Tällä viikolla on vietetty perinteisesti sokeain viikkoa. Sokean käyttämä valkoinen keppi on tullut tutuksi ainakin liipolalaisille, sillä nuorena sokeutunut Mauno Sulisalo on tuttu näky etelälahtelaisessa kaupunkikuvassa. Sulisalo on asunut Liipolassa jo 40 vuoden ajan.
– Täällä Liipolassa ihmiset tuntevat minut hyvin. He ovat mukavia, sanoo Mauno Sulisalo, joka kertoi saavansa hyvää palvelua etenkin ostoskeskuksessa sijaitsevassa Salessa, jossa hän vakituisesti asioi.
– Myyjät ovat olleet avuliaita aina.
Sulisalon sokeutuminen alkoi jo nuorena. Näkökyvyn heikkeneminen havaittiin nopeasti.
– 9-vuotiaana vuonna 1943 elimme sota-aikaa, mutta minä en nähnyt taivaalla lentäviä koneita, vaikka kolme veljeäni ne näkivätkin. Seuraavana vuonna en nähnyt järven toisella puolella olevaa metsää, vaan näytti siltä kuin edessä olisi aina ollut sumua, hän kertoi.
Posiolta kotoisin oleva Mauno Sulisalo oli jo nuoruudessaan innokas urheilija ja puuhastelija. 1960-luvulla hän sokeutui kokonaan, mutta nuoruudessa hankitut urheilu- ja puuveistosharrastukset ovat pitäneet mielen korkealla.
Hän esittelee mielellään koivusta tekemiään esineitä. Koivusta ovat syntyneet esimerkiksi leipälapio, kaulin sekä lusikat.
– Ja pitäähän Lapin pojalla myös kuksa olla, hän sanoi kiirehtien hakemaan sen keittöstä näytille.
Hän kertoi veistelleensä nuorena puusta kaikenlaista kuten jousipyssyjä, poroja ja lintuja. Viimeisin ja erikoisin puuesine on miehen kehittämä tarjoiluteline, jonka etupuolella on kolme tasoa. Ylimmälle tasolle voi panna pullot, keskimmäiselle ruoat ja alimmaiselle ruokailuvälineet.
– Remmien avulla tässä on helppo viedä tavarat mökillä rannalle.
Mökkiä Mauno Sulisalolla ei tosin vielä ole, mutta Posiosta on ostettu ja maksettu tontti mökkiä varten. Sulisalon on tarkoitus aloittaa kesämökin rakentaminen ensi keväänä, jolloin hän saa avukseen kahden tyttärensä miehet.
– Vävypojat ovat luvanneet auttaa.
Nuorena poikana hän harrasti erilaisia urheilulajeja, joista mieluisin oli hiihto. Hän harrasti myös juoksua sekä vauhdittomia korkeus- ja pituushyppyjä. Hiihtämistä hän harrastaa edelleenkin.
– Lumettomana aikana kohennan kuntoani sauvakävelyn avulla. Tästä asuntoni läheltä löytyy hyviä kävelyteitä. Käyn myös Liipolan koulun pihassa juoksemassa. Sitä varten pitää virittää naru, josta on juoksemisessa apua.
Talvella hiihtämisessä hän tarvitsee opasta, sillä radoilla kurvit saattavat olla yllättävän jyrkkiä. Tällöin on otettava oppaan sauvasta kiinni. Sulisalo kuuntelee mielellään hiihtoselostuksia.
– Ennen oli mukava kuunnella Pekka Tiilikaisen selostuksia. Hän pystyi pitämään kuuntelijan jatkuvasti ajan tasalla, kun nykyisin samaan tehtävään tarvitaan vähintään kolme selostajaa.
Aikaisemmin hän kuunteli hiihtolähetyksiä myös televisiosta, mutta se aika on mennyttä.
– Televisiossa selostaja sanoo, että tulokset näette kuvaruudulta. En minä mitään näe, kun olen sokea. Tiilikainen ehti aina selostuksissaan lukea myös tulokset.
Kotitöitä hän on tehnyt aktiivisesti 22 vuoden ajan jäätyään leskeksi. Mieheltä onnistuu kaikki. Vierasta eivät ole WC-pöntön tai lavuaarien puhdistaminen. Myös imurointi onnistuu.
– Eihän siinä tarvitse muuta kuin kontata imurin perässä!
Mauno Sulisalon mielen pitää virkeänä terveellinen elämäntapa joksi hän laskee hössöttämisen. Miestä tuntuu olevan vaikea saada pysymään paikallaan. Kaupungilla hän käy hoitamassa asioitaan keskimäärin kolme kertaa viikossa. Matka taittuu taksilla tai linja-autolla.
– Liipolasta on helppo matkustaa linja-autolla torille, koska kaikki autot ajavat sinne. Takaisin tuleminenkaan ei tuota vaikeuksia, sillä Alatorin pysäkiltä löytyy aina joku opas.
– Minulle ei ole sattunut kummallisuuksia näillä reissuillani kuin yhden kerran. Silloin eräs mies tuli juttelemaan kertoen seuranneensa touhujani jo siihen aikaan, kun asuin Aleksanterinkadun varrella. Hän kertoi asuneensa viereissä talossa ja olevansa Demarin toimittaja.
Hän lupasi tehdä minusta jutun ja tuli aikanaan käymään kotonani. Lähdettyään hän palasi hetken kuluttua takaisin sanoen koiran painaneen auton oven lukkoon. Näin hän ei päässyt autoonsa ja lainasi minulta 20 euroa. Rahan hän kertoi käyttävänsä taksimatkaan hakeakseen vara-avaimet vaimonsa työpaikalta Renkomäestä. Sen jälkeen miehestä ei ole kuulunut mitään.
Tiputtaisi rahan kirjekuoressa postilaatikosta pikkujouluterveisten myötä. Aikaahan ei ole kulunut vielä kuin kaksi vuotta.
Mauno Sulisalolla on antaa hyvä elämänohje näkönsä menettäneille. Sama ohje sopii varmasti myös näkeville.
– Laiskuus on sopiva alibi sokealle. Minä en ole laiska, jyrähtää vireä Mauno Sulisalo.
Harri Hulkko