Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna

– Kirkkovuosi käynnistyi kolme viikkoa sitten ja jouluteemalla edetään Launeen seurakunnassa aina loppiaiseen asti, kirkkoherra Heikki Pelkonen toteaa.


– Joulu on meille kristityille kirkkovuoden tärkein juhla pääsiäisen ohella. Se kerää ihmisiä kuuntelemaan joulun sanomaa kirkkoihin. Myös yhteislaulutilaisuudet ennen joulua ovat suosittuja ohjelmanumeroita, Launeen seurakunnan kirkkoherra Heikki Pelkonen kertoo.

Enkelten viesti rauhasta ja rauhan ruhtinaasta meidän levottomaan aikaamme puhuttelee kirkkoherran mielestä myös tämän ajan ihmisiä erittäin hyvin.
– Ukrainassa on sota ja Lähi-idässä on useita kriisipesäkkeitä. Kaipuu rauhaan ja rakkauteen on läsnä ihmisissä. Tämä asia halutaan kokea myös kirkon joulutilaisuuksissa.

Yhteenkuuluvuus ja Jumalan rakkaus on asioita, joita ihmiset hakevat hengellisestä yhteisöstään varsinkin jouluna.
– Meillä on työt jaettu kaikkien kesken vuoden tärkeimmän kirkkopyhän aikana. Itse haluan olla seurakuntalaisten keskellä varsinkin jouluna. Joulutunnelma kirkossa on se asia, joka puhuttelee yhä edelleen minua.

Yhteislaulutilaisuudet ja joulukonsertit kirkoissa ovat olleet edelleen suosittuja.
– Ihmiset osallistuvat tapahtumiin aktiivisesti, koska näiden tilaisuuksien kautta haetaan omaan mieleen joulutunnelmaa ja rauhaa.

Launeen seurakunnan Kauneimmat joululaulu -tilaisuudet päättyvät kahteen yhteiskonserttiin sunnuntai-iltana.
– Olemme olleet mukana myös Lahden joulukylässä jakamassa glögiä ihmisille seurakuntayhtymän kojulla. Sen lisäksi launeelaiset ovat esiintyneet siellä tiernapoikina ja järjestäneet jouluvaelluksen. Papit ovat järjestäneet myös jouluhartauksia useissa eri palvelutaloissa.

Valon ja pimeän vuoropuhelu puhuttelee

Launeen seurakunnan jouluohjelma koostu erilaisista hartauksista ja jumalanpalveluksista.
– Tarjoamme seurakuntalaisille koko joulunpyhien ajan ohjelmaa Launeen seurakunnassa. Jouluyön messu on aattoiltana klo 23. Sen lisäksi järjestämme jouluaamun jumalanpalveluksen, perhemessun ja vesperin. Olemme huomioineet seurakuntalaisten toiveet, kun mietimme jouluajan ohjelmakokonaisuutta.

Kirkkoherran mukaan jouluyön messussa on aivan erityinen tunnelma.
– Messussa korostuu valon ja pimeän vuoropuhelu upealla tavalla. Launeella on ollut traditio, että jouluevankeliumin lukemisen yhteydessä vahtimestari tuo seimiasetelmaan pienen Jeesus-lapsen.

Joululaulut ja valaistu kirkko aidoilla kynttilöillä luovat hienon tunnelma koko kirkkoyhteisöön.
– Jouluyön messun sanoma maailman vapahtajasta ja Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan lämmittää varmasti jokaisen sydäntä.

Kirkkoherra muistuttaa, että useissa joululauluissa puhutaan korkeista hangista ja nietoksista.
– Runsasluminen talvi ja valkea ympäristö kruunaa joulutunnelma myös kirkon ulkopuolella.

Jouluevankeliumin sanoma on tarkoitettu kaikille.
– Sitä kannattaa tulla kuulemaan Launeen kirkkoon jouluna. Jouluna kannattaa pysähtyä hetkeksi ja levätä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
Palveluohjaaja Helmi Keränen: Yhä nuoremmat käyttävät sähkötupakkaa Lahdessa
Toimittaja Maxim Fedorov: Viihteen avulla voi unohtaa sodan kauheudet Ukrainassa
Asukasaktiivi Katriina Pynnönen: Näkkimistön alueella aiotaan kaataa lasten leikkimetsä
ARKISTO