Tulin viikko ennen hiihdon MM-kisojen alkamista bussilla käymään Lahden keskustassa. Ihmettelin, millainen vilske kaupungilla oli menossa. Aleksanterinkadun loppupää oli ruuhkautunut ihmisistä, vaikka ei ollut edes markkinapäivä. Hetken mietin, olinkohan nukkunut kunnolla pommiin ja kisat päässeet jo käyntiin?
Ei tietenkään, vaan kyseessä olikin penkkaripäivä. Aurinkoinen päivä antoi kuitenkin esimakua tulevasti. Miksi Lahden keskusta ei voisi olla aina yhtä elävä ja värikäs? Ihmiset hymyilivät kuin Keski-Euroopassa ikään ja kaupungin palveluille oli kerrankin runsaasti kysyntää.
Sama meno jatkui, kun MM-kisojen avauspäivä koitti. Ihmiset hymyilivät edelleen. Tori ja keskusta suorastaan sykkivät elämää, pop up -yrittäjät panivat parastaan ja kaupunkilaiset puhalsivat muutenkin yhteen hiileen. Edes avajaisiin osunut, lähes vaakasuora tuuli ei haitannut meininkiä. Presidentti kävi hauskuuttamassa lahtelaisia ja otti sittemmin myös mukaansa naapurin Kalle Kustaan. Sää suosi ja isäntämaa tarjosi ladulla dramatiikka enemmän kuin tarpeeksi. Edes Lasse Viren ei kaatunut urallaan yhtä paljon kuin kilpasiskot ja -veljet Salpausselän maastossa. Ja mikä parasta: Suomi osoitti palaavansa taas maastohiihdon terävimpään kärkeen. Myös yhdistetyn miehen väläyttelivät valoja tunnelin päässä.
Kuten Lahden sielunelämään perehtynyt toimittaja ja kirjailija, Markku Koski kirjoitti Lahenajat-nettisivuilla, perinteinenkin kyynikko suli kisatapahtumien edetessä ja tunsi pitkästä aikaa ylpeyttä omasta kotikaupungistaan: ”Lahti näytti nyt kokoiseltaan kaupungilta, tai enemmänkin. Tori sananmukaisesti tulvi ihmisiä avajaisseremonioiden aikaan. Jännittävää, tai jopa surrealistista oli katsoa sitä samaa menoa hieman myöhemmin yhä edelleen livenä televisiosta. Samanlaisia tuntoja koin myös vilkuillessani jälleen telkkarista itse stadionin tapahtumia. Maailma oli tullut tänne kylään, kovia kokeneesta kansanjuhlasta oli kasvanut kansainvälinen spektaakkeli.”
Myös urheilua intohimoisesti seuraava, entinen Uusi Lahti -lehden päätoimittaja, Kari Naskinen kirjoitti blogissaan Mustaa valkoisella, että Lahti on lopultakin vakiinnuttanut paikkansa Suomen hiihtourheilun ykköspaikkana. Hän muistutti, että Lahdella ja Salpausselällä on täydet mahdollisuudet hankkia pohjoismaisten lajien MM-kisat jälleen 15 – 20 vuoden kuluttua, ja että Suomen ampumahiihtoliitto on esittänyt toiveen maailmancup-kisojen siirtämisestä vuoden 2018 jälkeen Kontilahdelta Lahteen. Tähtämeissä olisi myös, että kaupunki järjestäisi kansaivälisen triathlon-kisan vuonna 2018.
Kieltämättä aika mairittelevaa oli myös lukea Kansainvälisen hiihtoliiton, FIS:n puheenjohtajan, sveitsiläisen Gian Franco Kasperin huomioista Lahden kisajärjestelyistä paikallisesta valtalehdestä. ”Yritin kovasti löytää jotain huomautettavaa, mutta en löytänyt mitään. Olen pahoillani. Ehdin jo huolestua, kun lauantai-illan mäkikilpailussa tuli parin minuutin katkos”, hän käänsi asian jo huumorin puolelle. Tämä oli ensimmäinen kerta miehen läsnäollessa, kun kisatapahtumat oli pystytty viemään läpi ilman aikataulumuutoksia.
Olen tapahtuneesta ja tulevaisuudesta herrojen kanssa täysin samaa mieltä. On hienoa olla lahtelainen ja toivotaan, että juuri päättyneistä hiihdon MM-mittelöistä tulisi lahtelaisille samanlainen yhdistävä tekijä ja kansaa kokoava voima kuin vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruudesta kaikille suomalaisille. Toivotaan, että upeat saavutukset niin kisa-areenalla kuin sen ulkopuolella heijastuisivat yleisemminkin jokaisen lahtelaisten asenteisiin ja itsetuntoon.
Ilkka Isosaari