, että tekoälyn avulla omaksutaan asiat nopeammin, koska robotilla on aikaa oppia ja keskittyä oppilaan henkilökohtaisiin vahvuuksiin enemmän. Opettajia ei kokonaan voitaisi ehkä korvata, mutta esimerkiksi matematiikassa kamppailevat lapset hyötyisivät roboteista, samoin on asia luonnontieteissä. Futuristinen robottihaaveilu ei ole enää pelkää tieteisfantasiaa, sillä digitalisaatio etenee nopeammin kuin vielä kymmenen vuotta sitten uskoimme ja 100 vuoden kuluttua tekoäly voi alkaa kapinoida ihmisen kanssa
päätösten teon mielekkyydestä.

EU:n parlamenttikin on herännyt tästä asiasta ja hyväsyi 6.2 päätöslauselman, jossa vaadittiin EU:n laajuisia robotiikkaa koskevia sääntöjä. Näitä on jo laatinut amerikkalainen tieteiskirjailija Isack Asimov. Tärkein on syytä vielä kerrata. Robotti ei koskaan voi toimia ihmistä vastaan. Meidän ”Meppimme” miettivät pää kuumana, voitaisiinko roboteille luoda erityinen oikeudellinen asema, joka auttaisi määrittelemään, kuka on silloin vastuussa, jos robotti aiheuttaa vahinkoa. Hanke ei missään mielessä ole tyhmä, sillä tekoälyn kehitys on pakosti otettava huomioon ennen muuta robottien mahdollisista negatiivisista vaikutuksista muuttuvissa työmarkkinoissa. Parasta olisi jo nyt avoin keskustelu aiheesta, ennen kuin olemme taas myöhässä.

Erityisen mielenkiintoinen yhtiö on Google, jossa on meneillään Deepmind-projekti, jossa tekoäly kykenee jo oppimaan. Teknologiayhtiö IBM:n kehittämä Watson- tekoäly on tarkoitus ottaa käyttöön BMW:n uudessa urheiluautossa. Verkkokauppa Amazon puolestaan suunnittelee saavansa tulevaisuudessa käyttöönsä tehokkaat jakelurobotit. Tekoälyn parissa raadetaan kaikissa johtavissa ylipistoissa ja tutkimuslaitoksissa ympäri maailmaa täydellä höyryllä. Emmekä me suomalaiset kulje ihan viimeisinä näissä hankkeissa. Vaarassa jäädä työttömiksi ja robottien jalkoihin ovat ainakin seuraavat: puhelinmyyjät,kirjanpitäjät, automaatiotyöläiset, tuomarit, ravintolakokit. Vähiten tarvitsee pelätä sosiaalityöntekijöiden ja mielenterveystyössä työskentelijöiden. Opettajan ammattikin on auringonlaskun ala.
O tempora o mores eli Voi aikoja, voi tapoja!

Juhani Melanen

Suomi on maailman ainoa maa, jossa kateus voittaa kiiman. En tiedä, kenen kynästä tämä viisaus on alunperin lähtöisin, mutta ainakin legendaarinen urheiluselostaja, Anssi Kukkonen on viljellyt sitä tiuhaan. Me olemme myös niin kateellisia naapurille, että olemme valmiit maksamaan viisikymppiä, jos kaveri menettää satasen. Tämä totuus taas lienee kirjailija Jari Tervon käsialaa.

Ottaen huomioon, miten tarkkaan kerrostalojen ja omakotirakennusten kyylät tarkkailevat lähiympäristöään ja viihdelehdistön paparazzit julkisuuden henkilöitä, ihmiset paljastelevat sosiaalisessa mediassa yllättävän paljon yksityselämästään. Monet julkkiksetkin avautuvat somessa aktiivisesti. Osa heistä, kuten Tuomas Enbuske ja Mikael Jungner tekevät sen tietoisesti, haastavat nettikavereitaan harmittoman keskustelun sijaan väittelyyn ja tuntuvat jopa suorastaan kerjäävän turpiinsa. Osalla tekstit menevät välillä liiankin korkealentoisiksi, kuten aikanaan urheiluselostaja Tapio Suomisella stand up -koomikon urasta haaveillessaan ja osa reagoi vahvasti negatiivisen palautteeseen, kuten viimeksi toimittaja Maria Veitola Anu Saagimin lausuntoihin ja Tanssi tähtien kanssa -kisassa yhä jatkava Hanna Sumari ilkeämielisiin katsojakommentteihin.

Tässä ei ole loppujen lopuksi mitään ihmeellistä. Julkisuuden henkilöt ovat pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä kuin tavalliset kadun tallaajat. Heilläkin on tunteet ja tarve puolustautua, jos heitä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Ja totta kai heillä on myös oikeus siihen.

Kateellisuuden vastapainoksi suomalaisilla on kuitenkin yksi perushyve: halu puolustaa heikompia. Ennemmin tai myöhemmin sympatia kääntyy julkisen ryöpytyksen kohteeksi joutuneen puolelle. Kun Veitola ja Sumari saivat kuulla kritiikkiä ulkonäöstään, vastareaktio tuli varsin pian, sillä molemmat ovat paitsi älykkäitä ja sanavalmiita, myös erittäin kauniita naisia. Sumari kuittasi moitteet käsivarsien ojentajalihasten tiukuudesta näyttämällä ”allit” lähikuvassa, ja arvostelijoiden suut oli tukittu.

Veitolan tapaus lähenteli räikeydessään jo kunnianloukkausta. Viron kauneuden ylipapittareksi itsensä nostanut Anu Saagim oli haukkunut Veitolaa rumaksi Yleisradion suorassa Perjantai-lähetyksessä. Studioyleisö oli reagoinut heittoon nauramalla ja taputtamalla. Ohjelman nuorempaa tekijäkaartia onkin syytä muistuttaa, mitä julkisessa sanassa saa ja kannattaa sanoa, sillä jos kutsu käy käräjille, vastuuseen joutuvat loukkaavan lausuman esittäjän lisäksi sen sallineet toimittajat.

Ilman juridista uhkaakin, ihmisen ulkonäön arvostelu tai hänen nimensä pilkkaaminen ovat asioita, joihin kenenkään toimittajan tai julkisuudessa esiintyvän ei pitäisi sortua. Silloin on eksytty pahemman kerran hyvän maun rajan tuolle puolen ja asetettu oma uskottavuus lopullisesti vaakalaudalle. Useimmille meistä tämän on itsestään selvää ja hyvän kotikasvatuksen tulos, mutta näköjään Saagimin kaltaisia vyön alle lyöjiä löytyy yhä. Vaikka Anu on toiminut peräti päätoimittajana, hänen otteensa journalistina eivät yllä ammattikunnan vaatimusten tasolle. Ne muistuttavat pikemminkin aikuismaailmaan tuotua koulukiusaamista.

Ilkka Isosaari