Lahtelainen varatuomari Tuija Saloranta on Liike Nyt -puolueen ehdokkaana huhtikuun eduskuntavaaleissa. Hän tavoittelee ensimmäistä kertaa kansanedustajan tehtävää.
1. Millainen on suomalaisen yhteiskunnan tilanne tällä hetkellä?
– Päätöksenteko on ideologista. Tosiasiat, kattavat tutkimustulokset ja kokonaisvaltaiset syy-seuraussuhteet ovat usein saaneet toissijaisen aseman yhteiskunnallisessa ja poliittisessa päätöksenteossa, ja tällöin ratkaisujen pohjaksi on nostettu jokin tietty aatemaailma tai -järjestelmä. Aatteellinen näkökulma todellisuuteen heijastuu tavoitteissa ja pyrkimyksissä, ja suomalaisten hyvinvointi ei ole ollut määräävä tekijä. Edellä mainittu näkyy nyt yhteiskunnassa laaja-alaisena pahoinvointina yksilötasolla ja huolestuttavana sekä välinpitämättömänä velkaantumisena valtion tasolla.
2. Mitä uudistuksia Suomessa tulisi tehdä jo lähitulevaisuudessa?
– Työoikeus- ja sosiaaliturvalainsäädännön uudistus siten, että työnteko kannattaa aina. Asumistuen edellytykset on uudelleenmuotoiltava. Suomen yrityksissä työskentelee 1,4 miljoonaa henkilöä. Yritysten pakollista, byrokratisoivaa lainsäädäntöä on karsittava ja työmarkkinoiden joustavuutta on lisättävä. Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun ja talous nousuun. Tuloksena ovat tällöin myös paremmat peruspalvelut.
3. Millä tavalla saisimme lasten ja nuorten oppimistulokset takaisin kansainvälisten tilastojen kärkipäähän?
– Suomen Luokanopettajat tiivistävät eduskuntavaalitavoitteensa seuraavasti. Kouluissa ulee olla aikaa kohtaamiselle, tilaa oppimiselle sekä opettajista on huolehdittava. Opettajat tekevät arvokasta työtä lastemme ja maamme tulevaisuuden eteen. Uskon ja luotan heidän listaamiinsa tavoitteisiin. He ovat ammattilaisia edellä mainituissa asioissa.
4. Perustele näkemyksesi Natosta?
– On tärkeää, että Suomi tulee liittymään Natoon. Venäjä pyrkii hallitsemaan kansalaistensa mieliä propagandalla, militarisoimaan yhteiskuntaa sekä lietsomaan nationalismia. Valtio pyrkii kiinnittymään äärikonservatiiviseen arvomaailmaan. Meillä on tällaisen valtion kanssa pitkä raja, joka on riski Suomen suvereniteetille.
5. Miten kehittäisit vanhuspalveluja?
– Meillä on hoitajapula. Meidän tulee saada alalle tekijöitä, joka onnistuu vain arvostusta ja palkkaa nostamalla sekä työnjohtoa kehittämällä. Ennaltaehkäisy ja yhteisöllisyys ovat kaksi priorisoitavaa kehystä, joita meidän on vietävä käytännön tasolla eteenpäin, jotta ikääntyvä väestömme saa elää terveellisemmän ja merkityksellisemmän vanhuuden. Tähän liittyy myös jo eläkkeelle siirtyneiden, mutta edelleen työntekoa jatkavien, ansiotuloverotuksen huomattava keventäminen ja kehittäminen.
6. Onnistuiko sote-uudistus sinun mielestäsi ?
– Ei. Sote-uudistuksen kansallisen, alueellisen ja rakenteellisen uudistuksen hintalapuksi on arvioitu tämän hallituksen aikana noin 650 miljoonaa euroa. Lisäksi sote-uudistuksen hankkeisiin valtio on myöntänyt noin 500 miljoonaa euroa. Kuntien osalta summa ei ole tiedossa. Soteuudistus esiteltiin aikoinaan järjestelmänä, joka säästää rahaa. Tosiasiassa näyttää siltä, että sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvia kustannuksia ei kyetä hillitsemään. Myös hallinto ja byrokratia ovat kasvaneet ja tämän lisäksi pakolliset ICT-muutokset vievät runsaasti varoja.
7. Kuinka talous saadaan kasvu-uralle Suomessa?
– Talouden kasvu riippuu tuottavuudesta. Suomeen on luotava ympäristö, jossa innovatiivisuutta elvytetään, investointeja mahdollistetaan ja osaajapulaa helpotetaan koulutuksen lisäämisen ja verotuksen keventämisen keinoin. Vienti on saatava nousuun. Lisäksi viittaan vastaukseeni kysymyksessä numero kaksi.
8. Kerro, millaisia uudistuksia rata- ja tieverkostoon tulisi tehdä Suomessa?
– Olemassa olevaa rata- ja tieverkostoa tulee kehittää koko Suomen alueella tasapainoisesti ja kattavasti. Tieverkostomme on oltava kunnossa huolimatta haastavista sääolosuhteistamme, jotta koko Suomi pysyy asuttuna koulutus- ja terveydenhuolto- sekä muina palveluineen.
9. Kerro kaksi tärkeintä asiaa, joiden eteen tekisit paljon työtä kansanedustajana?
– Vahvuuteni ovat kokonaisuuksien ja niihin liittyvien syy-seuraus suhteiden hallinta, hahmottaminen ja ymmärtäminen. Lakimiehenä ymmärrän oikeusjärjestelmän normijärjestelmänä ja sen, kuinka asiat ovat sidoksissa toisiinsa. Näillä vahvuuksillani edistäisin ensinnäkin työ-, yritys- ja sosiaalilainsäädännön uudistamista työnteon kannattavuuden parantamiseksi ja yritysten, erityisesti pienyrittäjien toiminnan turvaamiseksi. Toinen erittäin tärkeä kokonaisuus on ihmisten hyvinvoinnin parantaminen ja tämä tulee toteuttaa panostamalla ennaltaehkäisevään toimintaan kaikilla sektoreilla. Syyt pahoinvointiin on selvitettävä.
Petri Görman