Sirkka Polkunen, Siiri Rantanen ja Lydia Wideman talviolympialaisissa 1952.
Parhaiten muistan Holmenkollenin eli Norjan talviolympialaiset vuodelta 1952, kun istuimme isän kanssa hiljaa radion ääressä, kuunnellen selostusta naisten viesti- ja kymmenen kilometrin hiihdosta. Silloin olivat naiset ensimmäisen kerran mukana. Historiatietojen valossa norjalaiset olivat vastustaneet naisjoukkueiden mukaan tuloa talviolympialajeihin. Suomessa naiset olivat hyväksytty ainakin paikallisiin mittelöihin jo 1911.
Tamperelaisen lapsukaisen muistiin jäivät silloisen kotikaupungin hiihtäjänimet Lyydia ja Tyyne Wideman sekä myöhemmän kotikaupunkini Lahden hiihtäjälegenda Siiri Rantanen. Hän täytti 96 vuotta 14.12.2020, kun olin lukemassa hänen ja naisten hiihtäjäuraa kuvaavaa teosta Äitee, Siiri Rantasen tarina. Oslon ”Kollenin” olympialaisissa hän voitti ensimmäisen pronssimitalinsa.
Hiihtokisojen kuuntelu radiotoimittaja Pekka Tiilikaisen äänellä, ja television tullessa lähes joka kotiin, toivat ne talvi- ja kesäkisojen urheilijat ja valmentajat seuraajille tutuiksi. Äitee Siiri Rantasen tarina -teoksessa on runsaasti ainakin minulle historian verhojen kätkemiä asioita naishiihtäjien väheksymisestä. Pääongelmana lienee ollut suorapuheisen Siiri Rantasen ja Suomen Hiihtoliiton päävalmentajan Veli Saarisen (1902-1969 ) välillä viimeksi mainitun alentava suhtautuminen naishiihtäjiin. Se tuli esiin useissa haastattelumuistoissa.
Päävalmentaja Saarinen oli ansiokas 1930-luvun hiihdon olympiavoittaja, ensin Saksan maajoukkueen valmentaja ja vuosikymmenien ajan Hiihtoliiton valmentaja ja puheenjohtaja, mutta naisjoukkueisiimme hän ei suuremmin Siiri Rantasen sekä muiden haastateltavien mukaan luonut erityistä ymmärrystä ja positiivisuutta.
Toimittajien Jari Porttilan ja Osmo Kärkkäisen kirjoittamassa Äitee Siiri Rantasen tarina- teoksessa oli runsaasti niin Siiri Rantasen kuin muiden 1960-luvun hiihtäjien mielipiteitä välineiden ja kilpaurheiluun liittyvistä asioista. Kirja on lähes uunituore, tänä syksynä Kustantaja Docendon Oy:n julkaisema, sivuja 214 sekä muistoja herättäviä kuvia. Toimittajat ovat tehneet todella kiitoksen ansaitsevaa työtä haastatellessaan niin kirjan päähenkilöä itseään, kuin myös hänen elossa olevia nuorempia kilpasisariaan. He ovat lukeneet satoja urheiluun liittyviä lehtiartikkeleita ainakin seitsemänkymmenen viime vuoden ajalta.
Kirja kuvaa Siiri Rantasen elämäkerran ohella ennen julkaisematonta tietoa suomalaisen naishiihdon historiasta. Kirjaa lukiessani tuli ajatus, että erityisesti taistelupari Siiri moninkertaisena arvokisojen mitalistina ja Lyydia Wideman-Lehtonen (1920-2019), myöhemmin Hiihtoliiton hallituksen jäsenenä, ja Helsingin seudulle muuttanut kaksoissisar Tyyne Wideman-Elovaara (1920-2014), tekivät jatkuvasti töitä suomalaisten naishiihtäjien tukemiseen. Lahtelaistunut Siiri Rantanen oli saanut omalla neuvottelutaidoillaan alueen suksitehdas Esko Järvinen Oy:n kanssa sovituksi suksilahjoitukset koko joukkueelleen vuosien ajaksi. Itse naiset saivat välineensä hankkia 1950-60 luvuilla eikä stipendejä heille lähetelty. Jokainen harjoitteli työnsä ja perheensä ohella ottaen palkatonta vapaata töistään kisamatkojen ajaksi.
Huonekaluverhoilija Siiri Rantanen on maatalon tytär Tohmajärveltä. Hän oli tehnyt pienestä pitäen maataloustöitä, samoin kuin useat hänen joukkueittensa naiset. Hän sai kuusivuotiaana Anna-äidin veljen koivuhaloista veistämät sukset mäystinsiteineen. Isä Juho Lintulan kanssa Siiri oli hakenut metsästä sopivat koivuhalot suksia varten, ja viikon kuluttua uusilla, ensimmäisillä suksillaan hiihtäen, sopivat näreet sauvoiksi. Voi sitä iloa ja vauhdin hurmaa kotimäessä. Siitä alkoivat tulevan hiihtäjän moninaiset kilpailujen vuosikymmenet.
Aviopuoliso, seppä Arvo Kalervo (Kalle) Rantanen suhtautui hyvin myötämielisesti morsiamen ja tulevan puolison todelliseen kilpailuviettiin. Perheellinen hiihtäjä ja kesäinen moniottelija saattoi 1946 solmitun avioliiton ja poikien Martin ja kuopuksen Aarren syntymän jälkeen Lahdessa, lähteä kilpailemaan aina kovempiin koitoksiin. Tänne he olivat muuttaneet Liperistä. Siiri teki verhoilijan ja Kalle oman alansa töitä, ja kilpailumatkoilla niin kotimaassa kuin ulkomailla pojista puoliso piti hyvää huolta.
Sivusta hiihtoa seuranneet harrastajat saattavat tajuta ehkä vasta Siiri Rantasen elämäkerran luettuaan, miten nöyryyttävä oli kolminkertaiselle MM-kisojen ja olympiamitalistille uran ”kiitokset” , Suomen Hiihtoliiton ja Lahden Hiihtoseuran päälliköiden rangaistus, kun moninkertainen hiihdon mestari erotettiin omasta seurasta. Viimeiset kilpailunsa Siiri kilpaili keski-iän kynnyksellä kotimaan kisoissa Pertunmaan Ponnistuksen edustajana. Suurta meteliä pitämättä hän on valmentanut mestareita kuten Marjatta Kajosmaata löytämään omat voimavaransa kovissa mittelöissä. Lahden Pikku-Vesijärven kävelyteillä vastaantuleva vaatimattoman oloinen hiihdon mestari on neuvonut lahtelaista nuoriso hiihtämisen taidoissa Salpauselän hyppyrimäkien läheisyydessä. Hiihtäjänuoret ovat saattaneet kuulla vasta kotiväeltä, kuka olikaan heidän neuvojansa!
Marja-Liisa Niuranen