Omalähiön torigallup markkinapäivänä: Mistä lisää elämää Lahen keskustaan?


Lahden kesämarkkinoille oli kerääntynyt taas melkoinen katras ihmisiä ihmettelemään Lahen menoa varsin kauniissa, mutta tuulisessa säässä. Radio Voima oli järjestänyt torille pienoisparlamentin, jossa Matti Eve kyseli valtuutetuilta Marjo Markkaselta ja Francis McCarronilta sekä mediavaikuttaja Vesa Ruotoselta, miten Lahden toria voisi kehittää elävämmäksi ja toimivammaksi eli ”Lahen” olohuoneeksi. Olimme mukana karkeloissa ja jututimme ihmisiä ja kyselimme muutamia kaikkia lahtelaisia kiinnostavia kysymyksiä.

Saimme napattua otantaan muutamia tunnettuja lahtelaisia eli arkkitehti Pokko Lemminkäisen, joka toimi mm. Lahden keskustaisäntänä vuosina 1996–2005, pitkänlinjan yrittäjä Esa Alestalon ja arkkitehti Paavo Bomanin.

Pokko Lemminkäinen
Esa Alestalo


1. Miten ”Lahen” torin saisi elävämmäksi ja toimivammaksi?

Pokko Lemminkäinen:
– Lahden olisi investoitava toriin ja sen tapahtumiin järkevästi. Hyvä esimerkki on Vanha Rauma, joka on osittain katettu ja siellä tapahtuu koko ajan. Järkevää olisi tehdä torista koko vuotinen tapahtumakenttä.
Esa Alestalo:
– Lahen torilla on varmasti nyt käymässä sukupolvenvaihdos. Erikoistavaroiden myyjien on vaikea saada artikkeleita myytyä esim. matonkuteita. Erilaisia musikkitapahtumia olisi melko helppo tuottaa torille, mutta talvi on haastava. Kivijalkaliikeet torin ympärillä ovat vaikeuksissa. Uusia ideoita tarvitaan!
Paavo Boman:
– Torit ovat muuttumassa kauppapaikoista kaupunkilaisten viihteen ja tapahtumien areenaksi.Torilla on aamuisin hyvä torikahvila ja tapaamiskulttuuri. Iltaisin autiota toria voisi elävöittää tapahtumien lisäksi esim. Iltatorin monipuolisella tarjonnalla. Alatorin uudistus on edelleen kesken. Uusi kioski ilmeisesti on tulossa. Hyvillä toreilla on yleensä torin luonteeseen sopiva ”Halli”paviljonki. Laittaisin sellaisen lasisen kappelimaisen ravintolan alatorin reunaan. Sen yhteyteen hyvän näyttävän esiintymislavan, jolloin pienempiä tapahtumia olisi helppo järjestää. Viherperkola-tyyppisiä rakenteita. Torikannelle on vaikea istuttaa puuryhmää alatorin suunnalle. Torille esim kahvilan eteen petankki ja mölkkykenttä. Katukoris, seitti.ym. Talvella luistinradan yhteyteen curling-alue. Lisäksi Starckin vanha talo pitäisi muuttaa ravintolaksi.

2. Löytyykö Lahden Rantakartanolle rohkea hotelliyrittäjä, jolla on resursseja toteuttaa tämä Lahden monivuotinen haave? Nykyinen yrittäjä on anonut jatkoaikaa. Pitääkö sitä antaa vai onko aika vaihtaa yrittäjää?

Pokko Lemminkäinen:
– Tämä hanke on ollut Lahden johdolla ollut jo vuodesta 1980 lähtien! Tästä on jokaisen lahtelaisen hyvä tehdä itse johtopäätös.Hanke olisi helposti hoidettavissa, jos se tehtäisiin suunnitelmallisesti. Yrittäjälle hanke on vaativa, enkä ota tähän kantaa.
Esa Alestalo:
– Paikka on erinomainen ja Lahti todella tarvitsee tämän rakennuskompleksin jo pelkästään riittämättömän majoituskapasiteetin takia. Oikean yrittäjän löytyminen on tärkeää. Lahtihan on sitoutunut maksamaan tulevasta uimahallista varsin käypää vuokraa.
Paavo Boman:
– Rantakartanon hotelliyrittäjä on panostanut todella merkittävästi alueen kehittämisuunnitteluun.Hänelle pitää antaa mahdollisuus jatkaa. En usko ,että kaupunki löytää nopeasti yhtä hyvää toimijaa

3. Millaisia tapahtumia haluaisitte Lahteen?

Pokko Lemminkäinen:
– Lahden olisi tehtävä itselleen ensin tärkeä kysymys! Mikä on Lahden imagotapahtuma numero yksi? Onko se edelleen satavuotias Salpausselän kisat vai pitäisikö tilalle löytää joku toinen tapahtuma? Idea-nikkarit toimiin!
Esa Alestalo:
– Tässä tarvitaan nyt oikea ideapankki. Perinteisestihän Lahti tunnetaan maailmalla Salppurin kisoista. Mutta se ei enää riitä. Nyt tarvitaan oikeita ja rohkeitä ihmisiä etsimään meille näkyvyyttä. Musiikki voisi olla yksi keino. Sibelius-festivaalille lisää näkyvyyttä. Urkuviikot ovat liian pienen piirin juttu. Nuoret olisi huomioitava paremmin.
Paavo Boman:
– Tapahtumat ovat kaupunkielämän yksi merkittä taso. Suurtapahtumien hankinnasta en tiedä. Mutta kaikkea mahdollista on syytä yrittää. Torille voisi järjestää pieniä kaupunkilaistapahtumia tiuhemmin. Myös erilaiset katu ja puistotapahtumat olisi hyviä.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
ARKISTO