Valtuutetut haluavat lisää puita kaupunkiin

Kuva: Älypyörätien istutuksien alaosassa olevat vihreät pussit ovat uusien puuistutusten kasteluun kehitetty tuote.  – Vedenjakeluauto voi täyttää pussit nopeasti ja vesi valuu niistä hitaasti juuristoalueelle, jolloin kaikki vesi tulee kasvien hyödyksi, kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala kertoo.


Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Riina Puusaari (vihr.) teki viime lokakuussa aloitteen, että Lahden kaupunkialueelle istutettaisiin lisää puita. Asiaa perusteltiin siten, että kaupungissa puilla ja muulla kasvillisuudella on merkittävä rooli viihtyisyyden, terveyden ja toimivan ekosysteemin kannalta.

Puiden ja kasvillisuuden istuttaminen hyödyttää monin eri tavoin kaupunkilaisia valtuustoaloitteessa todetaan. Vihreiden mukaan puut auttavat sadevesien hallinnassa, suojaavat paahteelta, viilentävät kuumalla ja parantavat ilmanlaatua kaupungissa.

Kaupunginvaltuutettu Puusaaren mielestä puiden ja muun kasvillisuuden lisäämistä voidaan edistää kaavoituksella ja katusuunnittelulla. Valtuustoaloitteen allekirjoittaneiden mukaan Lahden kaupungin viheralueohjelman 2013-2025 päivittäminen tulee käynnistää heti.

Kaupunkilaiset seuraavat myös kasvukautta

– Kasvillisuus ja erityisesti puusto lisää useimpien mielestä viihtyisyyttä. Puusto antaa muun muassa suojaa, tasaa lämpötilaeroja sekä vaimentaa tuulisuutta, Kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala toteaa.

Kaupunginpuutarhurin mukaan kasvillisuus puhdistaa myös ilmaa ja tasaa ilmankosteutta.
– On tärkeää, että kaupunkilaisilla on myös mahdollisuus seurata esimerkiksi puiden vuosikierron etenemistä.

Kujalan mukaan moni kaupunkilainen tarkkailee, koska puihin puhkeaa lehdet ja milloin kukkien kukinto alkaa.
– Syksyllä on mukava seurata ruskan eri värejä luonnossa ja hallan tuomat ensimmäiset huurteet ovat upea näky luonnossa.

Lahden kaupungin alueella on paljon metsiä ja suojelualueita.
– Puisto ja pihat ovat osa kaupunkikuvaa ja sen viihtyisyyttä. Katualueiden vihreys joutuu välillä väistymään muuttuneiden tarpeiden ja järjestelyjen vuoksi, mutta korvaavaa vihreää pyritään rakentamaan lähistölle.

Viheralueohjelma päivitetään

Ensimmäinen viheralueohjelma laadittiin Lahdessa jo vuonna 2013. Se koskee vuosi 2013-2025.
– Siinä huomioitiin teemana muun muassa ekosysteemipalvelut,. Tämän ohjelman päivitys alkaa ensi talvena.

Niittyverkostoselvitys on osa viheralueohjelmaa ja se on jo tehty.
– Kaupunkipuulinjaus on vastaava puustoon syvällisemmin paneutuva selvitys. Tämä on myös työohjelmassa, mutta yhtä aikaa niitä ei ehkä pystytä tekemään muiden töiden ohessa.

Viherpalveluille on kertynyt kokemusta esimerkiksi kestävästä ympäristörakentamisesta, luonnon monimuotoisuudesta ja hiilen sidonnasta.
– Haasteina korostuvat tulevaisuudessa sään ääri-ilmiö ja voimakkaat myrskytuulet. Myös tulvat ja kuivat jaksot kesäaikana asettavat vihreälle kaupungille uusia vaatimuksia ja tarpeita.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
Launeen reittiuudistus tuo sujuvuutta – Uudet linjat 2 ja 32 käyttöön elokuussa
Rippipappi Riitta Särkiö: Rippikoulu puhuttelee edelleen – Se herättää ajatuksia ja yhdistää
ARKISTO